Vastine Kauppalehdelle: Maailman onnellisin maa ei ole onnela kaikille

Toimittaja Olli Herrala kirjoitti (Kauppalehti 8.4.), että Amnesty on väärässä puhuessaan sosiaaliturvan riittämättömyydestä Suomessa. Syyksi hän kertoo sen, että eurooppalaisessa vertailussa Suomi käyttää hyvin rahaa sosiaaliturvaan ja riski ajautua köyhyyteen on eurooppalaisittain pieni.

Herrala muistuttaa lukijaa, että Suomi on valittu jälleen maailman onnellisemmaksi maaksi. Maailman onnellisimman maan titteli myönnetään haastattelemalla eri maista tuhatta asukasta. Heitä pyydetään muun muassa arvioimaan elämäntilannettaan asteikolla 0-10, jossa 10 kuvaa parhainta mahdollista elämää.

Otetaanpa vertailuksi toinen kysely. THL kysyi yli 25 000 suomalaiselta, kuinka moni heistä oli joutunut jättämään ruokaa tai lääkkeitä ostamatta tai lääkärikäyntejä väliin rahan puutteen vuoksi. Vastaus oli yli 20 prosenttia. Useammalla kuin yhdellä kymmenestä ruoka uhkasi loppua ennen kuin he pystyivät hankkimaan lisää. Amnestyn haastatteluissa ihmiset ovat kertoneet laihtuneensa rajusti koronakevään aikana, koska ruoka-avussa oli vähemmän ruokaa tarjolla. Mahdottomista ei haaveiltu, vaan siitä, että voi “ostaa leipää ja maitoa silloin kun tarvitsee”.

Herralan mielestä ”suhteellisesta köyhyydestä voi toki aina jauhaa”. Siitä ei kuitenkaan tarvitse edes jauhaa, kun katsoo köyhyyden ja riittämättömän sosiaaliturvan todellisia vaikutuksia ihmisten elämässä Suomessa.

Sosiaaliturva on ihmisoikeus. Oikeus sosiaaliturvaan on muun muassa YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimuksessa, johon Suomi on vapaaehtoisesti liittynyt ja jonka Suomi on ratifioinut. Se on oikeudellisesti velvoittava sopimus. Sopimuksen toimeenpanoa valvova YK:n TSS-komitea on monesti kiinnittänyt huomiota Suomen riittämättömään sosiaaliturvaan. Viimeksi Suomi sai moitteet komitealta viime kuussa, ja komitea otti Suomen sosiaaliturvan nopeutettuun seurantaan.

Maailman onnellisimmassa maassa voisi toivoa, että meitä ei tarvitsisi ihmisoikeuskomiteoiden moittia lapsiperheköyhyyden määrästä tai sosiaaliturvan riittämättömyydestä, vaan tajuaisimme itsekin turvata jokaisen oikeuden riittävään toimeentuloon.

Teksti: Mariko Sato

Kirjoittaja toimii Amnestyn Suomen osaston taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien asiantuntijana. Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista