Amnestyn 10 päivää ihmisoikeuksille -kampanja tukee ihmisoikeuspuolustajia ympäri maailman
Amnesty International kampanjoi 1.–10.12. kymmenen päivää ihmisoikeuksille. Amnesty kutsuu mahdollisimman monet mukaan toimimaan ihmisoikeuksien ja niitä puolustavien ihmisten puolesta.
10 päivää ihmisoikeuksille -kampanja päättää Amnestyn 50-vuotisjuhlavuoden. Se on osa maailman suurinta ihmisoikeustapahtumaa, Amnesty Internationalin kirjemaratonia, jonka aikana ympäri maailmaa kirjoitetaan kirjeitä ja vetoomuksia uhattujen ihmisten puolesta.
Ihmisoikeuspuolustajat ovat toimittajia, opettajia, ammattiyhdistys- ja järjestöaktiiveja, jotka tekevät rauhanomaista työtä oikeudenmukaisemman maailman hyväksi. He joutuvat työnsä vuoksi uhatuiksi, pahoinpidellyiksi, kidutetuiksi, jopa tapetuiksi. Kampanjan aikana kuka tahansa voi kirjoittaa kirjeen tai vetoomuksen näiden ihmisten puolesta.
Pitkäjänteinen yksittäisten ihmisten tekemä työ mielipidevankien, kidutettujen ja vainottujen puolesta on ollut Amnestyn toiminnan perusta jo 50 vuoden ajan. Usein kansainvälinen painostus on johtanut parannuksiin eri maiden ihmisoikeustilanteessa.
Viime vuonna Amnestyn kirjemaratoniin osallistui 51 maata, ja sen aikana kirjoitettiin yli 635 000 vetoomusta.
Ilmoittaudu verkossa, osallistu tapahtumaan!
Kuka tahansa voi lähteä mukaan 10 päivää ihmisoikeuksille -kampanjaan. Tukensa voi osoittaa monella eri tavalla: ilmoittautumalla verkossa ihmisoikeuksien puolustajaksi, kirjoittamalla kirjeen tai vetoomuksen ja osallistumalla tapahtumiin, joita järjestetään eri paikkakunnilla.
Helsingissä Amnesty näkyy mm. Lasipalatsin Galleriassa, jonne voi piipahtaa kirjoittamaan vetoomuksia ja ostamaan Amnesty Storen tuotteita vaikka joululahjaksi. Esillä on myös 70- ja 80-lukujen Amnesty-julisteita Lahden julistemuseon kokoelmasta.
Kampanja käynnistyy huomenna keskiviikkona 30. marraskuuta Tavastialta, jossa suomalaiset eturivin muusikot esiintyvät Mitä vapaus on -konsertissa. Tavastian lavalle nousevat mm. Paleface, Paula Vesala, Tuomari Nurmio, Mirel Wagner, The Valkyrians ja Redrama.
Tarkemmat tapahtumatiedot löytyvät täältä.