Amnestyn Suomen osaston näkemys on, että erillinen säännös, jossa avioliittoon pakottaminen säädetään rangaistavaksi, on tarpeen oikeustilan selkiyttämiseksi ja uhrien oikeuksien toteutumisen turvaamiseksi.
Pakkoavioliiton uhreja työssään kohtaavien järjestöjen näkemys on, että tietoon tulee uhreja aiempaa enemmän. Avioliittoon pakottaminen ei koske vain hetkeä, jolloin liitto solmitaan. Pakottaminen voi ilmetä myös pakkona pysyä avioliitossa. Olipa kyse Suomessa tai ulkomailla tapahtuvasta avioliittoon pakottamisesta ilman erillistä, pakkoavioliiton kriminalisoivaa säännöstä osa pakkoavioliiton uhreista voi jäädä ilman oikeudellista suojaa. Erillinen säännös kirkastaisi avioliittoon pakottamisen rikosluonnetta — tällä hetkellä voimassa oleva säännöstö ei sitä selvästikään tee.
Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa valvova GREVIO on huomauttanut Suomelle, että ihmiskauppa rikosnimikkeenä ei kata kaikkia pakkoavioliiton muotoja, ja kehottanut voimakkaasti erilliskriminalisoimaan pakkoavioliitot.
Rikosoikeudellinen sääntely — ja pakkoavioliiton purkamisen vaihtoehtojen lisääminen — ei riitä turvaamaan pakkoavioliiton uhrien ihmisoikeuksia. Tarvitaan tehokasta ehkäisevää työtä, tiedottamista ja helposti saavutettavia, riittävän kattavia tukipalveluja avioliittoon pakotetuille. Lainsäädännön ja palvelujen kehittämisen yhteydessä on nähtävä pakkoavioliiton uhrien erityiset tarpeet. On tärkeää kehittää palveluja spesifisti avioliittoon pakotetuille. Erilaiset matalan kynnyksen palvelumuodot, kuten jalkautuva työ, ovat palveluja, joiden resurssoinnin on oltava johdonmukaista ja pitkäjänteistä, yli hallituskausien ulottuvaa.