Eduskuntavaalien alla tehokkaammalle seksuaalirikoksiin puuttumiselle on laaja kannatus, mutta puolueiden kannat eroavat siinä, mitä ne haluaisivat uudistaa. Uudistushalu liittyy muun muassa raiskauksen määritelmään, seksuaalirikosten rangaistusten koventamiseen sekä uhrien tukipalvelujen ja viranomaisresurssien lisäämiseen.
Kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat Suomea kriminalisoimaan seksuaaliset teot, joihin uhri ei ole antanut suostumustaan. Tällä hetkellä näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi raiskaus määritellään väkivallan tai uhrin avuttoman tilan kautta.
Tutkimuksemme Oikeuksien arpapeli osoitti, kuinka nykyistä raiskauksen määritelmää voidaan tulkita monella tavalla. Analysoimiemme viranomaisratkaisujen joukossa oli lukuisia tapauksia, joissa uhri ei ollut suostunut sukupuoliyhteyteen. Tuomioistuin, syyttäjä tai poliisi kuitenkin katsoi, ettei rikoksen tunnusmerkistö täyttynyt. Esimerkiksi yhdessä tuomiossa käräjäoikeus totesi:
”Asianomistaja ei ollut omankaan kertomuksensa mukaan vastustellut tilanteessa vastaajaa vaan pikemminkin hän oli jähmettynyt tilanteeseen ja teeskennellyt nukkuvaa. – – Kysymys ei tällaisessa tilanteessa ole rikoksesta siitäkään huolimatta, että asianomistaja oli ollut täysin passiivinen ja lähtökohtaisesti sukupuoliyhteyteen haluton.”
Seksi ilman suostumusta on raiskaus
Vaaliohjelmien mukaan kahdeksan puoluetta uudistaisi seksuaalirikosten määritelmiä. Näistä kuusi määrittelisi raiskauksen uhrin suostumuksen puutteen kautta. Suunta on jo kohti suostumusperustaisuutta: sekä oikeusministeriö että eduskunta haluavat, että suostumuksen aseman vahvistamista seksuaalirikosten määrittelyssä arvioidaan.
Yli 400 ehdokasta on antanut Suostumus2018-kampanjan vaalilupauksen, jossa he sitoutuvat määrittelemään raiskauksen jokaisen rajoja kunnioittavaksi. Vain kyllä tarkoittaa kyllä.
Viimeinen on erityisen tärkeä. Oikeusministeriö on asettanut seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen vähimmäistavoitteeksi, että rangaistavaa olisi, mikäli sukupuoliyhteys tapahtuu uhrin ilmaiseman tahdon vastaisesti – ei tarkoittaa ei. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä on useita tilanteita, joissa uhri ei kykene kieltämään tekijää. Uhri saattaa kokea lamaantumisreaktion tai tilanne on niin yllätyksellinen, ettei uhri ehdi kieltää tekijää. Toisinaan tilanne voi olla uhrille niin erikoinen ja uusi, ettei hän edes hahmota, mitä tekijä on tekemässä.
Seksuaalirikoslainsäädännön on tunnistettava, että kenelläkään ei ole oikeutta olettaa suostumuksen olemassaoloa – suostumus ilmenee vain toisen osapuolen vapaaehtoisesta, aktiivisesta osallistumisesta. Epäselvissä tilanteissa on velvollisuus varmistaa, antaako toinen suostumuksensa seksuaaliseen kanssakäymiseen.
Rangaistuksesta ei ole hyötyä, jos tekijä ei jää kiinni
Neljä puoluetta tiukentaisi seksuaalirikosten rangaistuksia yleisesti. Nykyisellään esimerkiksi raiskauksesta tuomitaan useimmiten ehdollista vankeutta (57%:ssa tapauksia), keskimäärin vuosi ja viisi kuukautta. 40%:ssa tapauksista on tuomittu kuitenkin ehdotonta vankeutta, keskimäärin kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Onko se paljon vai vähän?
Rangaistuksen pituutta olennaisempaa on sen vaikuttavuus. Lisäksi vaikuttavastakaan rangaistuksesta ei ole hyötyä, jos tekijä ei jää kiinni tai häntä ei tuomita.
Rikosuhritutkimusten mukaan noin 50 000 naista Suomessa kokee seksuaalista väkivaltaa vuosittain. Vuonna 2017 poliisin tietoon tuli kuitenkin vain 1 482 epäilyä 15-74-vuotiaaseen naiseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Piilorikollisuuden määrä on siis valtava. Lisäksi vain noin kolmasosa tietoon tulleista rikoksista käsitellään oikeudessa ja langettava tuomio annetaan näistä kahdessa kolmasosassa.
Rikosten selvittäminen ja tukipalvelut vaativat yhteiskunnalta myös taloudellista panostusta
Kiinnijäämisriskin ja tuomitsemisprosentin nostaminen edellyttää laaja-alaista yhteistyötä eri viranomaisten kesken sekä seksuaalirikosten käsittelyyn koulutettuja ja kokeneita poliiseja, syyttäjiä ja tuomareita. He tarvitsevat myös riittävät resurssit seksuaalirikosten tehokkaaseen ja joutuisaan tutkimiseen.
Erityisesti poliisille ilmoittamisen kynnystä tulisi madaltaa. Tämä vaatii panostusta uhrien tukipalveluihin sekä luottamusta siihen, että poliisi ja oikeuslaitos osaavat käsitellä seksuaalirikoksia uhria kunnioittavalla tavalla ja häntä syyllistämättä.
Väkivallatonta Suomea ei saavuteta ilmaiseksi: väkivallan kitkeminen vaatii julkisten varojen kohdentamista poliisin, oikeuslaitoksen ja tukipalvelujen toimintaan. Kahdeksan puoluetta tunnistaa tämän vaaliohjelmissaan.
Olennaista rangaistuksen vaikuttavuus
Ehdollisen vankeusrangaistuksen vaikuttavuutta voi lisätä esimerkiksi oheissakko, yhdyskuntapalvelu tai vuoden 2020 alussa käyttöön tuleva valvontarangaistus. Tällainen oheisseuraamus voidaan määrätä, jos ehdollista vankeutta ei yksinään voida pitää riittävänä rangaistuksena.
Valvontaan voitaisiin sisällyttää myös kuntoutusta tai muuta avohoitoa. Väkivallan katkaisuohjelma, jossa rikoksentekijää autetaan tunnistamaan ja muuttamaan asenteitaan sekä käyttäytymismallejaan ja tunnustamaan rikoksesta uhrille aiheutunut kärsimys, lisää rangaistuksen vaikuttavuutta.
”Toiveeni olisi ollut, että tekijä olisi voinut päästä mukaan tällaiseen [väkivallan katkaisu]ohjelmaan, sillä koen myös hänen olevan oikeutettu apuun ja tukeen huolimatta siitä, ettei hän tuntunut oikeusprosessin aikanakaan oikein sisäistäneen mitä on tapahtunut – ja ehkäpä juuri siksi. Olen myös siinä uskossa, etten valitettavasti ole tekijän ainoa uhri, mutta totisesti toivon olevani se viimeinen. – – Oikeudenmukaisintahan olisi, että kaikki näistä rikoksista tuomitut saisivat osallistua tällaiseen hankkeeseen tai ohjelmaan riippumatta siitä missä ja miten suorittavat rangaistustaan”, kertoi Amnestyn haastattelema selviytyjä tutkimuksessa.
Seksuaalirikosten saralla on paljon tehtävää. Tarvitsemme kansanedustajia, jotka eivät tyydy siihen, että seksuaalirikoksiin liittyvää lainsäädäntöä parannetaan. Siitä pitää tehdä maailman paras.
Teksti: Otava Piha. Kirjoittaja toimii Amnestyn Suomen osastossa tutkijana.
Blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.