Elämä Jyrin jälkeen

Tapahtuisiko maailmassa mitään hyvää ilman heitä, jotka laittavat oman turvallisuutensa alttiiksi tärkeiden asioiden puolesta? Tätä pohtii Eve Jaakkola, jonka Jyri-pojan murhasta on kulunut jo 10 vuotta.

Sateinen tammikuu, päivä on juuri alkanut pidentyä. Tasan 10 vuotta sitten suomalainen aktivisti ja ihmisoikeuspuolustaja Jyri Jaakkola teki lähtöä Meksikoon. 

Matka jäi Jyrin viimeiseksi. Hänet ammuttiin avustussaattueeseen kohdistuneessa iskussa 27. huhtikuuta vuonna 2010. Iskussa sai surmansa myös ihmisoikeuspuolustaja Bety Cariño

Kymmenen vuotta myöhemmin Eve Jaakkola on matkustanut Tampereelta Helsinkiin vieraillakseen ulkoministeriössä. Hän miettii, voisiko valtio huomioida jotenkin sen, että hänen poikansa ampumisesta on kulunut kokonainen vuosikymmen, eikä syyllisiä ole rangaistu.

Rankaisemattomuuden kulttuuri

Näiden vuosien aikana Jaakkolan elämä on muuttunut paljon. Hän on jäänyt leskeksi ja eläkkeelle, ja arkea rytmittävät nyt ystävät, sukulaiset, kansalaistoiminta sekä aktiivinen liikuntaharrastus.

“Aina en voi sanoa olleeni liikuntafriikki, mutta nyt alan ehkä jo olla”, Jaakkola naurahtaa. 

Merkittävä osa arkea on myös Jyrin kohtalon selvittäminen. Jaakkola haluaa Jyrin tappajat tuomiolle. Erilaisten tapaamisten ohella hän selvittää asioita ja pitää yhteyttä viranomaisiin, vaikuttajiin sekä meksikolaisiin asianajajiinsa sähköpostitse ja videopuheluilla. 

“En aina viitsi ystävillenikään mainostaa, kuinka iso osa se on elämääni. Onneksi minuun suhtaudutaan hyvin ystävällisesti, suorastaan lämpimästi, niin Suomessa kuin Meksikossakin. Meksikossa en kuitenkaan koe olevani viranomaisten kanssa samalla puolella. En koe, että ystävällisyyden takana olisi aitoa halua selvittää Jyrin murha.”

Meksikossa on vallalla rankaisemattomuuden kulttuuri. Murhat jäävät selvittämättä ja syylliset tuomitsematta, kuten Jyrin ja Betyn kohdalla. Jaakkola kokee, ettei tilanne ole edistynyt vuosikymmenen aikana lainkaan.

“Yksi näkyvä syy on se, että todistajansuojelu puuttuu. Tällä tapauksella on todistajia, mutta he eivät uskalla tulla todistamaan. Olen tajunnut, että tässä ei ehkä saada sellaisia tuloksia, mitä joskus oletin tai kuvittelin”, Jaakkola toteaa. 

“Tiedämme ryhmän, joka on tämän teon takana. Ajattelin, että täytyyhän se voida todistaa.”

Jyrin ja Betyn murhista epäiltiin kaikkiaan 14 ihmistä. Heistä kuutta ei koskaan vangittu. Seitsemästä vangitusta kaksi vapautettiin todisteiden puuttuessa ja neljän oikeudenkäynti on yhä kesken. Yksi heistä on jo kuollut.

Kymmenen vuoden aikana vain yksi on saanut tuomion.

“Hän oli 17-vuotias silloin, kun hyökkäys tapahtui. Hämmästelen, kuinka häntä vastaan on löytynyt näyttöä, mutta muita vastaan ei. Selvästi hän on tällainen sijaiskärsijä, joka sai ikänsä puolesta myös lyhyen tuomion.”

Samanlaiset tavoitteet, erilaiset keinot

Äidin silmillä katsottuna Jyrille tärkeintä oli oikeudenmukaisuus. Hänen aktivisminsa keskiössä oli se, että jokaisella on oikeus turvalliseen ja ihmisarvoiseen elämään kaikkialla maailmassa. 

Eve uskoo kodin vaikuttaneen Jyrin ajatuksiin ja arvoihin, mutta pojan tapa toimia tarjosi äidille myös haasteita.

“Tavoitteemme jossain kaukana oli sama, mutta keinot ja foorumit sinne pääsemiseen olivat erilaiset. Toki Jyri nosti esiin myös monia sellaisia asioita, joita en ollut tullut ajatelleeksikaan. Opin paljon silloin, kun hän eli, mutta myös hänen kuolemansa jälkeen.”

Sitä, minne elämä on kuljettanut Jaakkolaa Jyrin kuoleman jälkeen, on ollut mahdotonta ennakoida.

“Sanaa yllättävä on vaikea käyttää, koska kaikki tämä on ollut yhtä yllätystä. Ensin koko maailma kaatuu ja sitten se rupeaa kokoamaan itseään jollakin uudella tavalla. En olisi koskaan osannut kuvitella joutuvani tai lähteväni tällaiseen – ja joiltain osin pääseväni.” 

“Asiaa on vaikea ilmaista, koska kaiken sen hyvän, mitä olen Jyrin kuoleman kautta saanut, vaihtaisin takaisin Jyriin. Mutta elämä on kummallinen. Olen myös saanut hirveän paljon näiden vuosien aikana siitä, että jouduin tähän tilanteeseen. Myönteisiä asioita ei voi olla huomaamatta tai kokematta. Tai ehkä voisikin, mutta olen ollut avoin sekä surulle että ilolle.”

Iloa elämään tuovat Jyrin ystävät, joihin suurimpaan osaan Jaakkola tutustui vasta poikansa kuoleman jälkeen. Hiljattain he ovat esimerkiksi suunnitelleet tapahtumia Jyrin 10-vuotismuistopäivään liittyen.

“Olen monesti ajatellut itse, että Jyri jätti minulle ystävänsä. Hengenpelastukseksi.”

Kuinka paljon kannattaa uhrata?

Seuraavaksi Jaakkola aikoo nostaa Meksikon tilanteen esiin Amerikkojen välisessä ihmisoikeustuomioistuimessa. Lisäksi hän haaveilee tekevänsä jotain, joka käsittelisi Jyrin elämää ja kuolemaa muutenkin kuin oikeus- tai yhteiskuntajärjestelmän näkökulmasta. 

“Se olisi jotain itseäni ja läheisiä ihmisiä varten. Itselleni toivon tulevaisuudessa edelleen aktiivista elämää, jossa pystyisin antamaan oman panokseni myös yhteiskuntaan ja maailmaan. Jättämään oman jälkeni. Se voi tarkoittaa monenlaista kansalaistoimintaa”, hän pohdiskelee hymyillen.

Kannattaako oma turvallisuus uhrata yhteiskunnallisiin tavoitteisiin pääsemisen puolesta? Sitä Jaakkola on miettinyt paljon.

“Tapahtuisiko tässä maailmassa mitään hyvää, jos ei olisi ihmisiä, jotka ovat valmiit uhraamaan vaikka henkensä tärkeiden asioiden puolesta? Kaikki sortoko saisi jatkua, kun kukaan ei uskaltaisi nousta vastaan ja riskeerata elämäänsä? Tämä on tosi vaikea kysymys minulle”, Eve sanoo. 

“Tietysti ihminen koettelee myös itseään, kun miettii, että lähdenkö vai ajattelenko omaa turvallisuuttani. Jyri oli valmis lähtemään.”

Teksti: Iina Lindeman

Kuva: Tomi Asikainen