Lukkojen takana

Konnunsuon uudessa säilöönottokeskuksessa ulkomaalainen tuntee itsensä vangiksi. Päivät ovat pitkiä eikä tulevaisuudesta ole tietoa.

Viime vuoden lokakuussa Oyinola Ibidokun astui poliisiautosta aidatulle pihalle ja yritti ymmärtää, mihin oli lastensa kanssa joutunut. Poliisit sulkivat portin. Nelimetrisen aidan päällä kimmelsi piikkilanka, ja edessä kohosi punatiilinen kerrostalo, jonka ikkunoissa oli kalterit. Nainen oli ymmällään.

35-vuotias Ibidokun nosti nelikuisen Diamond-pojan syliinsä ja katsoi, että kolmevuotias Daniel ja kahdeksanvuotias David pääsivät liikkeelle. Eteisessä henkilökunta tutki koko perheen metallinpaljastimilla ja kirjasi heidät taloon tuleviksi.

”Mihin meidät oikein on tuotu?” Ibidokun kysyi. Säilöönottokeskukseen, kuului vastaus.

”Olin jo arvannut sen, mutta silti vastaus romahdutti minut.” Ibidokun tiesi, mitä säilöönottokeskus tarkoittaa. Hän oli asunut Suomessa vastaanottokeskuksissa. Ne ovat turvapaikanhakijoiden avoimia asuntoloita, joista voi lähteä ulos. Säilöönottokeskuksesta – tai oikeaoppisesti sanottuna vastaanottokeskuksen säilöönottoyksiköstä – ei pääse ulos, ja silloin kun ovi aukeaa, saattajana on yleensä poliisi ja suuntana lentokenttä.

Kaikki sumeni

Ennen Joutsenon säilöönottokeskukseen joutumista nigerialainen Ibidokun odotti turvapaikkahakemuksensa käsittelyä kahdeksan kuukautta. Hän tuli Suomeen Italiasta, jossa hän elätti itsensä seksityöläisenä. Esikoispoika David syntyi Nigeriassa, Daniel Italiassa ja Diamond kesällä Suomessa.

SailoReportti_200x300_keinuSyksyllä 2014 Suomen maahanmuuttovirasto löysi Ibidokunin sormenjäljet eurooppalaisesta tietokannasta. EU-käytännön mukaisesti viranomaiset päättivät siirtää perheen takaisin Italiaan tutkimatta Ibidokunin hakemusta.

”Henkilökunta kertoi, että Konnunsuon säilöönottokeskus oli ihan uusi ja olimme melkein ensimmäisiä asukkaita”, Ibidokun kuvailee saapumista Joutsenoon odottamaan palautusta. Ennen Joutsenon säilöönottoyksikön avautumista Suomessa oli vain yksi säilöönottoyksikkö, joka sijaitsee Helsingin Metsälässä. Sen 40 petipaikkaa ovat jatkuvasti täynnä, ja poliisi joutuu makuuttamaan ulkomaalaisia poliisiputkissa.

Konnunsuon entiseen vankilaan remontoitiin aikuisten miesten huoneiden lisäksi erityinen lapsiperheiden osasto. Sieltä Ibidokunin perhe sai huoneen. Pojat nukkuivat kerrossängyssä, äidille ja vauvalle oli parisänky. Daniel ihastui leluhuoneen pehmo-Karviseen, David pelasi käytävän tietokoneella.

Jos lapset halusivat ulos keinumaan tai laskemaan liukumäkeä, tarvittiin vartija availemaan ovia.

Perheosastolla sai liikkua vapaasti, mutta jos lapset halusivat ulos keinumaan tai laskemaan liukumäkeä, tarvittiin vartija availemaan ovia. Ibidokun ei stressiltään pystynyt keskittymään lapsiinsa. Häntä itketti jatkuvasti. Välillä hän aneli esikoistaan vaihtamaan vauvan vaipat, kun ei itse pystynyt.

”Paluu kolmen lapsen kanssa Italiaan tuntui mahdottomalta.” Ibidokunilla ei ole Italiassa kotia eikä sukua. Ainoa tapa ansaita elantoa olisi palata kadulle seksityöhön. Ibidokun mietti, kuinka lasten kävisi. Suomessa oleskelun aikana Ibidokunin italialainen turvapaikanhakijan oleskelulupa oli umpeutunut. Jos Italian viranomaiset palauttaisivat hänet Nigeriaan, vastassa olisivat samat vaikeudet, joiden vuoksi hän lähti.

”En enää pystynyt ajattelemaan järkevästi. Aloin nähdä näkyjä, joissa puhuvat päät hokivat, että sinun on pakko palata Italiaan”, Ibidokun kuvailee sietämättömältä tuntuneita viikkoja säilössä. Sitten kaikki sumeni.

Hulluksi tekevät lukot

Ibidokun heräsi kosketukseen ranteellaan. Lääkäri kertoi hänen päätyneen sairaalan psykiatriselle osastolle.

”Minulle kerrottiin, että olin yrittänyt hirttäytyä lakanaan, mutta David oli ehtinyt hälyttää apua.”

”Minulle kerrottiin, että olin yrittänyt hirttäytyä lakanaan

Kun äiti kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan, lapset otettiin pikaisesti huostaan ja vietiin lappeenrantalaiseen sijaisperheeseen. Sairaalassa Ibidokunin rintoja pakotti, ja hän kysyi, voisiko saada edes Diamond-vauvan luokseen imetettäväksi. Lääkäri ei suostunut.

Kun lääkäri viidennen päivän jälkeen arvioi Ibidokunin olevan kotiutumiskunnossa, papereihin kirjattiin paluu vastaanottokeskukseen. Poliisi kuljetti kuitenkin Ibidokunin säilöönottokeskuksen askeettiseen eristysselliin. Henkilökunnan mielestä se oli ainoa vaihtoehto, koska itsetuhoinen käytös vaati tarkkailua ja ainoastaan eristyssellissä oli kameravalvonta.

SailoReportti_200x300_lastenSaavuttuaan takaisin säilöönottokeskukseen vahvasti lääkitty Ibidokun nukahti heti mutta järkyttyi herättyään sellistä.

”Ne lukot saivat minut hulluksi.”

Seuraavana päivänä Ibidokun vietiin takaisin perheosastolle, jossa hänen tavaransa oli siirretty toiseen huoneeseen. Siitä Ibidokun oli kiitollinen. Päivää myöhemmin palasivat lapset.

”Daniel juoksi hellyydenkipeänä suoraan syliini. David oli etäinen ja hoki haluavansa päästä vankilasta takaisin sijaisperheeseen”, Ibidokun kuvailee. Hän yritti imettää vauvaa, mutta tämä kieltäytyi ottamasta rintaa.

Liput palautuslennolle

Kun Ibidokun oli ollut toipumassa itsemurhayrityksestään sairaalassa, poliisit olivat edistäneet palautusta Italiaan. Kun perhe oli jälleen päässyt yhteen Joutsenossa, poliisit tulivat kertomaan lähtöpäivän. Liputkin oli jo hankittu.

”Kun konstaapelit kysyivät, suostunko lähtemään hyvällä vai heittäydynkö hankalaksi, en osannut sanoa mitään. He vakuuttivat vievänsä minut vaikka käsiraudoissa”, Ibidokun sanoo.

Ibidokun ja lapset eivät ole enää Konnunsuolla. Viimeisenä keinonaan Ibidokun naputti säilöönottokeskuksen tietokoneella hakusanat ”asyl”, ”law” ja ”Finland”. Hän löysi siirtolaisasioihin erikoistuneen lakimiehen, joka pyysi Ibidokunia kirjoittamaan tarinansa vaikka käsin. Henkilökunta faksasi paperit Helsinkiin, ja lakimiehen onnistui keskeyttää palautuslennon valmistelu. Nyt perhe asuu Kristiinankaupungin vastaanottokeskuksessa ja odottaa uuden turvapaikkahakemuksen käsittelyä. Uusi toivo Suomeen jäämisestä on herännyt.

Vankeus pahentaa kaikkea

Huppupäinen Idemudia Godwin liukastelee jäisellä pihalla. Aidat tulevat nopeasti vastaan, mutta Godwin on päättänyt käydä joka päivä ulkona. Sitä säilöönottokeskuksen terveydenhoitaja hänelle suositteli, kun 31-vuotias Godwin valitti päänsärystä ja ahdistuksesta.

SailoReportti_200x300_piha”Pelkään tulevani hulluksi. Haluaisin avata ikkunan ja paeta”, Godwin sanoo. Miehen tennarit lipsuvat jäällä. Aidan yli ei näe. ”Vaikka pääsisinkin vapaaksi, minne menisin? Täällä on pelkkää metsää.”

Godwinin takki ei pidä kauan kylmää. Vartija avaa oven ja Godwin lampsii portaat miesten osastolle. Jokaisella asukkaalla on oma selli ja siihen oma avain. Sänky on vankilan vanhaa, vankkaa armeijamallia. Pöytä on tilaa säästävästi taitettava ja jakkara siirreltävissä. Jääkaappi pitää Godwinin ruokalautasen kylmänä.

”Herään miten sattuu. Haen lounas- ja päivällisruuan tänne ja syön sitten kun on nälkä”, nigerialainen Godwin kertoo. Hän valvoo yöt, koska unilääkkeet eivät tehoa. ”Jos nukahdan, painajaiset ovat kammottavia. Vankeus pahentaa kaikkea.”

Godwin on ollut Suomessa kuukauden. Kun mies saapui lentokentälle, hän kuvitteli päässeensä suojaan ja anoi turvapaikkaa. Poliisi pidätti hänet saman tien, koska Godwinilla ei ollut passia tai muuta henkilöpaperia. Vankilamaisiin oloihin telkeäminen oli Godwinille yllätys, mutta säilöönottoyksikön henkilökunta saa häneltä kehuja.

Vankilamaisiin oloihin telkeäminen oli Godwinille yllätys, mutta säilöönottoyksikön henkilökunta saa häneltä kehuja. ”He todella huolehtivat meistä.

”He todella huolehtivat meistä. Pyysin henkilökuntaa ostamaan päivärahoillani vanupuikkoja ja vartalovoidetta. Hämmästyin, kun he toivat vaihtorahatkin takaisin”, Godwin kertoo. Hän, kuten muutkin säilöönottoyksikön varattomat asukkaat, saa kahden euron päivärahaa.

Godwin on käynyt kahden viikon välein oikeudessa kuulemassa, että säilöönottoa jatketaan hänen taustansa selvittämiseksi.

”Ilman televisiota oloni olisi paljon, paljon pahempi. Kun olen tosi yksinäinen, nigerialaiset elokuvat sentään lohduttavat.”

Joka televisioista näkyy 200 kanavaa, 22 kielellä. Pelkästään arabiankielisiä kanavia on 22. Godwin katselee nigerialaiskanavien lisäksi BBC:tä ja Al Jazeeraa. Suomalaisohjelmia hän ei ole koskaan katsonut.

”En tiedä miltä suomen kieli kuulostaa.”

Eniten ikävöin äitiä

Tupakkahuoneessa Dogus Açer kumartuu seinää vasten, painaa sytyttimen katkaisijaa – ja pian jo henkoset lievittävät hermostuneen 19-vuotiaan miehen oloa. Tulitikut ja sytkärit ovat täällä pannassa. Turkkilainen Açer laskee olleensa säilössä 40 vuorokautta.

”Sukulaiseni Turkissa ja Suomessa ovat huolissaan. Kukaan ei ymmärrä, miksi jouduin lukkojen taakse”, Açer sanoo.

Tupakan jälkeen Açer palaa huoneeseensa ja alkaa järjestellä jääkaapistaan herkkuja pöydälle. Suomessa asuva setä on toimittanut hänelle hedelmiä, pistaasipähkinöitä, mehuja ja kääretorttua. Yhtäkkiä pienessä sellissä on juhlatarjoilu.

Açer näyttää kannettavalta koneeltaan Facebookista kuvia kotiin Istanbuliin jääneestä moottoripyörästä, autosta ja ennen kaikkea äidistä.

”Äiti soittelee minulle jatkuvasti. Minulla on häntä valtava ikävä.”

Kurdiperhe kuuluu alaviittivähemmistöön, minkä vuoksi heitä vainotaan.

Açer ei osaa englantia kovin hyvin, joten hän näppäilee setänsä numeron. Suomessa parikymmentä vuotta asunut mies kertaa Açerin tilanteen: Hän on joutunut Turkissa ongelmiin poliisin kanssa ja viettänyt ennen Suomeen lähtöään puoli vuotta vankilassa. Kurdiperhe kuuluu alaviittivähemmistöön, minkä vuoksi heitä vainotaan. Nyt perhe pelkää, että jos Açer palautetaan Turkkiin, hän päätyy vuosiksi vankilaan. On pakko vain odottaa, mitä maahanmuuttovirasto sanoo turvapaikkahakemuksesta.

Puhelun päätyttyä Açer kertoo olevansa tylsistynyt ja huolissaan. Tekemistä ei juuri ole: ”Näittekö ulkona lumiukon? Minä tein sen eilen.”

Epätietoisuus hajottaa pään

Gambialaisen Mame Malick Joben huoneessa soi reggae. Pöydällä on mikropopcornpakkaus, jonka entinen säilökaveri lahjoitti ennen käännytysmatkaansa.

”Yritän pysytellä tyynenä ja nauttia hyvistä olosuhteista”, Jobe sanoo. 29-vuotias mies ei käy kuntosalilla eikä ulkona. Television kanavatarjontakaan ei häntä kiinnosta. Jobe kuuntelee musiikkia ja käy alakerran tupakkahuoneessa.

SailoReportti_200x300_tapaamishuone”Totta puhuen on tosi turhautunut olo.” Vielä reilu kuukausi sitten Jobe asui Rovaniemen vastaanottokeskuksessa ja tienasi elantonsa jakamalla mainoksia. Sitten yhtäkkiä turvapaikkahakemus ei mennyt läpi, ja poliisit ilmoittivat käännyttävänsä miehen Gambiaan.

”Ne käyttivät sähköistä lamautinta, vaikka makasin jo lattialla”, Jobe kertoo. Hän lensi kolmen poliisin saattelemana Rovaniemeltä Helsinkiin, sieltä Brysseliin ja lopulta Gambiaan.

”Gambialaiset poliisit alkoivat heti solvata minua. Suomalaispoliisien piti rauhoittaa tilanne. Lopulta gambialaiset kieltäytyivät ottamasta minua vastaan”, Jobe kuvaa saapumista Gambiaan.

Koko seurue palasi takaisin ja Jobe tuotiin Konnunsuolle odottamaan jatkoa. Jobe näyttää ranteitaan, joissa näkyvät kuukauden vanhat, liian tiukkojen käsirautojen aiheuttamat avoimet hiertymät.

Hän haluaisi tietää säilöönoton keston.

Uudesta käännytyksestä ei ole ollut puhetta. Jobe ei voi muuta kuin odottaa. Hän haluaisi tietää säilöönoton keston.

”Epätietoisuus hajottaa pään”, Jobe kuvailee. Vaikka palautus ensi kerralla onnistuisi, mies aikoo tavalla tai toisella palata takaisin Eurooppaan.

”Olen asunut Espanjassa yhdeksän vuotta, mutta Rovaniemellä viihdyin parhaiten. Voisin jatkaa siellä töitä”, Jobe sanoo.

Ei ketään voi laittaa vankilaan ilman rikosta

Kuntosalin ovi aukeaa kuudelta. Huoneessa, joka on yhdistetty kahdesta vankisellistä, on kuusi erilaista kuntoilulaitetta. Ghanalainen Raj Salifu tempaisee paidan päältään ja alkaa temppuilla tangolla.

”Kaikki tietävät, että minä olen tämän paikan paras”, 24-vuotias mies sanoo. Vuorossa on vatsalihasliikkeitä, kuntopyörää ja varovasti ylätaljaa.

”Olen kertonut henkilökunnalle, että tämä laite on rikki. Se voi tempaista olkapään sijoiltaan. Silti kukaan ei korjaa sitä”, Salifu sanoo ja osoittaa ylätaljaa.

”Henkilökunta väittää, ettei tämä ole vankila, mutta mikä muu tämä muka on.”

Ghanalainen Salifu on nähnyt Suomesta vain sen, mitä säilöönottokeskuksen ikkunoista näkyy: lumisen pihan ja vastapäisen tiilitalon, jossa toimii turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Sen asukkaat kulkevat kahdesti päivässä pihan halki ruokalaan. Salifun puolelta vapauteen ei pääse, ja henkilökunta tuo keittiön valmistaman ruuan suljetun osaston ruokapöytään.

”Henkilökunta väittää, ettei tämä ole vankila, mutta mikä muu tämä muka on.”

Salifu lensi Suomeen toisen ihmisen passilla. Tarkoitus oli hakea turvapaikkaa ja aloittaa uusi elämä.

”Euroopassa puhutaan ihmisoikeuksista, mutta meillä niitä ei ole. Ei ketään voi laittaa vankilaan ilman rikosta”, Salifu sanoo. Hän näyttää älypuhelintaan ja kertoo saaneensa sen veljeltään, joka pelasi aiemmin Moskovassa jalkapalloa.

”Puhelin on täynnä hänen kuviaan. Siellä on myös kuva hänen passistaan. Nyt Suomen poliisi luulee, että se olen minä, ja kaikki paperini on tehty hänen nimellään.”

Salifu vetää treenin jälkeen mustan t-paidan päälleen. Se on vähän iso. Maahan saapuessaan hänellä oli vain yksi vaatekerta. Keskuksen muut asukkaat antoivat joitakin vaatteita. Toissapäivänä henkilökunta toi talvitakin, hanskat ja pipon, mutta niitä Salifu ei ole vielä tarvinnut.

Minut viedään väärään maahan

Kello lähestyy iltayhdeksää, kun Kawsu Jawneh tulee huoneestaan. Henkilökunta on peililasin takana omassa tilassaan. Heihin saisi yhteyden kumartumalla keskusteluluukun luokse, mutta parikymppisellä Jawnehilla ei ole heille enää mitään asiaa.

SailoReportti_200x300_kanaMies työntää lautasellisen kanaa ja riisiä mikroon ja istahtaa odottamaan aamiaisensa lämpenemistä. Jawneh on lähdössä Konnunsuolta ylihuomenna. Poliisi on varannut lennon Gambiaan.

”En ymmärrä miksi Gambiaan. Minä olen malilainen”, Jawneh sanoo. Hänellä on käsitys, että Gambia valikoitui käännytyskohteeksi hänen puhumansa mandinka-kielen vuoksi.

”Eihän mandinka mitään todista. Sitä puhutaan seitsemässä Afrikan maassa.”

”Venematka Libyasta Italiaan oli painajainen

Unet ja ruokahalu ovat kadonneet. Jawneh on laihtunut säilöönoton aikana. Hän kertoo ajattelevansa jatkuvasti Afrikasta Eurooppaan taittamaansa matkaa, sen vaatimia uhrauksia ja työmäärää.

”Venematka Libyasta Italiaan oli painajainen. Nyt minua ollaan palauttamassa takaisin. En voi kestää sitä”, Jawneh sanoo.

Eniten hän pelkää menettävänsä mielenterveytensä.

”Afrikassa monet hullut ovat Euroopasta palautettuja nuoria miehiä, jotka eivät kestä paluuta. Rukoilen, ettei minusta tule sellaista.”

Säilöönotto Suomessa

Suomessa suljetaan vuosittain noin 1 500 ulkomaalaista säilöönottokeskukseen. Säilöönottoyksiköitä on kaksi: Helsingin Metsälässä ja Joutsenon Konnunsuolla. Paikkoja on yhteensä 70.

Ulkomaalainen voi joutua säilöön monesta syystä. Säilöönottoyksikön ovi aukeaa, jos ulkomaalaisen henkilöllisyys on epäselvä tai jos viranomaisen mielestä säilöönotto on välttämätöntä henkilön maasta poistamisen varmistamiseksi. Viranomaiset voivat sulkea ulkomaalaisen säilöön myös silloin, jos he epäilevät hänen syyllistyvän Suomessa rikokseen. Laki jättää viranomaisille paljon tulkinnanvaraa etenkin siitä, missä tilanteissa säilöönoton katsotaan varmistavan maasta poistamisen. Siksi säilöönotetut kokevat vapaudenriiston usein mielivaltaisena. Päätöksen säilöön ottamisesta tekee poliisi tai rajavartiolaitos. Käräjäoikeus tutkii päätöksen oikeellisuuden kahden viikon välein, mutta päätökset muuttuvat harvoin oikeudessa.

Säilöönoton kesto vaihtelee joistain päivistä pisimmillään jopa vuoteen. Konnunsuon säilöönottoyksikössä on lokakuusta alkaen ollut kuusi perhettä ja yhteensä 12 lasta. Nuorin lapsista oli alle puolivuotias.

Perheet ovat olleet Irakista, Nigeriasta, Syyriasta ja Albaniasta, ja säilöönotot ovat kestäneet keskimäärin 10 vuorokautta.

Säilöönottokeskus ei ole hyvä paikka lapselle. Useissa lääketieteellisissä tutkimuksissa säilöönoton on todettu olevan lapsille erittäin haitallista: he eivät kehity ikätoveriensa tavoin, ovat usein masentuneita, itsetuhoisia ja tekevät ikätovereitaan enemmän itsemurhia. Vanhemmat menettävät säilöönottoyksikössä usein kyvyn huolehtia lapsistaan. Suomessakin on tehty useita huostaanottopäätöksiä säilöönottoyksiköissä.

Säilöönotolle on olemassa useita vaihtoehtoja, kuten ilmoittautumisvelvollisuus, elektroninen valvonta ja valvottu asuminen. Kahta jälkimmäistä ei kuitenkaan ole kirjattu nykyiseen lainsäädäntöön, joten viranomaiset turvautuvat usein suoraan säilöönottoon.

Teksti Kaisa Viitanen Kuvat Katja Tähjä. He tekevät parhaillaan valokuvadokumentaristista tietokirjaa, joka kertoo karkotetuista siirtolaisista.

Kirjoitus on julkaistu Amnesty-lehdessä 1/2015.