Turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja siirtolaisten mielenterveyspalveluita on laiminlyöty jo pitkään kaikkialla maailmassa. Koronapandemian myötä turvaa hakeville suunnattujen mielenterveyspalveluiden vähäisyys on tullut aiempaakin selvemmäksi.
Koronapandemian aiheuttama epävarmuus, työttömyys ja eristäytyminen on lisännyt mielenterveyspalveluiden tarvetta kaikkialla. Pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla, joista useilla on taustallaan kamalia kokemuksia, ei kuitenkaan ole pääsyä palveluiden äärelle. Amnesty Internationalin mukaan kansainvälinen yhteisö on rikkonut kansainvälisen oikeuden sääntöä, jonka mukaan valtioiden tulee varmistaa korkein saavutettavissa oleva mielenterveys kaikille.
Koronakriisi on iskenyt kovaa turvapaikanhakijoihin, pakolaisiin ja siirtolaisiin, joista monilla oli jo valmiiksi ongelmia asumisen, työnsaannin ja terveydenhuollon kanssa. Nämä ihmiset jäävät myös vaille apua psyykkisten ongelmien kanssa ja ovat joutuneet kohtaamaan pandemian aiheuttaman eristyksen ja epävarmuuden ilman minkäänlaista tukea, Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Kaisa Korhonen sanoo.
”Kansainvälisesti vain pieni osa terveydenhuoltoon käytetyistä rahoista on varattu mielenterveyspalveluille. Turvaa hakevat jäävät monesti ilman edes tätä pientä tukea. Turvaa etsivien ihmisten mielenterveys ei ole koskaan ollut kansainvälisen yhteisön prioriteetti. Tähän on tultava muutos.”
Lauantaina 10.10. vietetään kansainvälistä mielenterveyspäivää. Amnesty vaatii, että haavoittuvassa asemassa olevien mielenterveydenhoitoa jätetä huomiotta.
Riittämättömät resurssit
Turvaa hakevien mielenterveyspalvelujen saatavuudesta on saatavilla hyvin vähän tietoa. Tämä on ongelma jo itsessään, sillä valtioilla on velvollisuus tarjota mielenterveyspalveluita kaikille tarvitseville ja myös kartoittaa tarpeen laajuutta.
Käytettävissä olevista tiedoista käy ilmi, että mielenterveyspalvelut ovat maailmanlaajuisesti täysin riittämättömiä. Matalan- tai keskitulotason maissa mielenterveyspalvelujen vuotuisen rahoituksen mediaanisumma ihmistä kohti vaihtelee kahdesta sentistä 1,05 dollariin. Jopa 85 prosenttia kaikista pakolaisista ja turvaa hakevista asuu tällaisissa valtioissa. Lisäksi monissa maissa turvaa hakevilla ei ole pääsyä terveydenhuollon pariin.
Myöskään vauraammat maat eivät ole onnistuneet tukemaan vähemmän vauraiden maiden pyrkimyksiä tarjota mielenterveyspalveluita. Vuosina 2007–2013 vain yksi prosentti maailman kansainvälisen terveysavun budjetista käytettiin mielenterveyspalveluihin. Ihmisten hyvinvoinnin turvaamisen sijaan monet hallitukset ovat harjoittaneet käytäntöjä, joilla tiedetään olleen haitallisia vaikutuksia turvaa hakevien mielenterveyteen.
Esimerkiksi Australian käyttämä turvapaikanhakijoita rankaiseva eristämispolitiikka Naurun saarelle johti turvaa hakevien itsemurhayritysten yleistymiseen. Yhdysvalloissa Amnesty havaitsi, että perheiden erottamispolitiikka on aiheuttanut kidutukseen verrannollisia henkisiä kärsimyksiä.
Amnesty vaatii hallituksia varmistamaan, että pakolaiset ja siirtolaiset integroidaan terveydenhuollon piiriin ja lopetetaan henkistä kärsimystä aiheuttavat ihmisoikeusloukkaukset, kuten perheiden erottamiset ja lasten säilöönotto. Varakkaampien maiden on lisättävä tukeaan vähemmän vauraille maille, mikäli näillä on vaikeuksia tarjota mielenterveyspalveluita alueellaan oleville ihmisille.
“Hallitusten täytyy varmistaa, että mielenterveyspalvelut ovat riittävät ja saatavilla kaikille niitä tarvitseville, myös pakolaisille ja turvapaikanhakijoille. Yksikään terveydenhoitojärjestelmä, joka sulkee pois mielenterveyspalveluiden tai hoidon piiristä kokonaisia ihmisryhmiä ei palvele tarkoitustaan”, Kaisa Korhonen sanoo.