Anna Nousiainen
Esittely:
Olen Anna, 37-vuotias juristi ja tutkija Helsingistä. Oikeudenmukaisuuteen, oikeiden ja turvallisten käytäntöjen vahvistamiseen ja väärinkäytösten tekomahdollisuuksien poistamiseen keskittyvä, nyt yli kymmenvuotinen työurani on vahvistanut näille alueille omistautumista, jota haluan tehdä Amnestyssä järjestökentän toimijana. Kansalaisyhteiskunta ja sosiaalisesti motivoitunut vaikuttaminen merkitsevät minulle paljon.
Miksi haluan Amnestyn johtokuntaan?
Amnestyn parissa toimimisen aloitin lukioiän jälkeen kouluvierailijana. Sittemmin olen ollut muidenkin järjestöjen toiminnassa mukana kehitysyhteistyöhankkeissa, ammatillisissa järjestöissä ja vapaaehtoisena lakineuvojen antajana feministisessä yhdistyksessä, ja Amnestyn työssä on aina tuntunut minulle omimmalta huomio ihmisoikeuksien toteutumisessa ja valtioiden vastuussa. Olen ollut johtokunnan taloudenhoitajana yhden kauden.
Osaamisalue 1 – tietoisuus maailman tilasta ja ihmisoikeuksista:
Seuraan valtioiden ja yritysten toimia ja niiden vaikutusta ihmisoikeuksien totetutumiseen työni ja tutkimukseni puolesta, järjestötoiminnan lisäksi. Olen keskittynyt kansainväliseen kauppaan ja kansalaisyhteiskunnan toiminnan edellytyksiin.
Osaamisalue 2 – Hallitusosaaminen (yhdistykset, yritykset tai säätiöt):
Hallitustyöskentely ja vastuu siinä on minulle tuttua yhtiöjuristin töistä ja omakohtaisesti toimittuani ennen Amnestya usean kauden ajana oman auskultointikaupunkini ammattiyhdistyksen rahastonhoitajana. Nyt olen jo yhden kauden Amnestyn johtokunnan taloudenhoitajana perehtynyt tämän järjestön Suomen osaston hallitustyöhön.
Osaamisalue 3 – Strategia ja organisaatioiden kehittäminen:
Eettinen toiminta ja etenkin taloudellinen vastuu ja läpinäkyvyys organisaatioiden toiminnassa on ollut päivätyöni ytimessä koko urani. Olen työskennellyt säännöstenmukaisuuden varmistamisen kanssa viranomaistehtävissä, kuljetusyhtiössä, puolustusalalla ja konsulttina hyvin eri tyyppisissa yrityksissä ja valtion virastoissa.
Muu osaaminen:
Kansainvälisen organisaation osana toimimisen tuttuudesta minulle, samoin kuin kielitaidoistani, on toivottavasti hyötyä Suomen Amnestyn johtokuntatyössä.
Mitä muuta haluan kertoa itsestäni?
Olen todella motivoitunut jatkamaan työtä Suomen Amnestyn johtokunnassa nimenomaan taloudenhoitajan tehtävässä.
Anca Enache
Esittely:
For the last fifteen years I worked and did activism on social and economic rights, minority rights, gender-based violence, the right to participation, anti-racism, migration and human rights, both in Finland an in international contexts.My strengths is combining grass roots work with communities and supporting their own straggles and activism and understanding how human rights institutions and processes work internationally and in Finland. MA.
Miksi haluan Amnestyn johtokuntaan?
As a johtokunta member for two years I learned what I can give and about Amnesty Suomi Asan actor and organisatio right now and I think I have what to give and I know how to do it better than ever.
In a climate of crisis Amnesty’s expertise and acts are needed. Amnesty too has to address issues such as maintaining its critical and research-based approach, and securing funds for operations. Johtokunta functions well and in good spirits.
Osaamisalue 1 – Hallitusosaaminen (yhdistykset, yritykset tai säätiöt):
For the last ten year I have been a board member of several Finnish NGOs, women rights NGOs, disability, and minorities NGOs. I am familiar with the operating environment of NGOs, with their human resource related policies and issues, fundraising, legislation and key documents, strategy processes and with the role and work of the board.
Osaamisalue 2 – Anti-rasismi ja moninaisuus:
I have knowledge about what intersectional discrimination is,forms in relation to vulnerable groups and how communities resist it and act against. I have knowledge on black and Roma anti-racismmovements. I contribute to an important instruments in the field of intersectional discrimination: Comparative analysis in Romania, Finland and Italy of discrimination legislation, policies and legal decisions on multiple and intersectional discrimination.
Osaamisalue 3 – Amnesty-tuntemus:
I know the work of other Amnesty country offices, for example Romania. During the last two years as a member of the johtokunta I became familiar with the current issues important for Amnesty Suomi as a human rights actor and as an organisation. I have also been part of different groups that operate under Amnesty Suomi for example the Romani group.
Muu kokemus:
I speak Finnish and understand proficiently, so I can very well engage with the work of the johtokunta as I proved until now. I think it is important that people with a minority and migrant background, women too are part of the johtokunta since in general minorities are not represented in leadership bodies even at the civil society level in Finland. At the level of Amnesty International there is lots of discussion about how the organisation can become more representative and diverse when it comes to staff and members. Amnesty Finland is also implementing several interventions as part of its internal diversity and anti-racist work.
Mitä muuta haluan kertoa itsestäni?
Comparative analysis in Romania, Finland and Italy of discrimination legislation, policies and legal decisions on multiple discrimination (Iordache, Sora, Bello, Lempiö, Enache, 2020); Policy Brief, Finland: Intersectionality in the Finnish AntiDiscrimination Legislation – Focus on the Experience of Migrant Roma Women; Policy Report: Implementing the principle of intersectionality in EU and national legislation
Anna-Maria Isola
Esittely:
Olen -77 syntynyt helsinkiläinen. Lempipuuhailujani on puutarha ja ulkoilmaelämä. Olen sosiaalipoliitikko ja kestävän hyvinvoinnin ja osallisuuden dosentti. Olen tutkinut muun muassa suomalaisia köyhyyskokemuksia ja osallisuuden kokemusta. Köyhien näkökulmasta oikeudenmukainen vihreä siirtymä sekä (erityisesti tiukasti uskonnollisissa yhteisöissä elävien) lasten osallisuus omassa elämässään ovat asioita, jota haluan edistää johtokunnassa.
Miksi haluan Amnestyn johtokuntaan?
Minulla on ymmärrystä siitä, miten köyhyyttä kokeneet suomalaiset aikuiset ja nuoret ajattelevat oikeudenmukaisuudesta. Köyhyyttä kokeneiden äänen pitäisi kuulua entistä vahvemmin niissä pöydissä, joissa ongelmia määritellään ja ratkaisuja etsitään esimerkiksi ilmastonmuutokseen.
Tiukasti uskonnollisissa yhteisöissä elävien lasten osallisuudesta ei mielestäni uskalleta puhua riittävästi. Aihe on sensitiivinen mutta siitä on uskallettava puhua.
Osaamisalue 1 – Aktivismi:
Vuonna 2006 järjestimme ystävien kanssa Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailun kansalaistoimintana Ilkka Taipaleen inspiroimana. Kansalaistoiminnasta tuli tutkijan ammatti. Tutkimuksistani oppineena olen edistänyt “kanssalaisuuden” ajatusta: voimme asettua rinnalle tukemaan niiden kansalaisaktiivisuutta ja ehdotuksia, jotka tarvitsevat tukea, kannustusta ja lisävoimaa.
Osaamisalue 2 – Strategia ja organisaatioiden kehittäminen:
Olen ollut luomassa osallisuuden kokemuksen tutkimusalaa Suomeen. Vuodesta 2015 alkaen olen johtanut osallisuuden kokemuksen tutkimusryhmää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Tutkimusala on laajentunut ja laajan osallisuuden ymmärrys on levinnyt nopeasti strategisen taitoni ansiosta. Tunnistan katvealueita, osaan kuvailla ja sanallistaa niitä ja minulla on ymmärrystä siitä, miten ihmisiä vakuutellaan ja suostutellaan ymmärtämään lisää.
Osaamisalue 3 – Tietoisuus maailman tilasta ja ihmisoikeuksista:
Olen generalisti. Hahmotan laajoja kokonaisuuksia. Erityisen hyvin ymmärrän sen, että maailma olioineen ovat keskinäisriippuvaisissa suhteissa. Se tekee monista ilmiöistä ja asioista kompleksisia. Kompleksisuudesta huolimatta en menetä toivoani (kuin hetkittäin) vaan uskon, että yhden ihmisen – tai kansallisvaltion – tekemisillä on muutosvoimaa.
Muu kokemus:
Minulla on suhteellisen vahva kokemus hallitustyöskentelystä. Olen toiminut Vauvakassiyhdistys – Vaaka ry:n puheenjohtajana. Tuona aikana toimitimme vauvakasseja, kakarakasseja ja koulureppuja Venäjän Karjalaan 2000-luvun alkupuolella. SPR palkitsi Vaaka ry:n Inhimillisellä kädenojennuksella puheenjohtajakautenani. Lisäksi olen Sos-Lapsikylä ry:n ja Sosped-säätiön hallituksissa.
Osaan yleistajuistaa tiedettä. Minulla on tiedeviestinnän 25 opintopisteen opinnot HY:n viestinnän oppiaineesta.
Minulla on vahvaa hankeosaamista 2000-luvun alkupuolelta alkaen, jolloin saimme Vaaka ry:lle lähialuerahoja Nuorten perheiden klubin kehittämiseen Venäjän Karjalassa. Myöhemmin olen ollut mukana tekemässä rahoituksissa menestyneitä kehittämishankkeita.
Mitä muuta haluan kertoa itsestäni?
Minulla on tapana aluksi seurata hallitustyöskentelyä, että pääsen jyvälle, mitä on tarkoitus tehdä. Luonteeseeni kuuluu, että esitän näkemyksiäni vasta sitten, kun pystyn perustelemaan ne ensisijaisesti itselleni ja sitten myös muille. En ole suuntaviivojen näkijänä ja strategina alkuun kovin nopea, mutta kun hahmotan kokonaisuuden, pystyn myös nopeisiin avauksiin ja keskusteluihin. Kohtaan ja kuuntelen ja muutan tarvittaessa näkemyksiäni.
Minna Saunders
Esittely:
Olen 44-vuotias turkulainen sosiaalialan järjestön toiminnanjohtaja ja järjestösektorin vankka osaaja. Olen ollut Amnestyn johtokunnassa kaksi vuotta ja haluaisin kovasti jatkaa tätä tärkeää työtä. Johtokuntatyöskentelyssä vastuualueeni on turvapaikahakijat ja pakolaisuus, aiheet jotka ovat minulle päivätyöni kautta tuttuja. Havaintoni tästä globaalisesta ilmiöstä kenttätasolla ovat hyödyksi johtokunnan työskentelylle.
Miksi haluan Amnestyn johtokuntaan?
Kahden vuoden johtokunnassa toimimisen jälkeen osaamiseni on syventynyt ja uskon, että pystyn nyt entistä paremmin kontribuoimaan johtokuntatyöskentelyyn. Amnesty on johtava ihmisoikeusjärjestö, jonka vaikutusmahdollisuudet ihmisoikeuksien edistämiseksi globaalisti ovat huikeat. Antirasistinen työ organisaation sisällä on tärkeä ja käynnissä oleva teema, jonka edistymistä haluan seurata.
Osaamisalue 1 – Tietoisuus maailman tilasta ja ihmisoikeuksista:
Järjestömme ylläpitää paperittomien päiväkeskusta, joka tuo ulkomaalaispolitiikan ja lainsäädännön vaikutukset jokaiseen työpäivään. Turvapaikanhakijoiden asemaa heikentävät lakimuutokset, jotka tehtiin pääosin 2015 jälkeen aiheuttivat laajamittaista paperittomuutta ja synnyttivät poikkeuksellisen humanitaarisen kriisin Suomeen. Olen yksi Lupa elää-kansalaisaloitteen kirjoittajista, jota myös Amnesty Suomen osasto tukee.
Osaamisalue 2 – Hallitusosaaminen (yhdistykset, yritykset tai säätiöt):
Olen toiminut Amnestyn johtokunnassa kaksi vuotta syventäen osaamistani johtokuntatyöskentelystä sekä järjestön toiminnasta. Vuodesta 2022 lähtien olen ollut Amnestyn edustajana Pakolaisneuvonnan hallituksessa, jossa toimin varapuheenjohtajana. Osallistuin 2022 Amnestyn Globaalikokoukseen Suomen osaston edustajana.
Osaamisalue 3 – Strategia ja organisaatioiden kehittäminen:
Omassa työssäni strateginen kehittäminen, seuranta ja arviointi ovat vahvasti läsnä toiminnanjohtajan roolissa. Olen koko työurani työskennellyt kehittämishankkeissa, jossa kehitettävää toimintaa täytyy seurata ja arvioida tuloksellisuuden varmistamiseksi. Työotteeni on reflektiivinen ja kehitysaspekti on jatkuvasti läsnä. Mikään organisaatio ei ole koskaan valmis, aina löytyy oppimisen ja kehittymisen paikkoja.
Muu kokemus:
Olen osallistunut useaan mielenilmaisun ja tapahtuman järjestämiseen ja ollut aktiivisena mm Weseeyou-järjestössä, jonka tavoitteena on inhimillinen turvapaikkapolitiikka. Luennoin ja koulutan paperittomuudesta ammattilaisille ja opiskelijoille paperittomien tilanteen edistämiseksi. Perheeni on kolmikielinen ja puhun suomen lisäksi sujuvaa ruotsia ja englantia.
Mitä muuta haluan kertoa itsestän?
Uusperheen vanhempana olen tottunut sovittamaan erilaisia tarpeita ja aikatauluja ja käyttämään luovuutta arjen sujuvuuden turvaamiseksi. Viiden lapsen ja puolison lisäksi arkeeni kuuluu kaksi (rescue) espanjan vinttikoiraa, kissa ja ikuisena remonttiprojektina vanha rintamamiestalo pihoineen. Tekemisestä ei siis ole puutetta ja koenkin energisyyteni ja luovuuteni parhaimmiksi piirteikseni.
Syksy Räsänen
Olen 49-vuotias helsinkiläinen fyysikko ja aktivisti.
Aloitin yhteiskunnallisen toiminnan vuonna 2001 Amnestyn pikavetoomuskirjoittajana. Vuonna 2002 Iso-Britanniassa osallistuin Irakin ja Afganistanin sodan vastustamiseen. Eräs muisto tuolta ajalta on viranomaisille kirjoittaminen, jotta kahta yliopistoni opiskelijaa ei pakkopalautettaisi sodan alle Afganistaniin.
Olen kirjoittanut ja kampanjoinut monenlaisten ihmisoikeuskysymysten parissa.
Miksi haluan Amnestyn johtokuntaan?
Amnesty yhdistää tutkitun tiedon tuottamisen moraalisesti kestävään ja rohkeaan toimintaan. Samalla se on laajentanut ihmisoikeuskeskustelua mm. ilmastonmuutoksen osalta. Toiminnassa yhdistyvät kiinnostavasti kansallinen taso sekä ison kansainvälisen liikkeen hyödyt ja haasteet.
Olen ollut johtokunnassa kaksi kautta, ja mielestäni siinä on hyvä olla sekä pidempään mukana olleita että uusia.
Osaamisalue 1 – Hallitusosaaminen (yhdistykset, yritykset tai säätiöt):
Olen ollut Suomen Amnestyn hallituksessa 2019-23, varapuheenjohtaja 2019-20 ja 22-23. Olen ollut israelilaisen ihmisoikeusjärjestön ICAHD Suomen haaran hallituksessa 2011, varapuheenjohtaja 2014-2015, puheenjohtaja vuoden 2016 alusta. Olin Kepan hallituksen varajäsen 2018. Järjestötoimintani alkoi epäpoliittisesti science fictionin parista 90-luvulla. Olin Helsingin Yliopiston Science Fiction Klubin hallituksessa 1994-97.
Osaamisalue 2 – aktivismi:
Olen järjestänyt tapahtumia, mielenosoituksia ja kampanjoita, kirjoittanut tiedotteita, raportteja, artikkeleita ja kirjan, tehnyt haastatteluita. Olen tehnyt Palestiinassa ruohonjuuritason työtä mm. jälleenrakentamalla tuhottuja taloja ja valvomalla lasten koulumatkoja.
Olen osallistunut kasvoilla ja kirjoituksilla (joskus puheilla mielenosoituksissa) mm. Animalian, Greenpeacen, Suostumus 2018:n ja Elokapinan kampanjoihin.
Osaamisalue 3 – Strategia ja organisaatioiden kehittäminen:
Olen ollut laatimassa ICAHD Finlandin ja Amnestyn strategiaa sekä Helsingin yliopiston 25 vuoden visiota.
Muu kokemus:
Minulla on projektinhallinnasta kokemusta Fysiikan tutkimuslaitoksen kosmologiaprojektin ja oman tutkimusryhmäni johtajana. Olin Fysiikan päivien, Suomen suurimman fysiikkatapahtuman, järjestelytoimikunnan jäsen vuosina 2016 ja 2017, ja ollut muidenkin tieteellisten konferenssien järjestelytoimikunnassa. Edustin fysiikan laitosta Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan viestintäryhmässä vuosina 2015 ja 2016.
Tunnen Suomen järjestökenttää vuosien eri järjestöjen kanssa tehdyn yhteistyön kautta.