Byrokratia työnteon esteenä: “Turvapaikkaprosessi tekee sen todella hankalaksi”

Vuonna 2017 julkaisimme artikkelin pienestä Kyyjärven kunnasta, jossa turvapaikanhakijat otettiin vastaan avosylin. Keväällä 2020 palasimme katsomaan, mitä Kyyjärvelle kuuluu nyt.

Pieni 1 300 asukkaan Kyyjärvi sai Amnestyn Kynttiläpalkinnon myönteisen ja turvapaikanhakijoiden kotoutumista edistävän asenteensa ansiosta. Kun paikallisen vastaanottokeskuksen lakkauttamista suunniteltiin 2016, kuntalaiset toimittivat sitä vastustavan adressin sisäministerille ja Maahanmuuttovirastoon. Vastustuksesta huolimatta vastaanottokeskus lakkautettiin. Kunnassa asuvat turvapaikanhakijat saivat kuitenkin jäädä paikkakunnalle. Tällä hetkellä heitä on noin 30.

Kyyjärveltä löytyi koti

Esmatullah ja Viktorya Azimin rintamamiestalon olohuoneeseen on katettu kahvitarjoilu. Perheen neljä päiväkoti- ja kouluikäistä lasta leikkivät lähistöllä. Välillä heistä vanhin toimii tulkkina vanhemmilleen.

“Kyyjärvi on pieni paikka, mutta meidän on hyvä olla täällä. Lapset voivat leikkiä ja liikkua turvallisesti ulkona. Me tunnemme kaikki ja kaikki tuntevat meidät”, Esmatullah kertoo.

Azimit saapuivat Suomeen vuoden 2016 ensimmäisinä päivinä. Heille myönnettiin turvapaikka vuoden 2020 alussa. Välissä oli neljän vuoden levoton odotus, yksi kielteinen turvapaikkapäätös ja jatkuva huoli tulevaisuudesta.

Suomi oli Azimeille tuntematon maa, kun he saapuivat Kyyjärvelle. Paikalliset perheet tarjosivat apua ja tukea alusta saakka. Kielikursseja ei Kyyjärvellä ole, mutta suomen kieli on karttunut ystävien kanssa jutellessa.

“Myös kunta on ollut tukenamme. Täällä en ajatellut olevani turvapaikanhakija. Tuntuu, että olemme yhtä perhettä, on ihana rauha eikä enää tarvitse jännittää ”, Viktorya kertoo.

“Olemme saaneet tukea käytännön asioissa: ihmiset ovat esimerkiksi auttaneet Migrin asiakirjojen tulkkauksessa. Apu on tehnyt kaikesta helpompaa”, Esmatullah kuvailee.

Ilman Maahanmuuttoviraston myönteistä päätöstä ja henkilötunnusta moni arkinen asia on vaikea hoitaa: Viktorya ei esimerkiksi voidanut avata tiliä suomalaiseen pankkiin. Päätöksen jälkeen tilin avaaminen onnistui yhdellä pankkikäynnillä.

“Turvapaikkaprosessi ei nykyisellään palvele ketään”

Kun Tiina Pelkonen aloitti Kyyjärven kunnanjohtajana vuonna 2018 hän näki, miten lämpimästi turvapaikanhakijat oli otettu osaksi yhteisöä.

Kotoutuminen tuntui onnistuneen paremmin kuin monissa isoissa kaupungeissa. Turvapaikanhakijat toivat paikkakunnalle eloa: varhaiskasvatukseen palkattiin lisähenkilöstöä ja kouluihin tuli uusia oppilaita. Töitä on löytynyt esimerkiksi betonitehtaalta, kunnan palveluista ja postista.

“Maaseutu kaipaa lapsia ja työpaikkojakin täällä on. Toivomme, että tänne jäätäisiin.”

Suomen valtion silmissä nämä elämäänsäuudelleen rakentavat ihmiset eivät kuitenkaan ole kyyjärveläisiä: heillä ei ole kotikuntamerkintää. Tämä on aiheuttanut suuria haasteita

sekä turvapaikanhakijoille että Kyyjärven kunnalle.

Maaseutu kaipaa lapsia ja työpaikkojakin täällä on. Toivomme, että tänne jäätäisiin.

“Turvapaikanhakijat eivät esimerkiksi saa palkkatukea tai voi ilmoittautua työttömiksi työnhakijoiksi. Kotikuntamerkintä olisi tärkeä saada heti alkuvaiheessa, jotta pystyisimme työllistämään heitä entistä paremmin. On väärin, että nyt turvapaikanhakijoita kohdellaan eri tavalla kuin kantasuomalaisia, se haittaa kotiutumista.”

Kotikuntamerkintä edellytetään siihen, että kunta saisi valtiolta tukea, jolla tuotetaan ihmisille sosiaali- ja terveyspalveluja ja esimerkiksi varhaiskasvatusta.Pelkosen mukaan Kyyjärven kunta on hävinnyt vuosittain noin 230 000 euroa kotikuntamerkintöjen puuttumisen vuoksi. Tällainen summa on merkittävä talousvaikeuksien kanssa kamppailevassa kunnassa.

Kunnanjohtajana Pelkonen on seurannut turvapaikkaprosessin toteutumista. Hänen mielipiteensä on selvä.

“Ei se ole mielestäni mitenkään toimiva. Prosessi ei palvele kenenkään etua ja on kaukana inhimillisestä. Siitä ovat kaikki kuntalaiset kantaneet syvää murhetta.”

Byrokratia työnteon esteenä

“Käytännössä meillä on ihmisiä, jotka haluavat asua ja tehdä töitä täällä, mutta turvapaikkaprosessi tekee sen todella hankalaksi.”

Betoniyhtiö Betset Oy on Kyyjärven suurin työllistäjä. Tehdaspäällikkö Jari Pohjosaho on työskennellyt tehtaalla hieman yli neljä vuotta, eli siitä asti, kun ensimmäiset turvapaikanhakijat tulivat tehtaalle työkokeiluun vuonna 2016. Tällä hetkellä yritys on vakinaistanut kahdeksan turvapaikanhakijaa ja muutama työskentelee henkilöstöpalveluyrityksen kautta.

Arki on sujunut ongelmitta, mutta neljän vuoden aikana vain yksi tehtaalla työskentelevistä, Esmatullah Azimi, on saanut turvapaikan. Turvapaikkaprosessi aiheuttaa haasteita myös työnantajan näkökulmasta.

Turvapaikkaprosessin kuormittavuus näkyy myös jaksamisessa.

“Se vie meiltä paljon aikaa ja koko prosessi on aika naurettava: tuntuu, että asioita täytyy tehdä pelkän byrokratian takia. Päätöksiä ei kerrota puhelimessa.”

Työnteko-oikeuden alkamista voi myös joutua odottamaan jopa puoli vuotta. Turvapaikkaprosessin kuormittavuus näkyy myös jaksamisessa.

“Sen huomaa varsinkin perheellisten kohdalla, että stressitasot ovat korkealla. Vaikka perheen isällä olisi työperäinen oleskelulupa, niin kyllä se vaikuttaa työskentelyyn, kun muulle perheelle ilmoitetaan käännytyksestä.”

Sekä kunnanjohtaja Tiina Pelkonen että Jari Pohjosaho näkevät, että viranomaisten harkinnan puute on yksi suurimmista ongelmista turvapaikkaprosessissa.

“Ei elämä Kyyjärvellä ole yhtä kallista kuin Helsingin Kalliossa, mutta silti harkintaa ei käytetä ansiotasoa katsottaessa.”

“Kaikki pienet kunnat tällä alueella ovat muuttotappiokuntia ja huoltosuhde menee huonompaan suuntaan. On vain hyvä, jos saadaan ihmisiä, jotka haluavat elää ja työskennellä täällä.”

Arkinen apu on kaikkein tärkeintä

Azimit kertovat kuntalaisilta tulleen avun olevan avainasemassa kotoutumisessa. Yksi tämän avun antajista on Lauri Lahtinen. Paljasjalkaiseksi kyyjärveläiseksi itseään kuvaileva metallialan yrittäjä on aktiivisesti mukana kunnan tapahtumissa. Hän on osoittanut välittämistä tarjoamalla käytännön apua.

“Olen ollut auttamassa arjessa: tarjonnut autokyytejä ja lainannut työkaluja. Kuljettanut muuttokuormia ympäri Suomea ja hakenut tavaroita isommista kaupungeista. Viikonloppuisin autan vaimoni kanssa vapaaehtoisena ruoka-avussa.”

Lahtinen muistaa suhtautuneensa turvapaikanhakijoihin aluksi varauksella. Luottamus syntyi kuitenkin heti ensikohtaamisesta.

“Täällä ei ole ollut ainuttakaan negatiivista asiaa, joka olisi heistä johtunut. He ovat myös ottaneet meidät kyyjärveläiset hyvin vastaan, se huomiointi on ollut molemminpuolista.”

Lauri Lahtinen ja muut turvapaikanhakijoita auttaneet kuntalaiset ovat seuranneet perheiden huolta raskain sydämin. Hänen mukaansa jokainen kyyjärveläinen toivoo, että turvapaikanhakijat saisivat jäädä kuntaan.

“Yhteiskunnan ratas pyörii tässä asiassa hitaasti ja aiheuttaa paljon stressiä. Hitaus ja epätietoisuus on kaikkein hirveintä. Tämä järjestelmä on tällä hetkellä löysä hirsipuu.”

Odotus jatkuu

“Ei ole sanaa, joka kuvaisi myönteisen päätöksen tuomaa tunnetta”, Viktorya kertoo.

Azimit ja koko Kyyjärvi iloitsevat myönteisestä turvapaikkapäätöksestä. Perhe ei kuitenkaan juhlinut päätöstä – se ei tuntunut oikealta.

“Emme olisi halunneet kertoa päätöksestä. Täällä moni muu perhe on odottanut omaa päätöstään yhtä kauan ja odottaa yhä. Osa on saanut kielteisen päätöksen ja suree. Ei tunnu sydämessä oikealta juhlia vielä”, Esmatullah kertoo.

Azimit ovat ensimmäinen perhe, joka on saanut myönteisen turvapaikkapäätöksen vastaanottokeskuksen lakkauttamisen jälkeen. He voivat nyt aloittaa elämänsä Suomessa ja suunnitella tulevaa.

Lähitulevaisuudessa heidän tavoitteenaan on opiskella, joten väliaikainen muutto pois Kyyjärveltä on edessä. Esmatullah on kiinnostunut rakennusalasta. Viktorya haluaa tehdä sen, mitä ei Afganistanissa voinut: mennä autokouluun. Perheen tyttäret puolestaan haaveilevat lääkärin ja opettajan ammateista. Perhe haluaa kuitenkin palata Kyyjärvelle – onhan siellä heidän kotinsa.

Teksti: Anni Helkovaara

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen