Kuolemanrangaistus
Kuolemanrangaistus on peruuttamaton ja ihmisoikeuksia loukkaava rangaistus. Kuolemanrangaistus loukkaa perustavanlaatuisinta ihmisoikeutta, oikeutta elää. Amnesty vastustaa kuolemanrangaistuksen käyttöä kaikkialla ja kaikissa tapauksissa.
Yli puolet maailman maista on luopunut kuolemanrangaistuksen käytöstä, joko kieltämällä sen lailla tai luopumalla teloituksista käytännössä. Joka vuosi tähän joukkoon liittyy uusia maita. Kuolemanrangaistuksen käyttö maailmassa vähenee jatkuvasti, kun yhä uudet maat luopuvat siitä kokonaan. Vaikka suunta on hyvä, vuosittain teloitetaan edelleen tuhansia ihmisiä.
http://www.youtube.com/watch?feature=player_profilepage&v=kQRc3C8Ov4U
Käytännössä valtaosa teloituksista tapahtuu hyvin pienessä osassa maailman maita. Vuonna 2010 teloitettiin ainakin 527 ihmistä. Eniten teloittavien valtioiden joukossa olivat Kiina, Iran, Pohjois-Korea, Yhdysvallat, Saudi-Arabia ja Jemen. Todelliset luvut ovat kuitenkin selvästi suurempia, sillä kaikki maat eivät julkista tietoja teloituksista. Esimerkiksi Kiina ei julkaise teloitustilastoja, mutta teloitettavien määrän arvioidaan olevan tuhansissa.
Kuolemanrangaistus on julma, epäinhimillinen ja ihmisarvoa alentava rangaistus. Se on peruuttamaton rangaistus, johon saatetaan tuomita syytön henkilö. Kuolemanrangaistuksen ei ole osoitettu ehkäisevän tai vähentävän tehokkaasti rikollisuutta.
Amnesty kampanjoi kuolemanrangaistusta vastaan vaatimalla teloitusten lopettamista, vaatimalla maita kieltämään kuolemanrangaistuksen lailla sekä edistämällä kansainvälisiä, kuolemanrangaistusta vastustavia sopimuksia. Kuolemanrangaistuksen vastustaminen on osa yhteiseurooppalaisia arvoja ja sen poistaminen on myös yksi EU:n ihmisoikeuspolitiikan painopiste.