28. kesäkuuta Budapest Pride -marssi kulki läpi kaupungin suurempana kuin koskaan, vaikka Unkarissa tuli huhtikuussa voimaan Pride-tapahtumat kieltävä laki. Lain varjolla Pride-tapahtumiin osallistumisesta tai niiden järjestämisestä voidaan tuomita sakko- tai jopa vankeusrangaistuksiin.
Tasa-arvon ja kokoontumisvapauden puolesta osoitti mieltään noin 200 000 osallistujaa, mukaan lukien yli 280 Amnestyn aktivistia ja työntekijää ympäri maailman. Samalla satatuhatpäinen joukko uhmasi rohkeasti rajoittavia lakeja.
Huolimatta siitä, että poliisi ja viranomaiset yrittivät estää tapahtuman etukäteen, Budapest Pridesta kasvoi lopulta kaikkien aikojen suurin Pride-tapahtuma Unkarissa.
Marssin suosio oli paitsi paikallisen sateenkaariyhteisön voimannäyttö, myös osoitus siitä, että sateenkaari-ihmisten (eli sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten) oikeuksia polkevia lakeja vastustetaan Unkarissa laajalti.
Satojatuhansia ihmisiä puolusti ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa Budapest Pride -marssilla 28.6.2025.
Tämä voitto – se, että Budapest Pride toteutui – on vaatinut ponnistuksia monilta. Amnestyn kansainvälinen kampanjointi ja vetoomus levittivät tietoa Unkarin tilanteesta ja saivat aktivistit liikkeelle. Vetosimme yhdessä Budapestin poliisiin ja kerroimme, että heidän vallassaan on suojella kokoontumisvapautta sen rajoittamisen sijaan. Amnestyn tukijat ja jäsenet ympäri maailman lähettivät kirjeitä, allekirjoittivat vetoomuksia ja jakoivat tietoa.
Amnesty keräsi yhteensä yli 120 000 allekirjoitusta ja muuta viestiä 73 maasta. Suomessa vetoomuksen Budapest Priden tueksi allekirjoitti yli 2 700 ihmistä. Kiitos kaikille vetoomuksen allekirjoittaneille ja kampanjaan osallistuneille!
Toimitimme kaikki tuenosoitukset kollegoillemme Unkariin. He veivät vahvan yhteisen viestimme ja vaatimuksemme perille Budapestin poliisille 25. kesäkuuta, kolme päivää ennen Pride-marssia. Laaja kansainvälinen tuki oli unkarilaisten aktivistien mukaan elintärkeää.
Vasemmalla: Amnesty Unkarin toiminnanjohtaja Dávid Vig luovuttaa kansainvälisen vetoomuksen Budapestin poliisille. Oikealla: Vetoomusallekirjoituksia ja tukiviestejä toimitettiin Budapestin poliisille laatikoittain.
Sateenkaari-ihmisten oikeudet ovat edelleen uhattuna Unkarissa. Pride-marssin jättionnistuminen on kuitenkin merkittävä erävoitto. Se osoittaa, että kun toimimme yhdessä ja puolustamme toinen toistemme oikeuksia, pystymme vaalimaan tasa-arvoa ja vastustamaan hiljentämisyrityksiä. Amnesty jatkaa Unkarin tilanteen seuraamista tarkoin.
Taustaa: Mistä Unkarin uudessa laissa on kyse?
Unkari on kutistanut sateenkaari-ihmisten elintilaa jo vuosikymmenen ajan. Nyt uhattuna on heidän oikeutensa osoittaa mieltä.
Pride-tapahtumien kielto liittyy Unkarin vuonna 2021 voimaan tulleeseen propagandalakiin, joka kieltää homoseksuaalisuuden ”kuvailun” tai “edistämisen” alle 18-vuotiaille. Vastaava laki on voimassa muun muassa Venäjällä.
Propagandalaki on ajanut maan sateenkaari-ihmiset ahtaalle. Huhtikuussa 2025 voimaan tullut Pride-tapahtumat kieltävä laki tukee propagandalain tavoitteita. Se loukkaa räikeästi syrjinnän kieltoa ja kokoontumisvapautta, ja pyrkii hiljentämään heitä, jotka puhuvat ja toimivat yhdenvertaisuuden puolesta.
Uuden lain myötä poliisilla on myös lupa käyttää kasvojentunnistusteknologiaa valvontaan ja tapahtumaan osallistuvien tunnistamiseen. Tämä massavalvonnan muoto loukkaa räikeästi unkarilaisten oikeutta yksityisyyteen.
Pride on rauhanomainen mielenosoitus, joka puolustaa ja edistää yhdenvertaisuutta. Unkarin ja pääkaupunki Budapestin poliisilla on valtaa päättää, soveltaako se uutta, syrjivää lakia käytännössä. Poliisi voi myös valita toisin ja päättää suojella ihmisoikeuksia Unkarin omia ihmisoikeussitoumuksia noudattaen.
Hei vielä! Kun nyt olet täällä…
… niin uskomme, että välität ihmisoikeuksista kaikille, kaikkialla maailmassa. Tiesitkö, että Amnestyn työ perustuu juuri sinunkaltaistesi välittävien ihmisten tukeen? Olemme riippumaton toimija, joka ei ota vastaan julkista rahoitusta. Mutta riippumattomuutemme on mahdollista säilyttää vain yksityishenkilöiden tuen voimalla.
Työmme on tehokasta. Lahjoittajiemme ansiosta vapautamme satoja vääryydellä vangittuja ihmisiä, painostamme hallituksia muuttamaan syrjiviä lakeja paremmiksi, estämme teloituksia ja pelastamme ihmishenkiä. Lahjoittajien avulla asiantuntijamme pystyvät tutkimaan ja paljastamaan ihmisoikeusloukkauksia. Tuomme vääryyksiä julki ja vaadimme päättäjiä korjaamaan ne.
Tämä kaikki on mahdollista, mutta vain sinun avullasi. Yhdessä voimme lopettaa kidutuksen, sorron ja syrjinnän, auttaa pahoinpideltyjä naisia, sekä tarjota paremman tulevaisuuden sotaa ja tuhoa pakeneville ihmisille.
Siksi kysymme: tekisitkö lahjoituksen sinulle sopivalla summalla? Jokainen lahjoitus on tärkeä. Tue nyt ihmisoikeuksia Suomessa ja kaikkialla maailmassa ja lahjoita!