Aktivistista pääministeriksi – Sanna Marin uskoo, että demokratia ja suora toiminta tukevat toisiaan

Politiikassa muutos tapahtuu hitaasti. Se turhauttaa monia aktivisteja, jotka vaativat tekoja. Yhdestä aktivistista tuli pääministeri, joka uskoo suomalaiseen kansalaisyhteiskuntaan.

Vuonna 2012 tamperelainen kunta- ja aluejohtamisen opiskelija näki ilmoituksen: Amnesty Internationalin Suomen osasto hakee korkeakouluharjoittelijaa. Haussa oli erityisesti kuntakenttää tunteva harjoittelija, joka tekisi vaikuttamistyötä vaalien alla. Päätehtävänä olisi naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen Joku raja! -kampanja.

Opiskelija lähetti hakemuksen ja kutsuttiin haastatteluun Helsinkiin. Hän oli saanut edellisissä kuntavaaleissa Tampereelta 160 ääntä, millä ei auennut valtuustopaikkaa, mutta kuitenkin varajäsenyys kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa.

Harjoittelijaehdokas oli siis aktiivisesti mukana puoluepolitiikassa. Hän ei peitellyt asemaansa vaan teki sen läpinäkyvästi selväksi. Sitä ei katsottu pahalla, sillä kuntavaaleihin kohdistuvassa kampanjassa päivänpolitiikan tuntemuksesta olisi vain etua. Lukuisien pätevien hakijoiden joukosta hän tuntui lopulta kaikkein pätevimmältä. Harjoittelijan valinta oli sillä selvä.

Tuo tamperelainen opiskelija oli Sanna Marin, Suomen nykyinen pääministeri.

***

”No niin, moikka moi! Sori kun me oltiin myöhässä.”

Tunnin odottelun jälkeen läppärin ruudulle ilmestyy yhtäkkiä pääministeri. Hän näyttää istuvan Kesärannan verannalla. Tätä juhlahaastattelua on jahdattu monta kuukautta ja lykätty ainakin viisi kertaa: milloin minkäkin elpymispakettihässäkän tai puoliväliriihikriisin tieltä. Pandemiatilanne pakotti vieläpä siirtämään kasvokkain sovitun haastattelun Teams-palaveriksi.

Peräänantamattomuus palkittiin, sillä nyt meillä on harvinainen mahdollisuus ottaa selvää, mitä Sanna Marin ajattelee ihmisoikeuksista, aktivismista, kansalaisyhteiskunnasta ja taistelusta oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Sopiiko arvoisalle pääministerille, että ollaan tehokkaita ja mennään suoraan asiaan?

”Minua saa sinutella. Mennään vaan asiaan.”

***

Alkajaisiksi Marin palaa yhdeksän vuoden takaisiin muistoihin opiskeluajoilta. Hakeminen harjoittelijaksi nimenomaan Amnestylle oli luonteva valinta. Ala ja aihe olivat tuttuja, mutta ennen kaikkea hän koki pääsevänsä vaikuttamaan asioihin, joihin tunsi henkilökohtaista paloa.

”Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ ja ylipäätään ihmisoikeustyö ovat itselleni hyvin läheisiä asioita. Olin tosi iloinen, kun pääsin Amnestylle: se oli arvokas työkokemus, opin tuntemaan mahtavia ihmisiä ja pääsin tekemään tärkeää työtä.”

Varsinaisen työtehtävänsä eli Joku raja! -kampanjan toteuttamisen lisäksi Marin osallistui harjoittelujaksonsa aikana vapaaehtoisesti esimerkiksi sateenkaarioikeuksia puolustaneisiin mielenosoituksiin. Hänelle oli itsestään selvää vaikuttaa ihmisoikeusasioihin myös aktivistina.

”Olen kasvanut sateenkaariperheessä ja tiedän, kuinka paljon työtä on tehty sen eteen, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt saisivat yhdenvertaiset oikeudet tässä yhteiskunnassa. Nämä asiat ovat itselleni tärkeitä jo perhetaustani takia.”

Sanna Marin.

Aktivismi ja puoluepolitiikassa toimiminen eivät Marinin mielestä edelleenkään sulje toisiaan pois. Hän tunnistaa yhä aktivistipuolen paitsi itsessään myös monessa kollegassaan.

”Vaikka politiikassa toimivat ihmiset pyrkivät tietenkin vaikuttamaan ensisijaisesti poliittisen järjestelmän kautta, todella moni poliitikko myös osallistuu mielenosoituksiin, kirjoittaa mielipidekirjoituksia ja vaikuttaa aktiivisesti järjestöissä.”

Marin vakuuttaa, että sisäinen maailmanparantaja voi pysyä hengissä päivänpolitiikan rutistuksessa jopa pääministerillä. Alun alkaenkin hän lähti politiikkaan, koska halusi muuttaa asioita parempaan suuntaan ja rakentaa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.

”Aivan samasta syystä halusin silloin Amnestyllekin harjoitteluun. Kyllä minulla on edelleen palo muuttaa maailmaa paremmaksi sekä edistää ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Nämä ovat minulle sydämen asioita. Tunnistan kyllä nämä piirteet itsestäni ja aika monesta muusta, jotka tässä ympärilläni toimivat.”

***

Aktivismia usein motivoi tahto korjata äkkiä jokin epäkohta tai runnoa nopeasti läpi tärkeä muutos. Edustuksellinen demokratia on väkisinkin jähmeämpää: vaikka koneiston saa kammettua liikkeelle, prosessi pyörii hitaasti, ja ehdottomien vaatimusten sijaan päätöksenteko on aina kompromissien sovittelua.

Eikö aktivistiminä poliitikon sisällä ikinä turhaudu? Marin vastaa, että vaikka muutos voi tuntua hitaalta, tärkeintä on se, että asiat kuitenkin muuttuvat. Vaikka esimerkiksi työ translainsäädännön kanssa on yhä kesken, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat Suomessa aivan eri tolalla kuin vielä 10–20 vuotta sitten.

”On saatu tasa-arvoinen avioliittolaki, ja sateenkaariperheiden asema tunnustetaan aivan eri lailla kuin silloin, kun minä olen ollut lapsi ja kasvanut nuoruuttani. Minua innostaa ennen muuta se, että asiat edistyvät parempaan suuntaan, vaikka se vie aikaa ja vaatii paljon työtä. Tieto siitä auttaa jaksamaan politiikassa, vaikka työ on muutoin välillä raskasta ja kuluttavaa.”

Marin sanoo, että hänen mielestään edustuksellinen demokratia ja suorempi toiminta tukevat toisiaan ja mahtuvat hyvin samaan yhteiskuntaan. Molemmille on tilaa ja molempia tarvitaan.

”On tärkeää, että kun ihmiset kokevat halua toimia ja vaikuttaa, he voivat käyttää siihen erilaisia väyliä. Ihmisillä on näkemyksiä ja mielipiteitä, ja heillä pitää myös olla oikeus tuoda niitä esiin.”

***

Suomessa järjestötoimijoilla on Marinin mukaan mutkattomat yhteydet poliittisiin päättäjiin. Siinä mielessä kansalaisyhteiskunta toimii täällä paremmin kuin monessa muussa maassa.

”Vaikkapa Amnestyn vaikuttajat pääsevät pääministerin ja muidenkin ministerien juttusille. Myös eduskunnan valiokunnat kuulevat järjestökenttää, kun he käsittelevät lakiesityksiä. Onneksi meillä on sellainen järjestelmä, että päästään tapaamaan, kuulemaan ja keskustelemaan.”

Vuorovaikutusta järjestötoimijoiden ja poliittisten päättäjien välillä täytyy Marinin mukaan silti pyrkiä kehittämään entisestään. Siihen on pääministerin näkökulmasta selvä syy: mitä laajemmin päätöksenteossa kuunnellaan ihmisiä, asiantuntijoita, järjestöjä ja eri yhteiskunnallisia tahoja, mukaan lukien yrityselämää, sitä parempia päätöksiä voidaan tehdä.

Sanna Marin.

Kaikkein tehokkainta vaikuttamistyö on pääministerin mielestä silloin, kun se on rakentavaa. Hän antaa kokemusperäisen neuvon: parhaiten vaikuttaa tieto. Marin kehottaa tuomaan sitä mieluiten hyvissä ajoin.

”Amnestyn kaltaiset järjestöt keräävät paljon informaatiota. Sitä tietoa, asiantuntemusta, ammattitaitoa ja osaamista on tärkeää jakaa paitsi poliittisille päättäjille myös virkakunnalle. Kaikkein paras on pitää yhteyttä jo varhaisessa vaiheessa, kun lakeja aletaan valmistella.”

Toinen yhtä tärkeä vaikuttamistyön elementti on Marinin mukaan julkisuuden kautta vaikuttaminen. Hän rohkaisee järjestöjä esittämään näkyvää ja kuuluvaa kritiikkiä silloin, kun aihetta on.

”Sitäkin tarvitaan, että ihmisten tietoisuuteen saatetaan yhteiskunnan epäkohtia ja välitetään mahdollisimman laajasti viestiä, mitä epäkohdille voi ja pitää tehdä.”

***

Mennään sitten niiden epäkohtien kimppuun. Marin myöntää avoimesti, että Suomella on petrattavaa monen ihmisoikeuden toteutumisen osalta. Hän nostaa ensimmäisenä esiin jo aiemmin mainitut transihmisten oikeudet.

”Hallitus tekee sen kysymyksen eteen töitä, ja tiedän, että niin tekee myös Amnesty. Lainsäädäntöä pitää uudistaa sellaiseksi, että itsemääräämisoikeus toteutuu, ihmisellä on oikeus itse määritellä oma sukupuolensa ja identiteettinsä, ja sitä kautta elää hyvää elämää.”

Ongelmat eivät kuitenkaan ratkea pelkällä lainsäädännöllä. Marinin mukaan korjattavaa on myös esimerkiksi intersukupuolisten lasten hoidossa. Myös julkisen sektorin henkilökuntaa täytyy kouluttaa kohtaamaan transihmiset ja muunsukupuoliset yhdenvertaisesti, yhtä arvokkaina kuin kaikki muutkin.

”Kyse on monentasoisista asioista, ja tämä on yksi keskeinen kokonaisuus, jossa Suomella on tehtävää”, Marin sanoo.

Samalla pääministeri toteaa, että julkisessa keskustelussa työ ihmisoikeuksien toteutumiseksi ymmärretään usein liian suppeasti. Ihmisoikeustyö ei ole pelkästään vähemmistöjen oikeuksien edistämistä vaan sen varmistamista, että ihan jokaisella ikään, sukupuoleen ja taustaan katsomatta olisi yhtäläinen ihmisarvo.

”Jos ymmärrämme, että ihmisoikeudet ovat kaikkien yhteisten oikeuksien ajamista, silloin myös näemme, että ihmisoikeuskysymykset koskettavat kaikkia yhteiskunnan alueita. Siitähän tässä lopulta on kyse, että kaikilla on oikeus elää hyvää, arvokasta elämää. Jokainen on arvostettu sellaisena kuin on. Jokainen voi toimia yhteiskunnassa ja olla vapaa. ”

***

Sanna Marinille on langennut vastuu toimia pandemia-ajan pääministerinä. Pandemia on myös ihmisoikeuskriisi: lähtien jo siitä, että oikeudet elämään ja terveyteen ovat perustavia ihmisoikeuksia. Koronatilanteen hallitseminen on jo ihmisoikeustyötä sinänsä, ja siinä Suomi on onnistunut Marinin mielestä kohtuullisen hyvin.

Terveydellinen, taloudellinen ja sosiaalinen kriisi tekee kuitenkin tuhoa vielä pitkään. Amnesty Internationalin vuosiraportin mukaan pandemia on nostanut esiin rakenteellisen epätasa-arvon, joka osuu erityisesti naisiin, etnisiin vähemmistöihin, pakolaisiin, vanhuksiin ja terveysalan ammattilaisiin.

”Vaikka me kaikki olemme kohdanneet pandemian ikään kuin yhdessä, toiset meistä ovat kohdanneet sen paljon syvemmin, kouriintuntuvammin ja kärsineet paljon enemmän kuin monet muut”, Marin sanoo.

Pääministeri myöntää karun tosiasian: he, jotka ovat olleet jo valmiiksi heikoimmassa asemassa, ovat kärsineet myös pandemiasta eniten. Sitä vahvemmin jälkihoidossa tulee huolehtia, että kriisin aiheuttamat vauriot myös korjataan oikeudenmukaisesti.

”Korona-aikana Suomessa on esimerkiksi syntynyt valtavasti hoiva-, hoito- ja mielenterveysvelkaa. Sekin on ihmisoikeuskysymys, että näitä hoitojonoja puretaan. Ihmisten täytyy saada palvelua, apua ja tukea, jota he tarvitsevat, jotta heillä on mahdollisuus toteuttaa oikeuttaan hyvään elämään.”

Naiset ja tytöt ovat kantaneet tämän kriisin keskellä erittäin suurta vastuuta ja heidän asemaansa pitää keskittyä myös kriisin jälkeen.

Erityistä huolta Marin kantaa naisten ja tyttöjen asemasta. Kuten Amnestyn raporttikin osoittaa, he ovat usein joutuneet kriisissä etulinjaan. Suomessa lähisuhdeväkivalta ja naisiin kohdistuva väkivalta ovat pandemian aikana lisääntyneet. Sama on tapahtunut globaalisti.

”Monet naiset ovat sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä tai muissa työtehtävissä, joissa on vaikea välttää fyysisiä kontakteja. He usein huolehtivat lapsistansa, perheistänsä, myös omista vanhemmistansa. Naiset ja tytöt ovat kantaneet tämän kriisin keskellä erittäin suurta vastuuta, ja heidän asemaansa pitää keskittyä myös kriisin jälkeen.”

***

Maailmalta on kantautunut muitakin huolestuttavia uutisia kuin pandemian aiheuttamat ihmisoikeusongelmat. Euroopassa on Marinin mukaan viime aikoina otettu takapakkia monessa asiassa.

”Me näemme äärioikeistolaista liikehdintää, me näemme itsevaltaisempia otteita, me näemme pyrkimyksiä irtautua keskeisistä ihmisoikeussopimuksista. Demokratiakysymyksetkin ovat nousseet Euroopan unionissa tapetille, koska jotkin maat pyrkivät haastamaan niitä oikeusvaltioperiaatteita, joihin me kaikki jäsenvaltiot olemme yhdessä sitoutuneet.”

Kaikesta tästä huolimatta Euroopan ihmisoikeuskehityksessä voi Marinin mukaan nähdä myös positiivisia merkkejä. Oikeusvaltiomekanismi eli unionin varojenkäytön sitominen oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamiseen oli hänestä suuri voitto. Hän laskee myös ilmastopolitiikan saavutukset olennaiseksi ihmisoikeustyöksi.

”Mitään ihmisoikeuksia on hirveän vaikea toteuttaa, jos meillä ei ole elinkelpoista planeettaa, puhdasta vettä, puhdasta ruokaa ja mahdollisuutta elää säällisissä olosuhteissa.”

Sanna Marin.

Kehitys, jossa otetaan välillä askelia eteenpäin ja välillä taaksepäin, kuvaa Marinin mukaan ihmisoikeustyötä ja yhteiskuntien kehittämistä yleisesti. Sellaista politiikka on, etenkin kansainvälisesti.

”Asiat eivät aina vaan mene virtaviivaisesti eteenpäin. Siksi tarvitaan ihmisiä, jotka tekevät joka päivä töitä varmistaakseen, että asiat kääntyvät aidosti oikeaan suuntaan, eivätkä anna periksi, kun takapakkiakin tulee.”

Suomen ei tarvitse seurata ihmisoikeuksien kehitystä sivusta. Marin uskoo, että meillä on mahdollisuus vaikuttaa aktiivisesti monella tasolla. Ensinnäkin omien rajojen sisällä täytyy systemaattisesti edistää ihmisoikeuksia: purkaa lainsäädännön epäkohtia ja rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokainen voi elää ihmisarvoista elämää. Toiseksi Suomen täytyy toimia myös globaalisti: edistää ihmisoikeuksien toteutumista kahdenvälisissä suhteissa, monikansallisessa yhteistyössä ja kansainvälisissä järjestöissä.

Kaikkein tärkeintä joka tasolla on nostaa ongelmia esiin, jotta niihin voidaan tarttua.

”Tarvitsemme rohkeutta puolustaa ihmisoikeuksia. Tätä rohkeutta on ihan valtavasti järjestöillä ja aktiivisilla ihmisillä. Samaa rohkeutta tarvitaan myös poliittisille päättäjille, jotta epäkohdat korjataan, eikä vain vaieta, kun niitä nähdään.”

***

Pääministeri on suoltanut ajatuksiaan kansalaisyhteiskunnasta ja ihmisoikeuksista puoli tuntia lähes katkeamatta. Kun hän puhuu julkisesti koko kansalle, ulosanti on korostetun rauhallinen. Nyt tempo on parhaimmillaan ollut kuin urheiluselostajalla. Haastattelulle suotu hetki kiireisen ministerin perjantai-illasta lähenee loppuaan.

”Johan tässä on tullut puhuttuakin”, hän naurahtaa.

On siis aika välittää pääministerin lopputerveiset tämän juhlalehden lukijoille. Mitä Sanna Marin haluaa Amnestyn jäsenille ja työntekijöille vielä sanoa?

”Mä haluan kiittää heitä kaikkia! Iso kiitos kaikesta siitä työstä, jota Amnesty ja sen aktiivit tekevät ja ovat tehneet ihmisoikeuksien eteen. Moni asia tässä yhteiskunnassa olisi eri lailla ilman näiden ihmisten tärkeää työtä. Kaikkihan lähtee ihmisistä: siitä, että ihmiset haluavat vaikuttaa, parantaa maailmaa, tehdä muutosta.”

Miten sitä maailmanparantamisen kipinää voi pitää elossa? Marin hiljenee sekunniksi. On pakko kysyä, että meniköhän tämä kysymys nyt enemmän life coach -osastolle kuin pääministerin tontille. Marin sanoo hymyillen, että ehkä se taisi mennä, mutta muotoilee silti vastauksen.

”Sanotaan näin, että vaikka se palo lähtee ihmisestä itsestänsä, siinä auttaa myös hyvä joukkue ja hyvät ystävät, joita järjestötoiminnasta saa samalla lailla kuin puoluetoiminnastakin. Kun on hyviä ihmisiä ympärillä tekemässä yhteistä työtä, kyllähän se auttaa jaksamaan.”


Teksti: Janne Flinkkilä

Kuvat: Touko Hujanen