Yli miljoona ihmistä pakeni Rafahiin muualta Gazasta Israelin “evakuointimääräysten” jälkeen. Heidän joukossaan on myös Amnestyn tutkija, joka on viettänyt Rafahissa useita kuukausia dokumentoiden ihmisoikeusloukkauksia alueella. Alla hän kertoo olosuhteista Rafahissa.
En voi uskoa, että kuusi kuukautta sodan alkamisen jälkeen minä ja perheeni olemme yhä elossa. Toivoin, että tämä sota olisi jo loppunut. Mutta tässä me edelleen olemme, seitsemän kuukautta sotaa, eikä loppua näy.
Päivittäisen kauhun keskellä ehkä ainoa hyvä uutinen on se, että poikani, hänen vaimonsa ja heidän kaksi lastansa selvisivät. He pakenivat Gazan kaupungista maaliskuussa luoksemme etelään, jotta voisimme olla jälleen yhdessä. Kun halasin häntä ja lapsenlapsiani, pystyin hädin tuskin uskomaan, että todella kosketin heitä. Poikani vaimo synnytti täällä Rafahissa käsittämättömän järkyttävissä ja epäinhimillisissä oloissa. Olemme kuitenkin onnekkaampia kuin suurin osa muista perheistä.
Ensimmäistä kertaa kuuteen kuukauteen Rafahiin päästettiin pakastettua kanaa. Yhtä aikaa sitä on iloinen lasten puolesta, mutta samalla pystyy hädin tuskin pidättelemään kyyneleitä: Voisitko kuvitella, että pakastetun kanan syömisestä on tullut heille unelma?
Kuten kaikki muutkin Rafahissa, me pelkäämme Israelin maahyökkäystä. Minne me menemme seuraavaksi? Minne siirrymme? Gazassa ei ole yhtään paikkaa, joka olisi säästynyt tuholta: Khan Younis on tuhottu, Gazan kaistan keskiosa on tuhottu, Rafahin itä- ja länsiosat ovat täynnä siirtymään joutuneita ihmisiä, eikä sinne voi pystyttää enää yhtään telttaa. Minne nämä ihmiset menevät seuraavaksi? Mikä kohtalo heitä odottaa? Minne mennä, kun missään ei ole turvallista?
Tehtäväni on dokumentoida ihmisoikeusloukkauksia, mutta aina, kun yritän kuvailla tätä kärsimystä ja kurjuutta, tunnen, että sanani eivät riitä. Yritän olla ajattelematta liikaa kaikkia uhreja ja kaikkia niitä ihmisiä, joiden kanssa olemme työskennelleet. Mutta Deir al-Balahissa olleen miehen, Suleiman al-Najjarin, kasvot eivät lähde mielestäni. Hän menetti 21 perheenjäsentään Israelin iskussa. Hiljainen suru hänen silmissään, kun hän istui tuhoutuneen kotinsa raunioilla kuin odottaen vaimonsa ja lastensa paluuta, on syöpynyt sydämeeni. Hän menetti kaiken.
Niin monet ihmiset, jotka olemme tavanneet tämän sodan aikana, ovat menettäneet kaiken. Perheensä, kotinsa, toimeentulonsa, ja silti meillä ei ole aikaa surra. Meillä ei ole aikaa miettiä, mitä olemme menettäneet. Meillä ei ole sitä ylellisyyttä, että voisimme luhistua. Yritän yhä olla luhistumatta. Meidän täytyy yrittää jaksaa, jotta voimme elää. Yritämme yhä paeta kuolemaa, elää kaiken tuhon keskellä. Eikä meillä ei ole mitään muuta kuin toivomme ja järkkymätön uskomme Jumalaan ja parempaan huomiseen. Meillä on velvollisuus dokumentoida, olla todistajina. Se auttaa minua jaksamaan.
Hei vielä! Kun nyt olet täällä…
… niin uskomme, että välität ihmisoikeuksista kaikille, kaikkialla maailmassa. Tiesitkö, että Amnestyn työ perustuu juuri sinunkaltaistesi välittävien ihmisten tukeen? Olemme riippumaton toimija, joka ei ota vastaan julkista rahoitusta. Mutta riippumattomuutemme on mahdollista säilyttää vain yksityishenkilöiden tuen voimalla.
Työmme on tehokasta. Lahjoittajiemme ansiosta vapautamme satoja vääryydellä vangittuja ihmisiä, painostamme hallituksia muuttamaan syrjiviä lakeja paremmiksi, estämme teloituksia ja pelastamme ihmishenkiä. Lahjoittajien avulla asiantuntijamme pystyvät tutkimaan ja paljastamaan ihmisoikeusloukkauksia. Tuomme vääryyksiä julki ja vaadimme päättäjiä korjaamaan ne.
Tämä kaikki on mahdollista, mutta vain sinun avullasi. Yhdessä voimme lopettaa kidutuksen, sorron ja syrjinnän, auttaa pahoinpideltyjä naisia, sekä tarjota paremman tulevaisuuden sotaa ja tuhoa pakeneville ihmisille.
Siksi kysymme: tekisitkö lahjoituksen sinulle sopivalla summalla? Jokainen lahjoitus on tärkeä. Tue nyt ihmisoikeuksia Suomessa ja kaikkialla maailmassa ja lahjoita!