Euroopassa mielenosoitusoikeutta kavennetaan pala palalta

Euroopan maissa mielenosoittamisesta tehdään yhä vaikeampaa. Viranomaiset sakottavat, käyttävät voimaa, rajoittavat kokoontumisia ja valvovat kansalaisyhteiskunnan kriittisiä ääniä. Sama kehitys näkyy myös Suomessa. 

Kansalaisaktivismin kriminalisointi ei yleensä ala siitä, että säädetään uusi laki. 

“Se alkaa pienistä asioista: poliisi käyttää aina vähän enemmän voimaa ilman seurauksia, joitain ryhmiä kohdellaan eri tavalla ja julkinen keskustelu alkaa leimata tietynlaista aktivismia. Jossain vaiheessa lainsäädäntö tulee mukaan,“, sanoo European Civic Forum -verkoston (ECF) asiantuntija Kerttu Willamo. 

Verkosto seuraa ja raportoi kansalaisoikeuksien tilasta ympäri Eurooppaa. Se varoitti vuonna 2025 raportissaan “ennennäkemättömästä ja voimistuneesta hyökkäyksestä” kansalaisyhteiskuntaa vastaan. Raportin mukaan yhdistymis-, kokoontumis- ja sananvapautta kavennetaan lähes kaikkialla. Samanlaisia vakavia varoitusmerkkejä antoi Amnesty vuoden 2024 analyysissaan mielenosoitusoikeuden tilasta 21 Euroopan maassa.  

Kansalaisaktivismin kriminalisointi alkaa yleensä pienistä asioista.

Hyökkäys näkyy käytännöissä: mielenosoituksia hajotetaan aiempaa helpommin ja kovemmilla keinoilla, osallistujia sakotetaan, kansalaisjärjestöjen rahoitusta leikataan ja poliisi kohdistaa tiukempaa valvontaa erityisesti aktivisteihin ja vähemmistöryhmiin.  

“Suomi ei ole irrallaan Euroopan trendeistä eikä Eurooppa globaaleista trendeistä”, Willamo sanoo.  

Suomessa Amnesty on yli neljän vuoden ajan tarkkaillut mielenosoituksia ja dokumentoinut tapauksia, joissa poliisi on purkanut mielenosoituksia ennenaikaisesti ja estänyt mielenosoitustarkkailjoiden työtä, käyttänyt voimaa ja pyrkinyt turvaamisen sijaan kontrolloimaan rauhanomaisia kokoontumisia.  

Amnesty seuraa myös kokoontumisvapauteen liittyviä rikosprosesseja ja muita viranomaisten aktivisteihin kohdistamia rajoittavia toimia. Esimerkkejä tällaisista toimista ovat televalvonnan kohdistaminen ilmastoaktivisteihin ja rahankeräysluvan epääminen vaikuttamistyötä tekevältä ilmastojärjestöltä. 

Yksittäisinä tapauksina nämä eivät välttämättä vaikuta vakavilta. Willamon mukaan juuri tässä piilee vaara. 

“Ei voida tuudittautua siihen, että tämä oli vain yksi tapaus. Kehitys tapahtuu pienin askelin, ja tapaus kerrallaan rajoitustoimia normalisoidaan.” 

Ei kielletä, mutta hallitaan hiljaiseksi 

Willamon mukaan niin kutsuttu hallinnollinen tukahduttaminen on yleistynyt. Aktivismia ei kielletä, mutta siitä pyritään tekemään niin hankalaa, kallista tai pelottavaa, että yhä harvempi pystyy osallistumaan.  

Ranskassa varsinkin ympäristö- ja ammattiyhdistysliikkeitä on viime vuosina kuormitettu pidätyksillä, oikeudellisilla seuraamuksilla ja voimankäytöllä. Hollannissa poliisi on vastannut Palestiina- ja ilmastomielenosoituksiin joukkopidätyksillä sekä vesitykeillä ja muilla voimakeinoilla. Joissakin maissa mielenosoituksia on myös ennalta kielletty epämääräisillä perusteilla, kuten “yleisen järjestyksen häiriintymisen” uhalla. 

Sama trendi toistuu ympäri Eurooppaa. Aktivismia ja kansalaistottelemattomuutta käsitellään yhä useammin turvallisuuskysymyksenä eikä kansalaisten aktiivisena, demokraattisena osallistumisena. Useissa maissa on myös säädetty ja kiristetty lakeja, jotka mahdollistavat suhteettoman ankaria rangaistuksia esimerkiksi teiden tukkimisesta tai infrastruktuuriin kohdistuvista protesteista. 

“Usein Euroopassa ajatellaan, että demokratiaa rapauttavat ulkoiset uhat. Todellisuudessa rapauttaminen tapahtuu myös sisältä”, Willamo sanoo. “Demokratian uhkia nousee muun muassa viranomaisten käytännöistä ja lainsäädännöstä, joka murentaa kansainvälistä sääntöpohjaista maailmanjärjestystä.” 

Hänen mukaansa rajoituksia perustellaan yhä useammin kansallisella turvallisuudella, terrorismin torjunnalla tai ulkomaisen vaikuttamisen estämisellä. 

“Käytännössä vaikutus kohdistetaan niihin, jotka arvostelevat valtaa.” 

Aktivismista pyritään tekemään niin hankalaa, kallista tai pelottavaa, että yhä harvempi pystyy osallistumaan.

Muun muassa Unkarissa, Slovakiassa ja Georgiassa on valmisteltu tai säädetty “ulkomaisten toimijoiden lakeja”, jotka velvoittavat ulkomaista rahoitusta saavat järjestöt rekisteröitymään erityiseen rekisteriin. Lakien avulla valtiolle kriittiset järjestöt voidaan leimata epäilyttäviksi ja niiden hallinnollista taakkaa lisätä. 

Willamon mukaan rahoituksen politisointi on yksi ensimmäisistä varoitusmerkeistä kansalaisyhteiskunnan kontrolloimiseksi.  

“Järjestöjen toimintaa ei suoraan kielletä. Sen sijaan niiden rahoitusmahdollisuuksia rajoitetaan, tai niille voidaan tehdä selväksi, että tietynlaiseen vaikuttamistyöhön tai kriittisiin aiheisiin ei enää myönnetä rahoitusta”, Willamo sanoo. 

Järjestöt alkavat oma-aloitteisesti puhua vähemmän tietyistä aiheista tai jättävät vaikuttamistyötään tekemättä, sensuroiden itse itseään, koska pelkäävät menettävänsä rahoituksensa ja sitä kautta toimintamahdollisuutensa.  

Turvallisuuspuhe tekee aktivistista uhan 

Kansalaisoikeuksien tukahduttaminen kytkeytyy laajemmin turvallisuuskeskusteluun ja turvallistamisen käsitteeseen. Turvallistamisessa jokin ilmiö tai ryhmä määritellään turvallisuusuhaksi tavalla, joka oikeuttaa poikkeukselliset toimet riippumatta siitä, onko uhka todellinen. Käsite syntyi 1990-luvun rauhantutkimuksessa.  

“Turvallisuuspuhe ei vain kuvaa uhkia vaan myös tuottaa niitä. Kun jokin asia nimetään turvallisuusuhaksi, sitä vastaan voidaan oikeuttaa toimia, joita ei muuten pidettäisi hyväksyttävinä”, sanoo rauhantutkija ja apulaisprofessori Anitta Kynsilehto. 

Kynsilehdon mukaan ilmastoaktivismi on tästä hyvä esimerkki. 

“Elokapina nostaa esiin todella häiritsevän kertomuksen meihin kaikkiin vaikuttavasta ilmastotuhosta, jolle ei kuitenkaan tehdä mitään. Samalla sen toimintatavat aiheuttavat kitkaa arjessa ja kyseenalaistavat yhteiskunnan itseymmärrystä. Siksi liikkeen viestiä ja toimintatapoja on helppo pyrkiä tukahduttamaan.” 

Kun sekä viesti että toimintatavat koetaan tarpeeksi häiritseviksi, itse liike voidaan alkaa julkisessa keskustelussa leimata eksistentiaaliseksi uhaksi.  

Suomessa syksyllä 2024 Elokapinan lakkauttamista vaativa kansalaisaloite keräsi yli 100 000 allekirjoitusta. Aloitteessa vaadittiin paitsi Elokapinan myös sitä rahoittavan Elonvaalijat ry:n lakkauttamista ja määrittelemistä “järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi”. Myös sisäministerinä tällöin toiminut Lulu Ranne ja oikeusministeri Leena Meri pitivät tarpeellisena selvittää, voisiko liikkeen lakkauttaa. 

Poliisihallitus ja syyttäjälaitos katsoivat kuitenkin, ettei lakkauttamiselle ollut oikeudellisia perusteita. 

Kun jokin asia nimetään turvallisuusuhaksi, sitä vastaan voidaan oikeuttaa toimia, joita ei muuten pidettäisi hyväksyttävinä.

ECF:n Kerttu Willamon mukaan juuri tällainen leimaava keskustelu on varoitusmerkki kriminalisointikehityksestä.  

“Monissa maissa aktivismin tukahduttamiskehitys alkaa juuri näin: ensin puhutaan siitä, ovatko tietyt liikkeet hyväksyttäviä, ja niiden roolia ja oikeutusta kyseenalaistetaan julkisessa keskustelussa ja jopa poliittiselta johtotasolta. Vasta myöhemmin rajoitukset siirtyvät lainsäädäntöön. Missään maassa, jossa demokratiaa on kavennettu tai tukahdutettu, oikeudet eivät ole kadonneet yhdessä yössä.” 

Saksassa ilmastoliike Letzte Generationin ilmastoaktivisteja vastaan on käynnistetty rikostutkintoja, joissa liikkeen toimintaa on verrattu järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Münchenin syyttäjäviranomaiset käyttivät järjestäytynyttä rikollisuutta koskevaa lainsäädäntöä, mikä mahdollisti kotietsinnät, pankkitilien jäädyttämisen ja laajemman valvonnan. 

“Saksassa on edelleen avoin ja monipuolinen järjestökenttä”, Willamo sanoo. “Mutta tietyt ryhmät – ilmastoaktivistit, sateenkaarijärjestöt, maahanmuuttajien oikeuksia ajavat ja erityisesti Palestiina-solidaarisuusliike – joutuvat suhteettoman valvonnan ja tukahduttamisen kohteeksi.” 

Maailmanlaajuinen CIVICUS-verkosto arvioi vuosittain eri maiden kansalaisyhteiskunnan tilaa viisiportaisella asteikolla sen perusteella, kuinka vapaita ihmiset ovat järjestäytymään, protestoimaan ja osallistumaan julkiseen keskusteluun. Vuonna 2025 Saksan luokitusta laskettiin erityisesti ilmasto- ja Palestiina-aktivisteihin kohdistuneen valvonnan ja kriminalisoinnin vuoksi. 

Turvallisuuspuhe oikeuttaa järeät toimet 

Kun mielenosoituksia käsitellään turvallisuusuhkana, poliisi voi ottaa käyttöönsä poikkeuksellisia keinoja, laajempaa valvontaa, kovempaa voimaa ja rikoslainsäädäntöä, jota on aiemmin käytetty vakavaa rikollisuutta vastaan. Amnestyn mukaan monissa Euroopan maissa rankaisemattomuus on yleistä: poliisin liiallisesta voimankäytöstä seuraa harvoin tutkintaa tai seuraamuksia. 

Tutkija Anitta Kynsilehdon mukaan se, miten viranomaiset vastaavat tietynlaiseen aktivismiin riippuu myös siitä, millaisesta poliittisesta näkökulmasta maata johdetaan ja millaisia toimintatapoja vastuuministeriö pitää hyväksyttävinä. Maissa, joissa vallassa on konservatiivisista arvoja vaaliva hallitus, järeämmät toimet nähdään helpommin hyväksyttävinä. 

Turvallisuuspuhe voimistuu erityisesti tilanteissa, joissa julkista keskustelua hallitsevat sota ja militarismi.  

“Syntyy yksi hyväksytty kertomus siitä, mikä on turvallisuuden kannalta oikein ja mikä väärin”, hän sanoo. “Kaikki siitä poikkeavat äänet alkavat näyttää epäilyttäviltä. Varsinkin kansalliseen turvallisuuteen liitetyissä kysymyksissä kriittiset äänet häivytetään ja moninaisen keskustelun ylläpito muuttuu yhä vaikeammaksi.” 

Useissa maissa hallitukset ovat alkaneet puhua aktivisteista ääriryhminä.

Useissa maissa hallitukset ovat alkaneet puhua aktivisteista ääriryhminä, ulkomaisina agentteina tai turvallisuusuhkina tavoilla, jotka hämärtävät eroa väkivaltaisen toiminnan ja kansalaistottelemattomuuden välillä. Leimaava puhetapa tekee kovemmista rajoituksista helpommin hyväksyttäviä.  

Britanniassa hallitus pyrki vuonna 2025 kieltämään Palestine Action -liikkeen terrorisminvastaisen lainsäädännön nojalla. Kiellon seurauksena pelkkä liikkeen tukeminen tai sen puolesta kyltin pitäminen voi johtaa pidätykseen. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu totesi luokittelun olevan terrorisminvastaisen lainsäädännön väärinkäyttöä. Helmikuussa 2026 tuomioistuin totesi hallituksen päätöksen lainvastaiseksi ja suhteettomaksi. Siitä huolimatta poliisi on jatkanut pidätyksiä. Keväällä 2026 Lontoossa on pidätetty toistuvissa Palestine Actionin kieltoa vastustaneissa rauhanomaisissa mielenosoituksissa jo yli sata ihmistä. Osa pidätetyistä on eläkeläisiä, moni vain kantoi kylttejä. 

“Terrorisminvastaisen lainsäädännön väärinkäyttö on vaarallinen kehityskulku”, ECF:n Kerttu Willamo sanoo. “Sillä voidaan puuttua sellaiseen toimintaan, jonka valtio kokee itselleen liian kriittiseksi tai muuten epämieluisaksi.” 

Valvonnalla luodaan pelon ilmapiiri 

Suomessa poliisi kohdisti televalvontaa ilmastoaktivisteihin Jyväskylän rallin yhteydessä kesällä 2024. Willamon mukaan tapaus liittyy laajempaan eurooppalaiseen keskusteluun siitä, miten viranomaiset hyödyntävät teknologiaa aktivistien valvonnassa. 

Espanjan laajassa Catalangate-skandaalissa katalonialaisiin poliitikkoihin ja aktivisteihin kohdistettiin valvontaa asentamalla heidän puhelimiinsa Pegasus-vakoiluohjelma. Sen avulla viranomaiset ovat voineet seurata viestejä, puheluita ja sijaintitietoja. Italiassa syyttäjät vahvistivat tänä vuonna, että siirtolaisten oikeuksia puolustavia aktivisteja ja toimittajia oli vakoiltu Paragon-ohjelmistolla, joka mahdollistaa viestien, puheluiden ja sijaintitietojen seuraamisen. 

Jo vuoden 2024 raportissaan Amnesty varoitti Euroopan laajuisesta siirtymästä kohti teknologista valvontaa. Raportin mukaan poliisi käyttää yhä useammin kasvojentunnistusta, drooneja, kameravalvontaa, sosiaalisen median seurantaa, puhelinten tietojen keruuta ja mielenosoittajien profilointia.  

Jo tieto mahdollisesta valvonnasta ja voimakeinoista synnyttää voimakkaan pelotevaikutuksen.

Tutkimusten mukaan jo tieto mahdollisesta valvonnasta ja voimakeinoista synnyttää voimakkaan pelotevaikutuksen. Ihmiset alkavat vältellä mielenosoituksia ja poliittista toimintaa ennen kuin heihin kohdistetaan mitään konkreettisia toimia. Kun poliisin toimintaa ei seurata järjestelmällisesti eikä protestien rajoittamisesta käydä julkista keskustelua, pienet muutokset voivat muuttua uudeksi normaaliksi. 

Kansalaisten oikeuksien kannalta ratkaisevaa ei ole vain se, sallitaanko mielenosoitus muodollisesti. Yhtä tärkeää on, voivatko ihmiset osallistua mielenilmauksiin ilman pelkoa valvonnasta, voimankäytöstä tai siitä, että viranomaiset kohtelevat heitä eri tavoin heidän mielipiteidensä vuoksi. 

Uudet toimijat löytävät aktivismin 

Välimerellä toimivia pelastusjärjestöjä on Kreikassa ja Italiassa syytetty ihmissalakuljetuksen avustamisesta, kun ne ovat pelastaneet merihätään joutuneita siirtolaisia. Useita järjestöjä vastaan nostetut syytteet on myöhemmin hylätty, mutta vuosia kestävät oikeusprosessit ovat kuormittavia ja toimintaa rajoittavia, jopa estäviä. 

Puolassa aktivisteja on syytetty laittoman maahantulon avustamisesta, koska he ovat antaneet Valko‑Venäjän rajan ylittäneille turvapaikanhakijoille esimerkiksi ruokaa, kuljetuksia tai oikeudellista apua. Tapaukset liittyvät vuosia jatkuneeseen tilanteeseen, jossa Valko‑Venäjän katsotaan ohjaavan turvapaikanhakijoita Puolan rajalle. European Civic Forumin mukaan taustalla on sama logiikka: jos autat ryhmää, jota valtaapitävät pitävät ongelmana, myös sinusta voidaan tehdä ongelma. 

“Tämä on hyvin tehokas tapa kaventaa kansalaisyhteiskunnan tilaa”, Willamo sanoo. “Kun ihmiset alkavat pelätä, että jo pelkkä solidaarisuuden osoittaminen voi johtaa ongelmiin, aktivismia ei tarvitse enää varsinaisesti kieltää.” 

Suomessa kehitys ei näy samalla tavalla kuin Saksassa, Britanniassa tai Itävallassa. Juuri siksi yksittäiset tapaukset pitäisi Willamon mukaan ottaa vakavasti. 

“Usein ajatellaan, että kyse on jonkinlaisista poikkeuksista. Mutta vähitellen kaikessa hiljaisuudessa ne alkavat muodostaa uutta normaalia”, Willamo sanoo.  

Aktivismissa on paljon resilienssiä ja tapoja kiertää rajoittavia käytäntöjä.

Sekä Anitta Kynsilehto että Kerttu Willamo korostavat, ettei kehitys ole yksisuuntainen. Vaikka liikkumatilaa kavennetaan, kansalaisyhteiskunta etsii jatkuvasti uusia tapoja toimia. 

“Kansalaisjärjestöissä, yhteiskunnallisissa liikkeissä ja aktivismissa on paljon resilienssiä ja tapoja kiertää rajoittavia käytäntöjä”, Willamo sanoo. “Ihmiset eivät vain passiivisesti ota vastaan ja hyväksy uusia rajoituksia.” 

Hän muistuttaa, että myös maissa, joissa oikeuksia on rajoitettu pitkälle, kansalaisyhteiskunta toimii edelleen. 

“Kyllä jopa Venäjällä on edelleen aktivisteja, jotka vastustavat sotaa, hallituksen politiikkaa ja viranomaisten toimia. Kansalaisyhteiskunta on koko ajan liikkeessä, dynaaminen ja toimiva, vaikka sen tila yritetään kaventaa.” 

Kynsilehdon mukaan Suomessa ihmiset osallistuvat aktivistiseen toimintaan aiempaa rohkeammin. 

“Yhä useampi on valmis pistämään itsensä ja kehonsa likoon tärkeänä pitämiensä asioiden vuoksi. Kriittiset äänenpainot ja toimintatavat ovat lisääntyneet, samoin ihmisten tietoisuus sekä valmius osallistua.” 

Aktivismin rajoittaminen on myös herättänyt voimakkaita ja näkyviä vastareaktioita. Britanniassa Palestine Actionin kielto herätti laajaa julkista vastustusta ja solidaarisuuden osoituksia. Saksassa poliisin toimintaa Palestiina-mielenosoituksissa on arvosteltu julkisuudessa ja puitu tuomioistuimissa. Suomessa Elokapinan lakkauttamisvaatimukset eivät johtaneet oikeudellisiin toimiin, ja liikkeellä on paljon tukijoita.  

“Se, että rajoitukset herättävät vastarintaa, on itsessään merkki siitä, ettei mielenosoitusoikeuden kaventuminen ole väistämätöntä”, Kerttu Willamo sanoo. 

Teksti: Mirva Helenius
Kuvat: Satu Söderholm ja haastateltavien omat