Puolusta mieltään osoittavia rohkeita ihmisiä
Aikaa jäljellä liittyä mukaan
Päivitys 25.11.2022
💛 Jo 333 uutta ihmisoikeuksien puolustajaa on liittynyt mukaan! KIITOS! 💛
Tavoitteemme on löytää 500 uutta kuukausilahjoittajaa marraskuun aikana.
Vain lahjoittajien voimalla voimme tehdä puolueetonta tutkimustyötä ihmisoikeuskatastrofien keskellä. Tavoitteestamme puuttuu siis vielä 326 lahjoittajaa. Olisitko sinä yksi heistä?
Eri puolilla maailmaa ihmisiä uhkaillaan, vakoillaan, pahoinpidellään, kidutetaan, vangitaan ja jopa tapetaan vain koska he vastustavat maissaan tapahtuvia vääryyksiä osallistumalla rauhanomaisiin mielenosoituksiin. Väkivallan ON LOPUTTAVA!
Liity Amnestyn kuukausilahjoittajaksi tänään ja puolusta meidän kaikkien tärkeitä oikeuksia sananvapauteen ja rauhanomaiseen kokoontumiseen.
Tavoitteemme on löytää 500 uutta kuukausilahjoittajaa 30.11. mennessä. Oletko sinä yksi heistä?
Mielenosoituksilla on voima muuttaa maailmaa, mutta viranomaiset pelottelevat, hakkaavat, pidättävät mielivaltaisesti ilman perusteita – jopa ampuvat – ihmisiä, jotka eivät ole tehneet mitään väärää.
Esimerkiksi Iranissa Amnesty äskettäin paljasti, miten poliisit ampuivat mielenosoittajia poliisiaseman katolta.Ampumisen lisäksi olemme paljastaneet Iranin poliisien käyttäneen laittomasti kyynelkaasua, pamppuja ja vesitykkejä mielenosoitusten hajottamiseksi.
Hongkongissa ihmisoikeusjuristi Chow Hang-tung viruu vankilassa ja häntä uhkaa 10 vuoden tuomio – vain, koska hän kannusti ihmisiä sytyttämään kynttilöitä Tiananmenin aukion verilöylyn muistopäivänä. Kampanjoimme parhaillaan hänen vapauttamisekseen.
Liittymällä kuukausilahjoittajaksiautat puolustamaan Chowta, Iranissa mieltään osoittavia rohkeita ihmisiä, sekä muita ihmisiä, jotka on pidätetty, vangittu tai heitä on kidutettu vain, koska he ovat käyttäneet oikeuttaan sananvapauteen ja kokoontumisvapauteen.
Liittymällä Amnestyn kuukausilahjoittajaksi tänään:
- autat tutkimaan ihmisoikeusloukkauksia ja keräämään niistä todisteita
- tuet Amnestyn työtä julmuuksien paljastamiseksi ja lopettamiseksi
- autat vapauttamaan kidutettuja ja sorrettuja mielipidevankeja
- vaadit päättäjiltä toimia sorron, tappamisen, ja muiden vääryyksien lopettamiseksi.
- vaadit, että syylliset saadaan vastuuseen teoistaan.
suojelet ihmisiä ja autat pelastamaan henkiä hädän keskellä.
Liity mukaan valitsemalla 5 euroa kuukaudessa tai sinulle sopivin summa.