Erilaiset etniset ryhmät ovat sotineet Myanmarissa vuosikymmeniä. Samalla demokratisoituminen on avannut rahavirrat ja mahdollistanut valtion nopean kehityksen. Yhtäällä ovat Aung San Suu Kyin ikoniset kasvot; toisaalla maa, jota armeija pitää tiukasti hyppysissään. Näiden ristiriitojen keskellä kasvaa nuori sukupolvi, joka on voinut äänestää vapaissa vaaleissa ja nähdä sananvapauden laajenevan.
Kymmenen vuotta sitten äärimmäisen köyhässä Myanmarissa käynnistyi demokratisoituminen. Suljetun maan rajat avautuivat ja kansainvälinen bisnes käänsi katseensa sitä kohti. Talouskasvu oli alkuun melko nopeaa ja köyhyys lähes puolittui, mutta viime vuosina kasvu on taas hidastunut esimerkiksi koronapandemian vuoksi.
Kymmenen vuotta sitten alkoi niin ikään kasvamaan nuori sukupolvi myanmarilaisia, joiden maailma laajentui internetin avulla. He ovat pystyneet käyttämään entistä laajemmin sananvapauttaan ja ilmaisemaan mielipiteitään. Vaikka sananvapautta rajoitetaan yhä ja erityisesti armeijan kritisointi on käytännössä kriminalisoitu, he ovat saaneet äänestää vapaissa vaaleissa.
Myös armeija on hyötynyt talouskasvusta. Armeija on kerännyt esimerkiksi kaasulla, tupakkateollisuudella, jalokivillä ja metallikaupalla valtavan omaisuuden.
Sen omaisuuden turvin armeija nyt sotii ja vaientaa kansaa.
Kun helmikuussa 2021 armeija kaappasi vallan Myanmarissa, maan presidentti Win Myint, valtiokansleri ja ulkoministeri Aung San Suu Kyi sekä muita merkittäviä henkilöitä pidätettiin. Tuhannet ihmiset lähtivät osoittamaan mieltään kaduille. Armeija vastasi mielenosoituksiin raa’alla väkivallalla. Tähän mennessä turvallisuusjoukkojen väkivallan seurauksena kuolleita on Assistance Association for Political Prisoners (Burma) -järjestön mukaan yli 900. YK:n kehitysjärjestö UNDP:n raportti arvioi, että puolet Myanmarin runsaasta 50 miljoonasta asukkaasta on vaarassa ajautua köyhyyteen, mikäli maan turvallisuus- ja taloustilanne ei tasapainoitu pian.
Myös taistelut armeijan ja etnisten ryhmien välillä ovat kiihtyneet entisestään alueilla, joilla levottomuuksia on ollut jo pitkään ennen vallankaappausta. Ilmaiskut ja pommitukset ovat ajaneet monissa Myanmarin osavaltioissa kymmeniä tuhansia etnisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä pois kodeistaan maan sisäisiksi pakolaisiksi. Siviilejä on loukkaantunut ja kuollut taisteluissa.
Kirkas ajatus katoaa hyppysistä.
Myanmarin nykytilanne on niin monimutkainen, että on maltettava lähestyä ongelmaa pala palalta. Mistä Myanmarin armeijan ja nykyisen sotilashallituksen kohdalla on kysymys ja mistä se saa rahansa? Entä mitä kansainvälinen yhteisö voi tehdä rauhan eteen?
Keskustelemme ja koetamme keriä auki Myanmarin lähihistoriaa ja nykyisyyttä yhdessä Amnestyn Suomen osaston maakohtaisen työn asiantuntijan Anu Tuukkasen kanssa.
Minkä tähden Myanmarin armeija
on vallassaan niin vahva?
”Myanmarin armeija on vahva jo sen vuoksi, että se on yksinkertaisesti hyvin iso. Armeijan osuus kansallisesta budjetista on ollut huomattava. Armeija on merkittävä työnantaja, ja sillä on paljon omaa infrastruktuuria, kuten sairaaloita ja tiedotusvälineitä. Armeija pystyy tarjoamaan turvaa ja työtä eli sotilasuraa myös köyhemmille perheille. Monet ihmiset ovat taloudellisesti riippuvaisia armeijasta. Se on luonut itsestään kuvaa turvallisuuden takaajana maassa, jonka etnisten vähemmistöjen alueilla on jatkuvia aseellisia konflikteja.
Kun Myanmarin armeija eli Tatmadaw siirsi kymmenen vuotta sitten valtaa siviilihallinnolle, se piti huolta, että sille jää tarpeeksi valtaa oman asemansa turvaamiseksi ja epämieluisten uudistusten estämiseksi. Sotilashallinnon vuonna 2008 laatimaan perustuslakiin kirjattiin, että 25 prosenttia parlamenttipaikoista kuuluu armeijalle. Koska perustuslain muutoksiin vaaditaan 75 prosentin enemmistökannatus, käytännössä tämä tarkoittaa, että perustuslakia ei voida muuttaa.
Armeijalla on lisäksi hallussaan tärkeät ministeriöt, puolustusministeriö, raja-asiat sekä sisäministeriö, joka vastaa poliisista. Tavallaan armeija ei siis koskaan ole luopunut vallasta ja katsoo toimivansa Myanmarin suojelijana epävakautta vastaan. Tuon epävakauden muodostavat armeijan näkökulmasta esimerkiksi erilaiset etniset ryhmittymät. Armeija on halunnut johtaa demokratiaprosessia kurinalaisen ja rajoitetun demokratian suuntaan, jossa se saa pitää asemansa ja etunsa sekä täyden koskemattomuuden.
Armeijan täysimittainen hyökkäys rohingya-vähemmistöä kohtaan vuonna 2017 ja siihen liittyvät järkyttävät ihmisoikeusloukkaukset sekä rikokset ihmisyyttä vastaan ovat edelleen selvittämättä, eikä armeijan johto ole joutunut niistä vastuuseen. Sama pätee vuosia jatkuneisiin ihmisoikeusloukkauksiin ja sotarikoksiin muita etnisiä vähemmistöjä kohtaan. Sotilasvallankaappauksen jälkeen turvallisuusjoukot ovat hajottaneet mielenosoituksia raa’alla voimalla tiedostaen, että aseettomien mielenosoittajien, sivullisten ja jopa lasten tappamisesta ei koidu mitään seurauksia. Armeijaa ei Myanmarissa saada oikeuden eteen, ellei perustuslakia muuteta – ja näin ollen väkivalta jatkuu.
Armeijan kritisoiminen on käytännössä kriminalisoitu: maassa on voimassa lakeja, joilla voidaan helposti hiljentää liian kriittiset toimittajat, ihmisoikeuspuolustajat ja aktivistit. Kunnianloukkauslait huomioivat erityisesti tilanteet, joissa voidaan katsoa jonkun tahon tai yksittäisen toimijan kiihottavan armeijan hylkäämiseen.
Toinen sananvapauden rajoittamiseen käytetty laki on niin sanottu tietoliikennelaki, joka kieltää verkossa tapahtuvat solvaukset ja kunnianloukkaukset. Esimerkiksi nuorten opiskelijoiden thangyatia eli poetry slam -tyylistä satiirista runoutta esittävän Peacock Generation -ryhmän jäsenet saivat 1–6 vuoden vankeustuomioita näiden lakien perusteella sen jälkeen, kun he olivat pukeutuneet esityksessään armeijan vaatteisiin ja jakaneet verkossa kuvan sotilasunivormuun puetusta koirasta. Myanmarin armeija vie kunnianloukkauksiin liittyviä juttuja hanakasti oikeuteen. Näin hiljennetään kriittisiä ääniä, mikä on Myanmarissa kohdistunut opiskelija-aktivismin lisäksi moniin muihin yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotoihin ja journalistiseen työhön.
Armeija on myös taloudellisesti hyvin omavarainen. Armeijan johto on pedannut tilanteensa niin hyvin, että se pystyy toimimaan pitkäjänteisesti eikä Myanmarin talouden heikkeneminen näytä olevan sille välitön uhka. YK:n päätöslauselmissa vaaditaan katkaisemaan yhteydet armeijan omistamaan liiketoimintaan, mutta kenraalit ovat toistuvasti ilmaisseet, että pakotteet ja maan eristäminen eivät huoleta heitä.
Osa armeijan tuloista on peräisin yritystoiminnasta. Armeijan isoin yritysrypäs on vuonna 1990 perustettu Myanmar Economic Holdings Public Company Ltd eli MEHL. Toinen suuri yritys on MEC eli Myanmar Economic Corporation.
MEHL ja MEC ovat valtavia monialayrityksiä, jotka nykyiset ja jo eläköityneet sotilaat omistavat ja joita he johtavat. Yritysten omistajiin lukeutuu armeijan komentajia ja sotilasyksikköjä, jotka ovat vastuussa ihmisoikeusloukkauksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan niin rohingya-vähemmistöön kohdistuneessa hyökkäyksessä kuin muissakin etnisissä konflikteissa. Nyt samat sotilasyksiköt ovat poliisin rinnalla kaupunkien kaduilla hajottamassa väkivalloin mielenosoituksia. Yritystoiminnalla rahoitetaan siis armeijan yksiköiden operatiivista toimintaa eli siviilien tappamista.
MEHLin toimialaan kuuluu muun muassa kaivostoimintaa, olut- ja tupakkateollisuutta, vaatteiden valmistusta, pankkitoimintaa, hotelli-, kiinteistö- ja kuljetustoimintaa. Se toimii niin kotimaisten kuin myös ulkomaisten liikekumppanien kanssa ja kautta. Osa ulkomaisista yhteistyökumppaneista, kuten korealainen teräsjätti POSCO, on ilmoittanut vetäytyvänsä yhteishankkeista, mutta sotilasvallankaappaus ja monien maiden sen jälkeen kiristämät talouspakotteet eivät ole vaikuttaneet esimerkiksi kiinalaisten yhtiöiden toimintaan.
MEHLin asemaa on rakennettu kaukonäköisesti. Sen perustamisen aikoihin – eli sotilasjuntan johtaessa maata – armeijan bisnekset ovat saaneet erityisaseman ja esimerkiksi verovapauksia. Armeijan yritysten kautta ja kanssa yhteistyö ja kansainvälisen kaupan tekeminen oli helpompaa yrityksille maassa, joka oli tuolloin kovin suljettu ja jonka markkinoille oli vaikea päästä.
Myanmarin rikkaat luonnonvarat ovat myös sotilashallituksen käytettävissä. Sotilashallituksen hallinnassa on esimerkiksi valtavia kaasuvaroja, joista armeijalle virtaavia tuloja on vaikea padota. Länsimaiden lisättyä pakotteita Myanmarin sotilasjohtoa vastaan energiajätit Total ja Chevron, joilla on bisnestä Myanmarin kaasuyhtiön kanssa, ovat jäädyttäneet osan maksatuksistaan armeijan hallitsemalle yhtiölle. Mutta se on vain pieni osa armeijan kaasutuloista. Monet kansainväliset yhtiöt eivät ole halukkaita sulkemaan kaasuhanoja ja ne vetoavat siihen, että eivät voi jättää miljoonia myanmarilaisia ilman sähköä. Se lienee bisneksen tekemisen rinnalla vain osatotuus. Mutta on totta, että muiden maiden, yritysten, järjestöjen ja toimijoiden olisi ratkaistava, miten toimia tavallisten myanmarilaisten parhaaksi antamatta samalla tukea sotilashallinnolle.”
Miksi Myanmarin armeija kaappasi vallan?
”Myanmarin armeija kaappasi vallan helmikuun alussa, kun marraskuussa valittu uusi parlamentti oli aloittamassa kautensa. Aung San Suu Kyin johtaman NLD-puolueen voitto oli vaaleissa odotettua suurempi ja armeijan tukipuolue Union Solidarity and Development Party (USDP) menetti paikkoja. Armeijan johto linnoittautui vaalivilppiväitteiden taakse ja kaappasi vallan julistamalla maahan hätätilan.
Ilmeisesti armeija ei pitänyt asemaansa enää riittävän turvattuna siitä huolimatta, että sillä on parlamentissa joka tapauksessa perustuslakiin kirjaamansa 25 prosentin kiintiö. NLD:llä oli liikaa valtaa lakien säätämiseen ja muuttamiseen, liian hyvät suhteet ulkomaille ja ennen kaikkea liian suuri tuki äänestäjiltä. Taloudellisen vallan menettämisen riski on armeijan kenraaleille tietenkin valtava puhumattakaan siitä pelosta, että armeija menettäisi erityisasemansa lain yläpuolella ja sotilaat joutuisivat vastuuseen vuosikymmeniä jatkuneista ihmisoikeusloukkauksista.
Myanmarin armeijan johtajaa ja ylintä kenraalia Min Aung Hlaingia on kutsuttu planeetan etsityimmäksi mieheksi – hänet ja joukko muita sotilasjohtajia haluttaisiin saada tuomioistuimen eteen epäiltynä niin kansanmurhasta kuin rikoksista ihmisyyttä vastaan. Vaikka Aung San Suu Kyi vuonna 2019 puolusti rohingya-vähemmistön kansanmurhasta syytetyn armeijan toimia Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa, armeija ei ehkä voisi enää luottaa NLD:n johtaman hallituksen tukeen.
Myös kenraalin henkilökohtainen kunnianhimo on noussut spekulaation kohteeksi. NLD:n vaalivoitto romutti Min Aung Hlaingin mahdollisuuden pyrkiä maan presidentiksi. Yhtenä motiivina vallankaappaukselle on pidetty sitä, että armeijan suunnitelmissa oli pitää uudet vaalit, joissa tukipuolue USDP menestyisi paremmin ja parlamentin valtasuhteet kääntyisivät Min Aung Hlaingin eduksi presidenttikilpailussa.
Armeijan johto ei ilmeisesti ole pystynyt arvioimaan oikein vallankaappauksen riskejä. Jos tavoitteena oli suorittaa nopea ja siisti vallansiirto, se on epäonnistunut täydellisesti. Asemansa lujittamisen sijaan armeija on tilanteessa, jossa sen ainoa keino pysyä vallassa on jatkaa ja lisätä väkivaltaa. Taistelut etnisten aseellisten ryhmien kanssa ovat kiihtyneet. Siviiliväestön vastarinta ei ole loppunut armeijan väliintuloon kuten aiemmissa kansannousuissa. Aseellista vastarintaa on yhä enemmän ja nuoria hakeutuu pohjoisen etnisten armeijoiden tarjoamaan sissikoulutukseen.
Tavallaan armeijan vallankaappaus on epäonnistunut. Myanmarilaiset äänestivät demokratian puolesta ja nyt he kamppailevat demokratian puolesta. Nuori sukupolvi on kasvanut todellisuudessa, jossa he ovat voineet entistä laajemmin käyttää sananvapauttaan, uskaltaneet kritisoida vallanpitäjiä rangaistuksen uhallakin sekä saaneet ja välittäneet tietoa internetin kautta. Ennen kaikkea vaaleissa annetulla äänellä on ollut merkitystä – Myanmarin nuori sukupolvi on nähnyt demokratian kehittyvän ja oikeuksien lisääntyvän. Tämän kehityksen yhtäkkinen katkaiseminen on ollut järkyttävä pettymys ja epäoikeudenmukaisuuden kokemus.”
Miten kansainvälinen yhteisö voi vaikuttaa Myanmarin tilanteeseen?
”Akuutein kysymys on humanitaarisen avun saaminen perille sitä tarvitseville. YK arvioi kesäkuussa, että lähikuukausien aikana noin 230 000 ihmistä on paennut Myanmarin armeijan ilmahyökkäyksiä, tykkitulta ja taisteluita, joissa on mukana etnisiä aseellisia ryhmiä. Tämän lisäksi avun varassa on noin 300 000 aiemmin kotinsa menettänyttä ihmistä, esimerkiksi lähes 130 000 rohingya-vähemmistöön kuuluvaa ihmistä on edelleen pakolaisleireillä Rakhinessa. Monilla alueilla apua on vaikea saada perille armeijan tiesulkujen läpi, ja pankkien romahtaminen ja käteisen rahan puute vaikeuttavat avustustarvikkeiden ja ruuan hankkimista.
YK:n Maailman ruokaohjelma arvioi, että yli kolme miljoonaa ihmistä tulee pian olemaan avun tarpeessa. Avustus- ja kehitysyhteistyöjärjestöt ovat hankalassa välikädessä, koska ne eivät haluaisi hoitaa työhönsä liittyvää byrokratiaa sotilashallituksen kanssa ja täten tunnustaa sitä lainmukaiseksi toimijaksi.
Myanmarin vallasta syösty hallinto on järjestäytynyt ja hakee kansainvälistä hyväksyntää samanaikaisesti, kun monet valtiot eivät tunnusta sotilashallitusta. Valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen onkin päätettävä, minkä hallituksen kanssa ne keskustelevat. YK:ssa tilanne on eriskummallinen: Myanmarin vaaleilla valitun hallituksen edustaja ei suostunut armeijan painostuksesta huolimatta luovuttamaan paikkaansa yleiskokouksessa. Esimerkiksi ihmisoikeusneuvostossa pääsi kuitenkin ääneen vallan kaapannut sotilashallitus.
Kansainvälisen yhteisön vastaus rohingya-kriisiin on ollut kaikkea muuta kuin päättäväinen tai yksimielinen, eikä Myanmarin armeija ole edelleenkään joutunut vastuuseen vakavista kansainvälisistä rikoksista. Sama kuvio näyttää toistuvan nyt. Länsimaiden asettamat talouspakotteet ja asevientikielto eivät hetkauta sotilasjohtoa. YK:n yleiskokous, ihmisoikeusneuvosto ja turvallisuusneuvosto ovat tuominneet Myanmarin armeijan tappavan väkivallan, vaatineet sitä vapauttamaan mielivaltaisesti pidätetyt ihmiset ja lopettamaan hyökkäykset myanmarilaisia vastaan. Nämä ihmisoikeusloukkaukset kuitenkin jatkuvat. Kansainvälisen yhteisön olisi toimittava YK:ssa yksimielisesti ja otettava käyttöön kaikki mahdolliset keinot. Sen olisi tuotava vakaviin kansainvälisiin rikoksiin syyllistyneet ihmiset ja tahot kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen, asetettava taloudellisia pakotteita armeijan johtoa vastaan ja määrättävä kattava asevientikielto.
YK:n yleiskokous hyväksyi 18. kesäkuuta Myanmaria koskevan päätöslauselman 119 puoltoäänellä – vastaan äänesti ainoastaan Valko-Venäjä. Päätöslauselmassa vaaditaan muun muassa valtioita estämään aseiden vienti Myanmariin. Valko-Venäjä on yksi Myanmarin armeijaa aseistavista maista, eikä se varmaankaan halua luopua tuottavasta kaupasta. Äänestämättä jättäneistä 36 maasta Kiina ja Venäjä ovat niin ikään Myanmarin johtavia asekauppakumppaneita. Venäjän ja Myanmarin väliset valtiovierailut ovat jatkuneet näyttävästi vallankaappauksen jälkeen: Venäjän varapuolustusministeri oli 27. maaliskuuta Myanmarissa juhlistamassa armeijan päivää – samana päivänä Myanmarin poliisi ja armeija tappoivat yli sata ihmistä. Kesäkuussa sotilashallituksen johtaja Min Aung Hlaing kävi Moskovassa lujittamassa maiden välisiä suhteita. Venäjä on epäilemättä nähnyt mahdollisuuden lisätä osuuttaan Myanmarin asekaupasta, nyt kun armeijalla on entistä polttavampi tarve varustautua.
Globaali asevientikielto tai Myanmarin armeijan vieminen kansainväliseen rikostuomioistuimeen onnistuvat ainoastaan, mikäli niistä päätetään YK:n turvallisuusneuvostossa. Kiina ja Venäjä eivät kuitenkaan ole osoittaneet innokkuutta tehokkaisiin toimiin Myanmarin ihmisoikeuskriisin lopettamiseksi, vaan ne välttävät puuttumasta muiden maiden sisäisiin asioihin.
Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö Asean piti Myanmarin tilanteen johdosta hätäkokouksen huhtikuussa. Kenraali Min Aung Hlaing osallistui kokoukseen. Asean ei tavallisesti juuri puutu jäsenmaidensa asioihin. Jäsenenä on esimerkiksi Kambodžan ja Vietnamin kaltaisia maita, joilla ei ole juurikaan varaa puhua ihmisoikeuksien toteutumisesta. Asean-kokous sai aikaiseksi viisikohtaisen lauselman mutta siinä sovitut toimenpiteet Myanmarin kriisin ratkaisemiseksi, esimerkiksi Aseanin erityisedustajan nimeäminen, eivät ole edenneet.
Asiantuntijoiden arviot Myanmarin lähitulevaisuudesta näyttävät todella synkiltä. Valtion romahtamista pidetään todennäköisenä ja aseellisten yhteenottojen, köyhyyden, nälän ja rikollisuuden ennustetaan kasvavan. Asiantuntijoiden mukaan hallinnon ja talouden väistämätön romahtaminen hyödyttää eniten rikollisjärjestöjä, jotka rikastuvat esimerkiksi huumekaupalla ja laittomilla metsänhakkuilla. Suurin kärsijä kriisissä ovat haavoittuvimmassa asemassa olevat myanmarilaiset, joihin esimerkiksi terveydenhoitojärjestelmän rapauttaminen vaikuttaa eniten.
Historioitsija ja kirjailija Thant Myint-U näkee tilanteessa kuitenkin myös toivoa: demokratian puolesta vaaleissa äänestäneet ihmiset eivät näytä antavan periksi. Thant Myint-Un mukaan lisäksi on merkkejä siitä, että armeijaa vastaan järjestäytyneet NLD:n kannattajat, kansalaisyhteiskunnan aktivistit ja eri etnisten ryhmien edustajat olisivat löytämässä yhteisen pohjan. Siinä kansallinen identiteetti ei perustu siirtomaakaudelta periytyvään rasismiin ja etnisiin jakolinjoihin vaan eri ryhmien yhteisiin intresseihin luoda tasa-arvoisempi ja oikeudenmukaisempi yhteiskunta. Konkreettinen osoitus tästä on huhtikuussa perustettu varjohallitus eli NUG (National Unity Government), joka koostuu vaaleilla valitun hallituksen ja eri etnisten ryhmien jäsenistä. Varjohallitus on esimerkiksi ilmoittanut sitoutuvansa antamaan vainottuun rohingya-vähemmistöön kuuluville myanmarilaisille kansalaisuuden. Mahdollisuus valoisampaan tulevaisuuteen on olemassa, mutta se vaatisi alueen suurvalloilta ja Myanmarin vaikutusvaltaisia naapureilta etujensa laskelmointia aivan uudelta pohjalta.”
Teksti: Marie Kajava
Kuvitukset: Tea Sirén