Yli 35 vuotta jatkuneella yhden lapsen politiikalla on edelleen syvät vaikutukset jokaisen kiinalaisen elämään. Valtio siirtyi viime talvena virallisesti kahden lapsen politiikkaan.
Li Jincai oli 21-vuotias, kun hän puki vauvalleen kukallisen vaatteen ja nosti tämän koriin. Koriin oli kätketty lappu, jossa oli vauvan syntymäpäivä. Hänen miehensä Wu Shouhui nosti korin pyörän tarakalle. Hän vei tyttären kalatorille, joka oli tunnettu lastenjättöpaikka. Oli vuosi 1984. Kiina oli ottanut neljä vuotta aiemmin käyttöönsä maailman tiukimman syntyvyyden sääntelyohjelman eli yhden lapsen politiikan.
Viljelijäpariskunta oli saanut jo toisen tyttärensä. He olisivat halunneet pitää lapsen, mutta Wun isä painosti luopumaan tyttärestä – muuten pariskunta ei voisi enää yrittää hankkia poikaa. Perinteisen kiinalaisajattelun mukaan suku jatkuu pojan kautta. Oli myös mahdollista, että viranomaiset saapuisivat hakemaan Lin pakkosteriloitavaksi. Heidän oli jätettävä pieni kori kalatorille.
Yhden lapsen politiikka jäi lopullisesti historiaan
Viljelijapariskunnan kertomus on yksi miljoonista ihmiskohtaloista, jotka ovat seurausta Kiinan yhden lapsen politiikasta. Pariskunta kertoo tarinansa suomalaistoimittaja Mari Mannisen kirjassa Yhden lapsen kansa, joka paneutuu yksittäisten ihmisten kautta niihin lukemattomiin vaikutuksiin, joita 35 vuotta jatkuneella yhden lapsen politiikalla on ollut kiinalaisiin perheisiin ja yhteiskuntaan.
Manninen toteaa kirjassaan, että yhden lapsen politiikka on vaikuttanut eri tavoin jokaisen kiinalaisen eli maailman joka viidennen ihmisen elämään. Politiikka otettiin käyttöön, kun Kiinan johtajat pelkäsivät, ettei talouskasvu ole tarpeeksi nopeaa suhteessa väestönkasvuun.
Yhden lapsen politiikka on vaikuttanut eri tavoin jokaisen kiinalaisen eli maailman joka viidennen ihmisen elämään.
Kiinalaisperheet saivat siis hankkia periaatteessa yhden lapsen. Sääntöön tehtiin tosin lukuisia poikkeuksia: sitä saattoi kiertää maksamalla sakkoja ja esimerkiksi maaseudulla sai hankkia toisenkin lapsen, jos ensimmäinen oli tyttö.
Yhden lapsen politiikka on jo historiaa, sillä Kiina siirtyi virallisesti kahden lapsen politiikkaan vuoden 2016 alussa. Koska politiikkaa oli höllennetty vuosien saatossa jo aiemmin, tiukimpien sääntöjen piirissä oli vuonna 2007 enää reilu kolmasosa kiinalaisista.
Karkeimmat pakkostereilisoinnit ja -abortit vähentyneet
Muutoksista huolimatta yhden lapsen politiikan kokemukset tuntuvat monessa perheessä yhä. Lin ja Wun viljelijäperhekin etsii nykyisin – vuosikymmeniä myöhemmin – kadonnutta tytärtään sosiaalisen median avulla. Lille riittäisi, että hän saisi katsella tytärtään edes kaukaa.
Mari Manninen purkaa kirjassaan kerros kerrokselta ja tarina tarinalta, miten yhden lapsen politiikka on vaikuttanut etenkin kiinalaisen naisen elämänkulkuun kohdusta lähtien. Usein kokemukset ovat olleet kipeitä. Naisia on esimerkiksi pakotettu abortteihin ja sterilisointeihin etenkin yhden lapsen politiikan ankarimpina vuosina 1980- ja 90-luvuilla.
Usein raja vapaaehtoisen ja pakollisen abortin välillä on häilyvä.
2000-luvulla karkeimmat pakkoabortit ovat vähentyneet, mutta kertomuksia nousee edelleen toisinaan esiin sosiaalisessa mediassa. Usein raja vapaaehtoisen ja pakollisen abortin välillä on häilyvä. Joskus abortti tehdään esimerkiksi, koska uusi lapsi tarkoittaisi perheelle työpaikan menetystä. Vaikka tyttöjen arvostus on kasvanut vuosien saatossa, abortteja saatetaan tehdä myös, jos vauva osoittautuu tytöksi.
Yhden lapsen politiikalla on ollut syvät sosiaaliset vaikutukset. Stereotyyppisessä mielikuvassa ovat pilalle hemmotellut, pikkukeisareiksi kutsutut ainokaislapset, joita koko suku paapoo. Mannisen kirjassa muistutetaan, että samaan aikaan ainokaisilla on valtavat paineet pärjätä, sillä heidän harteillaan on perheen tulevaisuus. Jo lapsesta he käyvät tavallisten koulutuntien ohella yksityistunneilla – lapsuuden leikit jäävät monelta väliin.
Politiikan myönteisetkin vaikutukset liioiteltuja
Yhden lapsen politiikan hyvänä puolena on pidetty oletusta siitä, että Kiinassa olisi sen vuoksi 400 miljoonaa ihmistä vähemmän. Arvio toistuu usein myös länsimaisissa lähteissä, ja se on roimasti yläkanttiin. Se pohjautuu muun muassa oletukseen, ettei esimerkiksi hedelmällisyys olisi alkanut laskea muutenkin vaurastumisen, kaupungistumisen ja koulutustason nousun myötä.
”Se on Kiinan propagandaa, joka on mennyt läpi”, Pekingissä asuva Manninen toteaa puhelinhaastattelussa.
Hyvää on kuitenkin ollut naisten aseman koheneminen etenkin kaupungeissa.
Kaikki tämä tekee koko koneistosta vaikeamman ymmärtää. Hyvää on kuitenkin ollut naisten aseman koheneminen etenkin kaupungeissa. Kiinassa on ollut tapana, että pojalle kustannetaan esimerkiksi opinnot ja asunto. Kun ainoa lapsi on tytär, perheet ovat kanavoineet kaiken tukensa, odotuksensa ja rahansa ainokaiseen tyttäreen. On alettu uskoa naisten kykyyn huolehtia vanhenevista vanhemmistaan.
”Tyttöjen itsetunto ja usko siihen, että hekin ovat jotain, on jo aika vahva. Täällä on havaittavissa ehkä jonkinlainen uuden feminismin ensimmäinen aalto”, Manninen kuvailee.
Naiset saattavat kapinoida perinteisiä odotuksia vastaan. He voivat todeta, etteivät esimerkiksi halua naimisiin tai lapsia, vaikka paineet ovat yhä kovat.
”Nuoret naiset saattavat tiedostaa hirveästi asioita, jotka ovat väärin. Esimerkiksi sen, että miksi heidän pitää leikkiä miehen vieressä olevansa tyhmempiä, jotta mies kokisi itsensä fiksummaksi? Tai että miksi asuntoa ostaessa papereihin laitetaan vain miehen nimi hänen perheensä kasvojen säilyttämiseksi?”
Amnesty rinnastaa pakkosteriloinnit kidutukseen
Ihmisoikeuksien näkökulmasta Kiinan tapa puuttua kansalaistensa perhe-elämään on väärin. Amnesty rinnastaa pakkosteriloinnit ja pakollisen ehkäisyn kidutukseen. Useat Kiinan yhden lapsen politiikan toimet ovat selviä itsemääräämisoikeuden loukkauksia. Kaksi lasta saaneilla on edelleen riski joutua pakkosteriloitavaksi.
”Tämä on esimerkki siitä, mitä kaikkea voidaan tehdä, kun viranomaiset eivät joudu vastuuseen teoistaan oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti. Toki on tapauksia, jotka päätyvät oikeuteen asti, mutta samalla on olemassa oma koneistonsa tällaisten tapausten hautaamiseen”, Amnestyn maakohtaisen työn asiantuntija Anu Tuukkanen toteaa.
Kaksi lasta saaneilla on edelleen riski joutua pakkosteriloitavaksi.
Myös valtava paperittomien määrä on seurausta yhden lapsen politiikasta. Luvatta syntyneet lapset eivät ole olleet oikeutettuja hukouhun eli asuinpaikkaoikeuteen. Ilman sitä ihminen ei pääse esimerkiksi naimisiin tai sairaalaan. Nämä mustiksi lapsiksi kutsutut eivät siis ole yhteiskunnan näkökulmasta olemassa. Paperittomia on Kiinassa noin 25 miljoonaa.
Talvella 2016 Kiina lupasi hukout paperittomille. Muutos on kuitenkin hidas Kiinan kokoisessa valtavassa maassa. Moni pelkää kalliiden sakkojen vuoksi edelleen paperittoman lapsen ilmoittamista, eivätkä paikallisviranomaiset luovu hevillä painostuskeinoistaan.
Manninen muistuttaa, että suuri osa kiinalaisista on tukenut yhden lapsen politiikkaa. On ajateltu, että se on maan kannalta välttämätöntä. Etenkin kaupunkilaisilla on arkikokemus, että heitä on liikaa. Tunne puskee läpi miljoonakaupunkien ruuhkaisissa kulkuvälineissä tai kun kilpaillaan opiskelupaikoista.
”Tapaamillani ihmisillä saattoi olla hyvin traagisia kokemuksia takanaan, mutta samalla he kuitenkin ymmärsivät yhden lapsen politiikkaa”, Manninen sanoo.
Hänen mukaansa politiikkaa arvostellaan arkipuheessa usein niiden epäkohtien kautta, jotka ovat sattuneet omalle kohdalle. Samaan hengenvetoon saatetaan todeta, että politiikka on välttämätöntä yhteisen hyvän vuoksi. Pahimmista ylilyönneistä syytetään paikallisviranomaisia. Ajatellaan, että keskusvalta ehkä havahtuisi, jos se tietäisi, mitä korruptoituneet paikallisviranomaiset puuhaavat.
Nyt Kiinan haasteena on vanheneva väestö
Hannah Dejong oli yksivuotias, kun hänet löydettiin Pekingin Taivaan temppelin puistosta. Nykyisin 22-vuotias nainen voi vain arvailla, miksi vanhemmat eivät kyenneet pitämään häntä. Hannah vietiin ensin orpokotiin, josta hänet annettiin adoptoitavaksi Yhdysvaltoihin. Siellä hän on kasvanut, mutta juuret vaivaavat: Hannah on muuttanut Pekingiin ensin opiskelemaan, sitten töihin. Hän yrittää etsiä biologisia vanhempiaan.
Yhden lapsen politiikan jäljet näkyvät Hannahin kaltaisten yksittäisten ihmisten lisäksi Kiinassa vielä pitkään myös väestöpyramidissa. Kiinalaiset ovat tottuneet pieniin perheisiin, syntyvyys on yksi maailman alhaisimmista ja väestö ikääntyy. Nyt Kiinan pitäisi ratkaista, miten ainokaisten sukupolvi huolehtii vanhempansa ja isovanhempansa. Se on suuri syy yhden lapsen politiikasta luopumiselle.
Kiinan pitäisi ratkaista, miten ainokaisten sukupolvi huolehtii vanhempansa ja isovanhempansa.
Mannisen mukaan huoltosuhteen ongelma on Kiinassa vielä länsimaita hankalampi. Huima talouskasvu on tuoretta, eivätkä ikääntyvät kiinalaiset ole ehtineet kartuttamaan sellaista perusvaurautta, joka turvaisi eläkepäivät.
”Monissa perheissä pelätään, etteivät lapset huolehdi myöhemmin. Kiinalaisten on pakko päästä yli ajatuksesta, että vanhainkoti olisi paha paikka. Niitä on täällä aivan liian vähän”, Manninen toteaa.
Hän uskoo, että Kiina tulee luopumaan kokonaan syntyvyydensääntelystä lähivuosina. Kun yhden lapsen politiikkaan on uskottu ja sitä on toitotettu virallisessa puheessa vuosia, kelkan kääntäminen on kuitenkin hidasta.
”Hallinto on todennäköisesti halunnut säilyttää kasvonsa, joten lapsipolitiikasta kerralla luopuminen on ollut vaikeaa”, Manninen sanoo. ”Mutta on vaikeaa nähdä, miksi se jatkuisi. Siitä on Kiinalle vain haittaa.”
Vaikka syntyvyyden sääntely on ollut Kiinassa erityisen laajaa, puuttuminen ihmisten lisääntymiseen ei ole harvinaista. Esimerkiksi Suomessa vaaditaan edelleen sukupuoltaan korjaavilta lisääntymiskyvyttömyyttä. Mari Manninen muistuttaa, ettei ole kulunut montakaan sukupolvea siitä, kun Suomessakin annettiin aviottomia lapsia pois.
”Kyllä Suomessakin maaseudulla saattaa löytyä vanhempia ihmisiä, jotka arvostavat enemmän poikalapsia. Ne ajattelumallit eivät ole meilläkään kovin kaukana historiassa”, Manninen toteaa.
Teksti: Aishi Zidan
Jutun tiedot pohjautuvat pitkälti Mari Mannisen kirjoittamaan, syyskuussa ilmestyneeseen kirjaan Yhden lapsen kansa (Atena).