Omat työkalut
Sivun toiminnot

Mielipidevangit

Mielipidevangit ovat ihmisiä, jotka on vangittu mielipiteidensä, etnisen alkuperänsä, sukupuolensa, ihonvärinsä, kielensä tai seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. He eivät ole syyllistyneet väkivaltaan tai puoltaneet sen käyttöä.

Termiä "mielipidevanki" käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1961 englantilaisen lakimiehen Peter Benensonin lehtiartikkelissa "Unohdetut vangit". Artikkelissa kerrottiin ihmisistä, jotka oli eri puolilla maailmaa vangittu mielipiteensä takia, ja haastettiin lukijoita mukaan työskentelemään puolueettomasti ja rauhanomaisesti mielipidevankien vapauttamiseksi. Tästä artikkelista alkoi Amnesty Internationalin toiminta.

Amnesty vaatii edelleen hallituksia vapauttamaan välittömästi ja ehdoitta kaikki mielipidevangit. Vuonna 2010 heitä oli Amnestyn tietojen mukaan ainakin 48 maassa.

Amnestyn Suomen osaston paikallisryhmät ja aktiivit toimivat mielipidevankien puolesta samaan tapaan kuin ensimmäiset amnestyläiset 50 vuotta sitten - vetoamalla viranomaisiin ja kertomalla heidän kohtalostaan julkisuudessa.

Voit osallistua Amnestyn toimintaan mielipidevankien vapauttamiseksi allekirjoittamalla vetoomuksia tai lähettämällä vangituille rohkaisevan postikortin.

 

Näin voit auttaa

Tilaa Amnestyn vetoomukset kännykkääsi

Tekstiviestivetoomuksella autat vaarassa olevia nopeasti. Lue lisää


Ryhdy tukijaksi

Säännöllisellä tuellasi Amnesty voi tehdä entistä tuloksellisempaa työtä ihmisoikeuksien puolesta. Lue lisää


Tule mukaan toimintaan omalla paikkakunnallasi

Amnesty toimii monella paikkakunnalla, liity joukkoon ja löydä oma tapasi toimia ihmisoikeuksien puolesta. Lue lisää


Amnesty Store

Store People Behind Bars