Frank Johansson on johtanut Suomen Amnestya kolmen vuosikymmenen ajan, läpi onnistumisten, kriisien ja maailman myllerryksen. Pian koittavat ansaitut eläkepäivät. Miltä näyttää elämä, kun kalenteri tyhjenee ihmisoikeusloukkauksia ratkovista kokouksista?
1. syyskuuta 2027. Sen Frank Johansson päätti eläköitymispäiväkseen noin vuosi sitten.
“Totesin Amnestyn johtokunnalle, että silloin lähden. Oli helpottavaa saada se sanottua.”
Kuluva vuosi on täten Johanssonin viimeinen kokonainen virkavuosi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajana. Se tuntuu Johanssonista oudolta, mutta hän sanoo tehneensä aivan tarpeeksi töitä.
“Onhan tämä vähän haikeaa. Mutta olen varma, että Amnesty pärjää ilman minuakin.”
Se, kuka valitaan seuraajaksi miehelle, joka on antanut kasvot ihmisoikeustyölle, kiinnostaa epäilemättä monia. Johansson ei itse osallistu valintaan, mutta tukee rekrytointiprosessia.
Uusi johtaja ottaa ohjakset hyvin erilaisesta järjestöstä verrattuna siihen, millainen Amnesty oli, kun Frank Johansson astui ovesta sisään 1990-luvulla. Kun hän aloitti uransa järjestön tiedottajana, yhteydenpito Lontoon kansainväliseen sihteeristöön hoitui faksilla ja sisäiset asiakirjat kulkivat postitse. Internet muutti kaiken.
“Se lisäsi työtahtiamme merkittävästi. Sekä meille lähetetyn tiedon että itse tuottamamme materiaalin määrä kasvoi sata-, ellei tuhatkertaiseksi.”
Sen sijaan, että olisimme uutistoimisto, joka kertoo maailman kauhuista, olemme nykyään aktiivinen osa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa.
Seuraava suuri sisäinen muutos tapahtui 1990-luvun lopulla, kun Amnesty alkoi tehdä ammattimaisempaa varainhankintaa. Resurssit kaksikymmenkertaistuivat, käsiteltävien aiheiden kirjo laajeni ja järjestö alkoi tarttua myös Suomessa esiintyviin ihmisoikeusongelmiin.
“Sen sijaan, että olisimme uutistoimisto, joka kertoo maailman kauhuista, olemme nykyään aktiivinen osa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa. Näen kehityksen erittäin myönteisenä.”
Henkilökohtaisella tasolla järjestön ammattimaistuminen tarkoitti, että Johansson päätyi johtajan rooliin ilman varsinaisia ennakkotaitoja tai rooliin valmistanutta koulutusta.
“En aluksi pitänyt johtamisesta. Ajattelin vähän naiivisti, että ihmiset kyllä tietävät, mitä tekevät, ja minun tehtäväni on vain varmistaa, että kaikki toimii. Jouduin nopeasti huomaamaan, että minulta vaaditaan paljon enemmän.”
Nykyään hän pitää johtajuutta yhtenä uransa tärkeimmistä opeista. Ajan myötä hän on oppinut suhtautumaan tyynesti siihen, että työn sisältöihin kuuluu päivittäistä perehtymistä maailman epäonnistumisiin ja ihmisten kärsimykseen.
– Kyllähän siinä vähän kyynistyy, mutta vuodet ovat myös kehittäneet ammatti-identiteettiäni. Siinä voi olla jotain samaa kuin tavassa, jolla esimerkiksi pelastushenkilökunta kohtaa jatkuvan hädän.
En aluksi pitänyt johtamisesta.
Johansson kuvaa itseään läpikotaiseksi pessimistiksi. Sellainen ihminen ei voi työssään nojata pelkästään toivoon. Häntä motivoi toiminta.
“Tarvitaan selkeä tavoite sekä suunnitelma, miten siihen päästään, ja edetään sen mukaisesti.”
Ajattelutapa on vuosien varrella auttanut Amnestya puuttumaan suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin, askel kerrallaan. Yksi merkittävimmistä Suomen osaston saavutuksista on se, että naisiin kohdistuva väkivalta nähdään ihmisoikeuskysymyksenä.
“Olemme työskennelleet teeman parissa yli 20 vuotta. Ponnisteluidemme ansiosta olemme nähneet muutoksia lainsäädännössä, viranomaiskäytännöissä ja ihmisten asenteissa.”
Henkilökohtaisia onnistumisia muistellessaan Frank Johansson palaa usein tiettyyn hetkeen YK:n päämajassa. Takana oli 15 vuotta työtä kansainvälisen asekauppasopimuksen aikaansaamiseksi. Hän seisoi neuvottelusalissa kädessään valmis asiakirja, joka kieltää aseviennin maihin, joissa aseita voidaan käyttää kansanmurhiin tai sotarikoksiin.
“Selasin paperinivaskaa ja ymmärsin, että työ oli tuottanut tulosta. Sellaiselle hetkelle ei löydy sanoja. Sanon usein, että se oli my magic minute in New York.”
Gazassa tapahtuva kansanmurha on yksi pelottavimmista asioista, joita olen elämässäni nähnyt. Se tekee minut todella, todella vihaiseksi.
Useimmiten ihmisoikeustyö on kuitenkin jatkuvaa taistelua oikeuksien takapakkia vastaan. Vaikka Johansson on urallaan todistanut ydinasevarustelua, sisällissotia, valtioiden hajoamista ja nähnyt, kuinka lentokoneet lensivät World Trade Centerin pilvenpiirtäjiä, kokee hän tämän maailmanajan poikkeuksellisen synkäksi.
“Valtiot tietoisesti sivuuttavat yhteiset pelisäännöt. Se mahdollistaa muun muassa Gazassa tapahtuvan kansanmurhan, joka on yksi pelottavimmista asioista, joita olen elämässäni nähnyt. Se tekee minut todella, todella vihaiseksi.”
Kaiken karmeuden päälle varjonsa langettaa ilmastokriisi – aihe, jonka Johansson ei aluksi mieltänyt koskevan ihmisoikeusjärjestöjä.
“Noin kymmenen vuotta sitten koin ahaa-elämyksen: ilmastokriisi koskee ennen kaikkea ihmisiä. Kasveja, torakoita ja rottia tulee aina olemaan, ne pystyvät sopeutumaan. Ihminen ei. Se tekee ilmastokriisistä kaikista suurimman ihmisoikeuskriisin.”
Näin massiivisen haasteen ratkaiseminen edellyttää maailman maiden kerääntymistä yhteiseen neuvottelupöytään. Tällainen foorumi on jo olemassa: kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä, joka on puutteistaan huolimatta palvellut ihmiskuntaa hyvin.
“Yhteistä järjestelmää tarvitaan ilmastokriisin lisäksi pandemioiden, digijättien valtaan liittyvien haasteiden, eriarvoisuuden ja köyhyyden, veropolitiikan ja muuttoliikkeen ratkaisemiseen. Se, että johtajat kuten Trump, Putin ja Netanyahu, haluavat päästä järjestelmästä eroon, ei kerro järjestelmän heikkoudesta vaan siitä, että se estää heitä toteuttamasta omia itsekkäitä tavoitteitaan.”
Johansson ei muutenkaan laita paljoa toivoa maailman johtajiin.
“Emme voi odottaa, että joku karismaattinen hahmo pelastaa maailman. Muutos tapahtuu kollektiivisella työllä. Luotan nuorempaan sukupolveen, erityisesti globaalissa etelässä. Heidän tulevaisuudennäkymänsä eivät ole hyvät, ja siksi he ovat ymmärtäneet, että on aika toimia.”
Emme voi odottaa, että joku karismaattinen hahmo pelastaa maailman.
Oman tulevaisuutensa suhteen Johanssonilla ei vielä ole suuria suunnitelmia.
“Ehkä alan jossain vaiheessa taas kirjoittaa. Vaimolla on myös pitkä lista remonttiprojekteja ainakin kymmeneksi vuodeksi eteenpäin.”
Yhdestä asiasta hän on kuitenkin varma: kun vapaus koittaa, hän aikoo hypätä junaan ja lähteä reissuun – ehkä kuukaudeksi, kenties Keski-Eurooppaan.
“Se on soolomatka. Käyn jalkapallo-otteluissa, luen ja mietin, mitä haluan elämältäni. Toivon mukaan palaan jonkun oivalluksen kanssa.”
Eläkeläisen elämä tuo enemmän aikaa seikkailuille ja uusille kokemuksille, mutta Afrikkaan Johansson tuskin enää matkustaa, vaikka vietti siellä osan lapsuudestaan ja työskenteli toimittajana mantereella. Syynä on jo vuosia sitten tehty päätös välttää lentämistä ilmastosyistä.
“Olen etuoikeutettu, kun olen saanut matkustaa niin paljon. Kiintiöni on täynnä. Kirjallisuuden avulla pääsen takaisin muistoihin ja paikkoihin – kirjan kanssa voi matkustaa minne tahansa. Siksi minulla ei ole enää suurta tarvetta liikkua fyysisesti.”
Frank Johansson
- Työ: Amnesty International Suomen osaston toiminnanjohtaja
- Asuu: Helsingin Malmilla puolisonsa kanssa, kolme lasta
- Ikä: 63
- Harrastukset: jalkapallo, kirjallisuus, ruoanlaitto
Teksti: Mikaela Remes
Kuvat: Mikko Suutarinen
Hei vielä! Kun nyt olet täällä…
… niin uskomme, että välität ihmisoikeuksista kaikille, kaikkialla maailmassa. Tiesitkö, että Amnestyn työ perustuu juuri sinunkaltaistesi välittävien ihmisten tukeen? Olemme riippumaton toimija, joka ei ota vastaan julkista rahoitusta. Mutta riippumattomuutemme on mahdollista säilyttää vain yksityishenkilöiden tuen voimalla.
Työmme on tehokasta. Lahjoittajiemme ansiosta vapautamme satoja vääryydellä vangittuja ihmisiä, painostamme hallituksia muuttamaan syrjiviä lakeja paremmiksi, estämme teloituksia ja pelastamme ihmishenkiä. Lahjoittajien avulla asiantuntijamme pystyvät tutkimaan ja paljastamaan ihmisoikeusloukkauksia. Tuomme vääryyksiä julki ja vaadimme päättäjiä korjaamaan ne.
Tämä kaikki on mahdollista, mutta vain sinun avullasi. Yhdessä voimme lopettaa kidutuksen, sorron ja syrjinnän, auttaa pahoinpideltyjä naisia, sekä tarjota paremman tulevaisuuden sotaa ja tuhoa pakeneville ihmisille.
Siksi kysymme: tekisitkö lahjoituksen sinulle sopivalla summalla? Jokainen lahjoitus on tärkeä. Tue nyt ihmisoikeuksia Suomessa ja kaikkialla maailmassa ja lahjoita!