Nyt on aihetta juhlaan. Saamme Suomeen uuden translain, jonka perustana on itsemääräämisoikeus!
Eduskunta äänesti tänään keskiviikkona 1.2.2023 lakiehdotuksen puolesta. Uusi laki sukupuolen vahvistamiseksi, johon viitataan usein nimellä translaki, astuu voimaan lähiaikoina. Eduskunta hyväksyi lain sukupuolen vahvistamisesta äänin 113–69.
Uudistettunakaan translaki ei ole täydellinen. Translasten ja –nuorten oikeutta itsemäärittelyyn ei sisällytetty mukaan. Siitä huolimatta laki sukupuolen vahvistamiseksi on valtava ihmisoikeusharppaus, josta on syytä olla ylpeä.
“Translain uudistaminen on merkittävä ihmisoikeusharppaus, jonka puolesta olemme kampanjoineet transaktivistien kanssa yli 10 vuotta. Nyt on vihdoin juhlan aika!” kommentoi Amnestyn asiantuntija Matti Pihlajamaa.
“Itsemääräämisoikeuteen perustuva laki sukupuolen vahvistamisesta tulee vaikuttamaan positiivisesti transihmisten arkeen. Jatkossa he saavat korjattua väestötietojen sukupuolimerkinnän nopeammin ja ilman nöyryyttäviä ehtoja”, Pihlajamaa jatkaa.
Uudistus korjaa häpeäpilkun, josta Suomi on saanut pitkään kritiikkiä ihmisoikeustoimijoilta.
“Uudistus korjaa häpeäpilkun, josta Suomi on saanut pitkään kritiikkiä ihmisoikeustoimijoilta. Se myös nostaa Suomen romahtanutta asemaa kansainvälisissä sateenkaarioikeuksien vertailuissa. Laki on kuitenkin kaukana täydellisestä. Suurimmat ihmisoikeuspuutteet liittyvät translasten ja -nuorten sekä muunsukupuolisten sivuuttamiseen. Työmme jatkuu, jotta tulevaisuudessa lainsäädäntö kunnioittaa myös heidän oikeuksiaan.”
Amnestyn Suomen osasto on työskennellyt translain uudistamiseksi vuodesta 2011 lähtien. Se tarkoittaa yli kymmentä vuotta vetoomuksia, lausuntoja ja tapaamisia. Kampanjoita ja mielenosoituksia.
Yli vuosikymmentä turhautumista, pettymyksiä ja epätoivoakin, mutta myös riemua, yhteistyötä ja tahtoa paremmasta.
Jo vuonna 2017 lähes 350 000 ihmistä ympäri maailman osallistui Amnestyn kansainväliseen kampanjaan ja tuki Suomen translain uudistamista. Sadat tuhannet ihmiset vaativat Sipilän hallitusta uudistamaan translain ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi. Nyt kuusi vuotta myöhemmin se viimein tapahtui!
Ihmisoikeustyössä on harvoin pikavoittoja. Amnestyn työ translain uudistamiseksi on siitä yksi esimerkki.
Vaikeuksista huolimatta itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki on nyt totta.
Kiitos muutoksesta kuuluu sinnikkäille ja äänekkäille ihmisoikeuksien puolustajille, aktivisteille, järjestöjen edustajille. Kiitos solidaarisille vetoomusten allekirjoittajille. Kiitos anteliaille lahjoittajille.
Kiitos sinulle, joka luet tätä. Kiitos, että olet kulkenut rinnallamme ja tukenut meitä ja transtaustaisia ihmisiä matkan varrella. Yhdessä kohti seuraavia edistysaskeleita!
Hei vielä! Kun nyt olet täällä…
… niin uskomme, että välität ihmisoikeuksista kaikille, kaikkialla maailmassa. Tiesitkö, että Amnestyn työ perustuu juuri sinunkaltaistesi välittävien ihmisten tukeen? Olemme riippumaton toimija, joka ei ota vastaan julkista rahoitusta. Mutta riippumattomuutemme on mahdollista säilyttää vain yksityishenkilöiden tuen voimalla.
Työmme on tehokasta. Lahjoittajiemme ansiosta vapautamme satoja vääryydellä vangittuja ihmisiä, painostamme hallituksia muuttamaan syrjiviä lakeja paremmiksi, estämme teloituksia ja pelastamme ihmishenkiä. Lahjoittajien avulla asiantuntijamme pystyvät tutkimaan ja paljastamaan ihmisoikeusloukkauksia. Tuomme vääryyksiä julki ja vaadimme päättäjiä korjaamaan ne.
Tämä kaikki on mahdollista, mutta vain sinun avullasi. Yhdessä voimme lopettaa kidutuksen, sorron ja syrjinnän, auttaa pahoinpideltyjä naisia, sekä tarjota paremman tulevaisuuden sotaa ja tuhoa pakeneville ihmisille.
Siksi kysymme: tekisitkö lahjoituksen sinulle sopivalla summalla? Jokainen lahjoitus on tärkeä. Tue nyt ihmisoikeuksia Suomessa ja kaikkialla maailmassa ja lahjoita!