En suostu pelkäämään

“Kiitos, että kirjoitit kirjan meistä.”

Näin luki kirjailija Laura Mannisen virallisella Facebook-sivulla. Kirja, josta viestissä kiitettiin, on Mannisen esikoisteos Kaikki anteeksi, joka kertoo siitä, kuinka rakkaus muuttuu parisuhdeväkivallaksi. Romaani on fiktiivinen, mutta siinä on heijastuksia Mannisen elämästä ja väkivaltaisesta suhteesta, jossa hän eli.

Tarina väkivallasta kodin seinien suojassa ei ole vieras. Silti harva kertoo kohtaamastaan väkivallasta omilla kasvoillaan.

“Suomessa joka kolmas nainen kohtaa elämänsä aikana parisuhdeväkivaltaa. Minusta on uskomatonta, että aiheeseen yhä liittyy vaikenemista ja aihe on edelleen tabu”, Manninen miettii.

Häpeä usein vaientaa parisuhdeväkivallan uhrin. Manninen tunnistaa itsekin tuon häpeän ja siihen liittyvän hiljaisuuden – ja ne hän haluaa murtaa.

“Metoo-liike on mielestäni hyvä ja tärkeä, mutta siinäkin raja asettuu kotiovelle. Julkisesti puhutaan siitä, mitä tapahtuu esimerkiksi työyhteisöissä, muttei hirveästi siitä, mitä tapahtuu kodin seinien sisällä.”

Puhe on Mannisen mielestä ensimmäinen askel väkivallan loppumiseen niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Väkivallan uhreja hän kannustaa puhumaan niin läheisille kuin ammattiauttajille.

Kuuntelijalle hänellä on myös selkeät ohjeet: Kuuntele, älä tuomitse.

Tilanteessa ei auta kysellä, miksi uhri ei lähtenyt ensimmäisen lyönnin jälkeen. Syyllisyys lyönneistä ei ole uhrin taakka, ainoastaan väkivallan tekijän.

Manninen oli mukana Amnestyn ja Ensi- ja turvakotien liiton Naistenviikko-kampanjassa. Siinä kutsutaan ihmiset mukaan rakentamaan tulevaisuus, jossa vuonna 2030 parisuhdeväkivalta ja seksuaalinen häirintä ovat loppuneet.

Hänen oli helppo lähteä viemään viestiä eteenpäin, sillä hän uskoo, että muutos on mahdollinen. Esimerkkinä hän käyttää liikennekuolemia, jotka ovat vähentyneet 1970-luvulta yksinkertaisesti sen takia, että asiasta päätettiin yhteiskunnallisesti ja toimittiin sen mukaisesti.

“Liikennekuolemat eivät ole mikään luonnonlaki, kuten ei ole väkivaltakaan.”

Hiljaisuuden murtamisen tuloksena voi parhaimmillaan olla tilanne, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä avatessaan kotiovensa – tai suunsa.

“En suostu itsekään pelkäämään. En sitä mitä seuraa kirjan kirjoittamisesta tai siitä, että puhun tästä julkisesti. En suostu pelkäämään. Asioista pitää puhua.”