Tänään astuu voimaan uudistettu seksuaalirikoslaki. Lain muutoksissa toteutuvat Amnestyn pitkäaikaiset vaatimukset raiskausrikosten syyteoikeudesta: raiskauksesta tulee aina virallisen syytteen alainen rikos ja rikosilmoituksen peruuttamisen mahdollistanut ”vakaan tahdon pykälä” poistetaan. Ihmisoikeuksien näkökulmasta uudistus jäi kuitenkin kesken.
Olen ollut vaatimassa Suomeen ihmisoikeusperustaista seksuaalirikoslakia reilun viiden vuoden ajan. Olemme tehneet työtä monien yhteistyökumppaneiden kanssa ja silmissämme on siintänyt yhteinen tavoite: seksuaalirikoslainsäädäntö, joka kunnioittaisi seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Kesällä 2011 Kataisen hallituksen ohjelmaan kirjattiin seksuaalirikoslainsäädännön muuttaminen siten, että laki suojaisi paremmin seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Kesällä 2014 hyväksytty ja tänään voimaan astuva uudistettu laki on oikeusministeriön laajan uudistamistyön tulosta.
Tältä uudistustyöltä odotimme enemmän. Ensimmäiset askeleet kohti ihmisoikeusperustaisempaa raiskauslakia on nyt otettu, mutta maaliin on vielä matkaa.
Raiskausrikoksen uhri ei saa oikeutta
Raiskaus rikkoo ihmisen fyysisen ja psyykkisen koskemattomuuden rajat. Se on perustavanlaatuinen yksilön seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus. Raiskauksen uhrien ihmisoikeudet eivät kuitenkaan toteudu Suomessa: vain harva raiskausrikos ilmoitetaan poliisille, ilmoitetuista raiskauksista vain pienessä osassa tapauksia nostetaan rikossyyte, eivätkä lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö varmista riittävää oikeudellista suojaa rikosten uhreille.
Jo vuosien ajan Amnesty on vaatinut Suomea toimimaan seksuaalisen väkivallan ehkäisemiseksi ja uhrien oikeuksien toteutumisen turvaamiseksi. Yksi keskeisistä vaatimuksista on ollut rikoslain seksuaalirikoksia koskevan luvun (20) uudistaminen kansainvälisiä ihmisoikeusnormeja vastaavaksi niin, että Suomen laki kunnioittaisi yksilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta: siirtäisi syytetaakan uhrilta valtiolle ja määrittelisi kaikki tahdonvastaiset yhdynnät raiskauksiksi.
Vuonna 2011 saimme ensimmäisen ihmisoikeusvoiton, kun rikoslakia muutettiin niin, että puolustuskyvyttömän henkilön raiskaus tuomitaan aina raiskauksena. Aikaisemmin tekijä voitiin tuomita vähäisemmästä rikoksesta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ellei hän ollut itse aktiivisesti aiheuttanut uhrin puolustuskyvytöntä tilaa esimerkiksi juottamalla hänet humalaan.
Hyvästi, vakaan tahdon pykälä
Lakiuudistuksen uutisoinnissa on korostunut se, että raiskausrikoksista annettavat tuomiot kovenevat. Rangaistusasteikon tarkastaminen ja rangaistusten säätäminen vastaamaan rikoksen vakavuutta on tietysti kannatettavaa, mutta seksuaalisen itsemääräämisoikeuden näkökulmasta lakiuudistuksen merkittävimmät muutokset ovat kuitenkin muualla.
Lakiuudistus tuo tullessaan kaksi Amnestyn pitkään vaatimaa syyteoikeutta koskevaa muutosta, jotka parantavat merkittävästi raiskauksen uhrin asemaa. Kaikki raiskausrikokset ovat jatkossa virallisen syytteen alaisia. Laista myös poistetaan niin sanottu vakaan tahdon pykälä, johon perustuen syyttäjä on voinut jättää syytteen nostamatta, mikäli raiskauksen uhri on näin omasta vakaasta tahdostaan pyytänyt.
Rikoksentekijän vastuuseen saattaminen on yhteiskunnan asia, ei uhrin.
Todellisuudessa uhrin vakaan tahdon arvioiminen on vaikeaa, koska tekijä tai läheiset voivat painostaa uhria luopumaan syytteistä.
Vastuu vakavia seksuaalirikoksia koskevien syytteiden nostamisesta on aina valtiolla. Rikoksentekijän vastuuseen saattaminen on yhteiskunnan asia, ei uhrin. Syyteoikeuden muutosten myötä Suomen lainsäädäntö muuttuu pienin askelin ihmisoikeusnormien mukaiseksi.
Positiivista lakimuutoksessa on myös se, että ne raiskaukset, joiden yhteydessä tekijä on käyttänyt vain lievää väkivaltaa tai uhkailua tuomitaan jatkossa aina raiskauksina. Aikaisemmin nämä raiskaukset on tuomittu sukupuoliyhteyteen pakottamisena, jota koskeva pykälä nyt kumotaan.
Käsittämättömiä linjauksia, surkeita väärinymmärryksiä
Raiskauksesta voidaan kuitenkin edelleen antaa alempi tuomio, mikäli raiskaaja esimerkiksi pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen muulla kuin väkivallalla uhaten tai teko on muuten kokonaisuutena arvostellen vähemmän vakava. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden näkökulmasta linjaus on käsittämätön. Mikäli väkivallalla tai muulla uhkaaminen on niin vakavaa, että toinen henkilö joutuu vastoin tahtoaan seksuaaliseen kanssakäymiseen, ei uhkausta voida pitää vähäisenä.
Lakimuutos ei myöskään poista sitä ongelmaa, että seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskauksen tunnusmerkistöt ovat osittain päällekkäiset. Tämä heikentää merkittävästi erityisesti laitoksissa asuvien vammaisten naisten seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaa.
Osa seksuaalisena hyväksikäyttönä rangaistavista teoista koskee tilanteita, joissa tekijä pakottaa uhrin sukupuoliyhteyteen valta-asemaansa hyväksikäyttäen. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tilanteet, joissa henkilö asuu laitoksessa tai tilanteet, joissa uhri on tekijästä erityisen riippuvainen, kuten vaikeavammaiset ja eri tavoin henkisesti toimintarajoitteiset naiset ja tytöt voivat usein olla.
Muotoilu on valitettava esimerkki seksuaalisen itsemääräämisoikeuden väärinymmärtämisestä.
Lakiuudistuksen valmisteluvaiheessa ehdotettiin näiden tekojen siirtämistä raiskauksen tunnusmerkistön alle. Hallituksen esityksessä näin ei kuitenkaan tehty, koska raiskaussäännös haluttiin varata koskemaan vain kaikkein vakavimpia seksuaalirikoksia ja sen laajentamisen koettiin heikentävän raiskauspykälän symboliarvoa.
Hallituksen esityksen muotoilu on valitettava esimerkki seksuaalisen itsemääräämisoikeuden väärinymmärtämisestä. Seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukataan jo silloin, kun tekijä käyttää hyväksi uhrin kyvyttömyyttä päättää tasavertaisesti osallistumisestaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Toisen pakottaminen sukupuoliyhteyteen valta-asemaa tai uhrin riippuvuussuhdetta hyväksikäyttäen tulee kansainvälisen oikeuden mukaan aina rangaista raiskauksena.
Suostumuksen puute loistaa yhä poissaolollaan
On myös erittäin ongelmallista, ettei raiskausta edelleenkään määritellä rikoslaissa suostumuksen puutteen kautta. Hallituksen esityksen valmistelu oli varsin perusteellista, mutta valmistelussa ei kuitenkaan kiinnitetty riittävästi huomiota niihin ihmisoikeusinstrumentteihin, joissa seksuaalista väkivaltaa tarkastellaan kansainvälisen oikeuden mukaisesti naisten syrjintänä. Huomion kiinnittäminen esimerkiksi YK:n naisten syrjinnän poistamista koskevan sopimuksen ja YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen toimeenpanoa valvovien komiteoiden suosituksiin olisi auttanut hahmottamaan sitä, miksi Suomessa käytössä oleva fyysisen väkivallan käyttöön keskittyvä raiskauksen tunnusmerkistö on ongelmallinen ja kuvastaa kapeaa näkemystä seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta.
Suostumuskriteeristölle pohjautuva lainsäädäntö tekee puolestaan selvemmäksi sen, että seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaukset ovat rangaistavia tekoja sinällään, eivät vain pahoinpitelyn tai sen uhan yhteydessä. Täten suostumukselle pohjautuva lainsäädäntö kuvaa paremmin sitä, että lainsäädännön tarkoituksena on suojata seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Työtä jarruttavat naisvihamieliset asenteet
Osallistuin keväällä lakiuudistusta käsittelevään asiantuntijatapaamiseen. Yksi tilaisuuteen osallistuneista asiantuntijoista kantoi huolta siitä, että lakiuudistus vie rikoslakia väärille raiteille. Hän viittasi sukupuoliyhteyteen pakottamisen tunnusmerkistöön kumoamiseen ja pohti mitä mies oikein enää saa sanoa, jos jo jokin pieni uhkaus riittää raiskauksen tunnusmerkistön täyttymiseen.
Tähän kommenttiin tiivistyy paljon siitä, mikä todellisuudessa on raiskauslainsäädännön perusteellisen ja ihmisoikeusperustaisen uudistamisen tiellä. Asenne seksuaaliseen väkivaltaan ja siitä annettaviin rangaistuksiin on asiantuntijoidenkin keskuudessa toisinaan kaikkea muuta kuin ihmisoikeuksille myönteinen.
Työmme on vielä pahasti kesken.
Tiina Oikarinen toimii sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntijana Amnestyn Suomen osastossa.
Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.