Auta Vahid vapaaksi ja kotiin perheen luo.
Vahid on saanut 74 raipaniskun ja yli 33 vuoden vankeustuomion. Hän on virunut kidutettuna vankeudessa Iranissa yli neljä vuotta, vaikka hän ei ole tehnyt mitään rikosta. Viimeiset kaksi vuotta Vahid on ollut teljettynä ikkunattomaan eristysselliin.
Tämä kaikki vain, koska Vahid osallistui monien muiden iranilaisten tavoin rauhanomaisiin mielenilmauksiin, joissa kritisoitiin maan päättäjiä.
Mielenosoittaminen ei ole rikos. Se on oikeus! Kokoontumis- ja ilmaisunvapaus on Iranissa pahasti uhattuna. Vahid ei ole ainoa, joka on pidätetty tai jopa tapettu syyttä suotta.
Lahjoittamalla autat Amnestya jatkamaan näkyvää vaikuttamistyötä ja kampanjointia Vahidin ja muiden väärin perustein vangittujen rohkeiden ihmisten vapauttamisen puolesta.
Jos vain voit, teethän lahjoituksen heti tänään? 20 tai 50 euron lahjoituksesta olisi suuri apu. Emme voi jatkaa työtä Vahidin kaltaisten ihmisten auttamiseksi ilman apua.