Adriana Manzanares katsoo rauhallisesti kameraan ja sanoo olevansa surullinen elämästään. Kolmen lapsen äiti on yksi kuudesta Las Libres -dokumenttielokuvan seuraamasta naisesta, jotka on tuomittu 25-29 vuodeksi vankilaan lähiomaisen murhasta. Adriana ei ole kuitenkaan murhannut ketään, vaan hän sai yksin kotonaan keskenmenon.
Meksikon oikeuslaitos tulkitsi lapsen kuoleman abortiksi, joka on laiton suuressa osassa maata. Haastattelun kuvaushetkellä nainen on viettänyt vankilassa jo viisi vuotta.
Adriana on kotoisin Meksikon maaseudulta, eikä hänen yhteisönsä puhu espanjaa. Yhteisö tuomitsi hänet kyläoikeudenkäynnissä uskottomuudesta ja ilmiantoi hänet poliisille väittäen, että Adriana oli surmannut lapsensa. Vasta vankilassa hän oppi espanjaa ja kuuli mitä oikeusprosessissa oli tapahtunut.
Adrianan tarinassa kaikki on mennyt pieleen. Hänet ovat pettäneet hänen perheensä ja yhteisönsä. Jopa valtio puuttuu ensimmäistä kertaa hänen elämäänsä ja rankaisee häntä rikoksesta, johon hän ei ole syyllistynyt. Tuntuu käsittämättömältä, miten paljon epäoikeudenmukaisuutta voi yksi ihminen saada osakseen. Adrianan melankolinen ja alistunut olemus tekee kipeää ja haluan katsoa pois. Päätän lähteä juhliin.
Rikkaampi Etelä
7000 kilometrin päässä Meksikosta kävelen keskellä tihkusateista yötä kohti sambajuhlia. Olen Curitibassa, yhdessä Brasilian vauraimmista kaupungeista. Minua on varoitettu lähes joka päivä varkaista, joten vedän hupun päälleni ja laitan kännykkäni housujeni sisään. Kadut ovat lähes tyhjät, kun vaaleat, keskieurooppalaisen näköiset ihmiset huristavat ohi keskiluokkaisilla autoillaan. Kuvat Brasilian köyhistä faveloista ja ihmisoikeusloukkauksista tuntuvat kaukaisilta eurooppalaisen oloisessa Curitibassa.
Brasiliassa abortti on kielletty, ellei raskaus vaaranna äidin terveyttä tai ole seurausta raiskauksesta. Monessa muussa Latinalaisen Amerikan maassa, joissa katolisen kirkon vaikutus on voimakas, abortti on kokonaan kielletty, kuten El Salvadorissa. Jotkut näistä valtioista, kuten Chile ovat ottamassa ensimmäisiä askelia korjatakseen aborttilakinsa.
Tulevana viikonloppuna on Brasilian yleisvaalit, joissa valitaan samalla kertaa presidentti, kansallinen kongressi, osavaltioiden kuvernöörit sekä lainsäätäjäelimen jäsenet. Nyt olisi mahdollisuus muutokseen. Ilmassa on jännitystä ja ihmiset juhlissa puhuvat mielellään politiikasta ja Brasilian tulevaisuudesta.
Koulutettujen nuorten vaivaantunut hiljaisuus
Kerron paikallisille ystävilleni kirjoittavani blogikirjoitusta abortista ja olevani kiinnostunut kuulemaan heidän mielipiteitään asiasta. Puhe lakkaa kuin seinään. Osa katselee minua epäuskoisen näköisenä, osa näyttää vaivaantuneilta.
Hiljaisuuden rikkoo kysymys, pitäisikö abortin olla minun mielestäni laillinen.
Muutaman sekunnin hiljaisuuden rikkoo kysymys, pitäisikö abortin olla minun mielestäni laillinen. Nyt on minun vuoroni jäätyä. Selitän, että jokaisella naisella tulisi olla oikeus päättää omasta kehostaan, ja että abortti on mielestäni yleismaailmallinen ihmisoikeus.
Takeltelen puheessani, koska en ole koskaan joutunut perustelemaan mielipidettäni. Luulin asian olevan itsestäänselvyys kaikille koulutetuille nuorille aikuisille, mutta minulle kerrotaan, että jopa 80 prosenttia brasilialaisista ei haluaisi laillistaa aborttia.
Filosofiaa opiskellut kämppikseni Julia rikkoo vaivautuneen tunnelman ja sanoo olevansa abortin asteittaisen laillistamisen kannalla. Hänen mielestään brasilialaiset ovat esimerkiksi Suomeen verrattuna liian huonosti koulutettuja, ja abortin nopea laillistaminen voisi kouluttamattomassa kansassa saada aikaan ennalta-arvaamattomia ilmiöitä.
47 000 kuollutta naista
On kuitenkin vaikea kuvitella, miten paljon vakavampia ilmiöitä voisi abortin laillistamisesta seurata, kun Brasilian terveysviraston arvion mukaan vuosittain jo 250 000 naista joutuu sairaalahoitoon itse tehdyn abortin takia.
Työkaverini ja kahden lapsen äiti Ana kertoo, että itse aloitetut ja sairaalassa loppuunviedyt abortit ovat erittäin yleisiä Brasiliassa. Vauraammassa Etelä-Brasiliassa abortin käynnistämispillerien saaminen on helppoa ja klinikalle pääsee nopeasti – jos on varaa. Edistyneimmät pillerit ovat turvallisia, eikä niistä pysty jälkeenpäin todistamaan, että raskauden keskeytys käynnistettiin itse. Ana väittää, että oman ystäväpiirin naisista jopa 90 prosenttia on tehnyt abortin tällä tavalla.
Kaikkien pillerien laadusta ei voi kuitenkaan tietää, sillä lääkkeet ovat laittomia. Myöskään jokaisella brasilialaisella ei ole varaa viedä aborttia loppuun kalliilla klinikalla. WHO:n mukaan 47 000 naista kuolee maailmassa vuosittain vaarallisten aborttien seurauksena. Mieleeni palaa Las Libres -dokumentin Adriana. Kuinka hänen kaltaisensa köyhissä olosuhteissa elävä nainen olisi voinut halutessaan saada raskaudenkeskeytyspillerin tai viedä abortin turvallisesti loppuun?
Häämöttävät vaalit
Juhlavieraiden lisäksi aborttiteema on kiusallinen myös poliitikoille. Hyvin harva ehdokkaista on nostanut aborttikysymyksen esille kampanjassaan. Poliitikot tietävät, että suuri osa kansasta vastustaa abortin laillistamista.
Poliitikot tietävät, että suuri osa kansasta vastustaa abortin laillistamista.
Poikkeuksena erottuu äärikonservatiivinen presidenttiehdokas Levy Fidelix, joka vetoaa uskonnolliseen kansaan, voimakkaalla homo-, abortti- ja huumevastaisella kampanjallaan. Myös Brasilian media käsittelee usein tasa-arvoista avioliittolakia sekä abortin ja kannabiksen laillistamista yhtenä pakettina, joita puoltaa sama pieni osa kansasta. Abortti on marginaalikysymys.
Kysyn ystäviltäni, tietävätkö he istuvan presidentin, maassa ensimmäisenä virkaan valitun naisen Dilma Rousseffin kantaa aborttiin. Toiset uskovat Rousseffin kannattavan abortin laillistamista. Osa taas uskoo hänen ainakin julkisesti vastustavan tätä. Rousseff on vahvin presidenttiehdokas tulevissa vaaleissa, joten hänen mielipiteellään on väliä.
Löydän muutaman vuoden takaisen haastattelun, jossa Rousseff kertoo itse tehneensä abortin ja näkee kysymyksen ennen kaikkea kansanterveydellisenä ongelmana, jossa osalla väestöstä evätään oikeus terveyspalveluihin. Toisessa haastattelussa presidentti kuitenkin sanoo kannattavansa lain säilyttämistä ennallaan. Vaalikampanjassaan Rousseff ei abortista puhu.
Abortista mies miehelle
Vaikka kaksi presidenttikilpailun kolmesta kärkiehdokkaasta on naisia, ei politiikka Brasiliassa ole aivan näin naisvoittoista. Kansallisen kongressin jäsenistä yhdeksän kymmenestä on miehiä. Kenties juuri brasilialaisten miesten mielipide abortista onkin ratkaisevassa asemassa. Haluan puhua abortista kuten mies miehelle.
Kysyn taiteilija-aktivisti Felipeltä, onko abortti maassa laiton, koska naiset eivät päätä asioista. Felipe myöntelee, mutta pitää suurempana ongelmana sitä, että politiikkaa hallitsevat suvut, katolinen kirkko sekä suuryhtiöt. Ja ennen kuin huomaankaan, puhe kääntyy taas homojen oikeuksiin, salaliittoteorioihin sekä kannabiksen laillistamiseen.
Stereotypiani abortin vastustajista yllättää minut jälleen, kun nuori, hyvin koulutettu ja monissa asioissa radikaalisti ajatteleva ystäväni Marina sanoo vastustavansa aborttia. Hän sanoo tulevansa uskovaisesta perheestä, minkä takia hän on kasvanut ajattelumalliin elämän pyhyydestä. Abortti tuntuu Marinasta yksinkertaisesti väärältä ja inhottavalta.
Hän toistaa samoja katolisen kirkon mantroja, joita jopa Suomen politiikassa on viime vuosina kuultu. Keskustelu ajautuu kysymykseen ihmisen sielusta, mihin päädyttyämme on vaikea enää puhua asiasta samoilla termeillä.
Paluu kotiin
Juhlissa mielipiteet abortista vaihtelevat ja väittely äityy hetkittäin kiivaaksikin. Hetken kuluttua keskustelu lakkaa ja siirrymme iloisempiin aiheisiin. Juhlat voivat jatkua, sillä kukaan ei ole loukkaantunut, kukaan ei itke. Vastustajat voivat jatkossakin vastustaa abortteja ja kannattajat voivat halutessaan tehdä abortin vailla suurempia riskejä.
Kenellekään hyvin toimeentulevista juhlavieraista abortti ei ole kysymys omasta elämästä tai kuolemasta. Kukaan ei joudu vankilaan.
Illan lopuksi lähden keskustelusta hämmentyneenä kotiin. Lähes kaikki muut ottavat taksit, mutta minä päätän kävellä tihkusateesta huolimatta. Laitan jälleen hupun päähän, puhelimen housujeni sisään ja pohdin omaa asemaani aborttikysymyksessä. En ole koskaan kokenut oikeaa köyhyyttä. Maassani ihmisoikeudet otetaan vakavasti ja pystyisin puolustamaan itseäni oikeudenkäynnissä. En itse voi tulla edes raskaaksi.
Abortin laillisuuden merkitys kasvaa sitä suuremmaksi mitä köyhemmistä ihmisistä on kyse.
Katselen vastaantulijoita tällä kertaa eri tavoin. Osa heistä on selkeästi köyhempiä kuin ystäväni ja mietin, mitä he mahtavat ajatella abortista.
Heistä monella ei varmasti ole varaa suorittaa aborttia loppuun yksityisillä klinikoilla tai he eivät ole käyneet kouluja, joissa puhutaan ihmisoikeuksista, lainsäädännöstä tai vaarallisesti tehdyistä aborteista. Monella ei olisi varaa ruokkia ylimääräistä lasta. Yksi heistä muistuttaa Las Libres –dokumentin Adrianaa.
Vaikka kysymys abortista koskee niin köyhiä kuin rikkaita naisia, sen laillisuuden merkitys kasvaa sitä suuremmaksi mitä köyhemmistä ihmisistä on kyse. Rikas brasilialainen tai meksikolainen löytää aina taitavan asianajajan ja paikan, jossa suorittaa abortti turvallisesti.
Ne, joilla ei ole tähän varaa, joutuvat turvautumaan vaarallisiin kotikonsteihin tai tyytymään siihen, mitä yhteiskunnalla on heille tarjota. Yhteiskunnan oikeudenmukaisuus mitataankin siinä, kuinka se kohtelee niitä, joilla on vähiten mahdollisuuksia puolustaa itseään.
Larri Himma on muusikko, opiskelija ja mukana Amnestyn Meksiko ja Keski-Amerikka -maakoordinaatioryhmässä.
Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa. Las Libres -elokuva esitetään Amnestyn ja Cinemaissi -elokuvafestivaalin yhteistyönäytöksessä perjantaina 24.10. kello 19.30 Dubrovnikissa.