Osallistuin eilen sisäministeriön järjestämään Tulevaisuuden turvallinen Suomi -seminaariin, jossa pohjustettiin sisäisen turvallisuuden strategian laatimista. Sisäministeri Petteri Orpo loi keskustelulle puitteet määrittelemällä keskeisimmiksi turvallisuusuhiksi turvapaikanhakijoiden määrän kasvun, kansainvälisen terrorismin ja kyberturvallisuuden haasteet.
EU-komission turvallisuusjohtaja Ilkka Salmi puolestaan peräänkuulutti savuavan New Yorkin World Trade Centerin kuva esityksensä taustalla verkkovalvontaa. Salmen kritiikitön kuvavalinta oli tässä kontekstissa hätkähdyttävä, kun tiedetään, miten räikeästi Bushin hallinto käytti 15 vuoden takaisia iskuja kansalaisoikeuksien murentamiseen.
Päivän aikana kuultiin lukemattomia kertoja, miten ihmisten turvallisuudentunne Suomessa on heikentynyt ja korostettiin luottamuksen merkitystä turvallisuuden takaamisessa. Samalla lueteltiin suuri määrä erilaisia uhkia ja pelkoja, joihin tekeillä olevan strategian toivotaan vastaavan.
”Hankalat” ihmisoikeudet
Ihmisoikeuksiin viitattiin muutamassa puheenvuorossa yhteisinä arvoina, joita pidetään kyllä tärkeinä, mutta jotka tuntuvat olevan jollain lailla hankalia turvallisuuskeskustelussa. Sen sijaan kukaan ei maininnut ihmisoikeuksien olevan oikeudellisesti sitovia velvoitteita, joihin Suomi on kansainvälisissä sopimuksissa sitoutunut.
Ihmisoikeusvelvoitteiden näkökulmasta valtioilla on velvollisuus suojella yksilöitä väkivallalta ja oikeudenloukkauksilta – ja totta kai myös ryhtyä toimenpiteisiin näin toimiakseen. Ei kuitenkaan ole yhdentekevää millä tavoin turvallisuudesta puhutaan tai millaisin toimin sitä edistetään.
Uhkakuvilla lietsotaan pelkoa
Ei ole myöskään yhdentekevää, millä tavoin erilaisia uhkia esitetään ja kenestä puhutaan uhkana yhteiskunnassa. Kun puhutaan maahanmuutosta tai kasvavista turvapaikanhakijamääristä yhtenä suurimmista uhista, on vaarana, että lietsotaan jo ennestään kasvavaa rasismia ja muukalaisvihaa.
Uhkakuviin pohjautuvat turvallisuussuunnitelmat voivat jo itsessään lietsoa pelkoa. Tämä jos mikä on omiaan heikentämään paljon puhuttua turvallisuudentunnetta.
On täysin perusteltua varautua uhkiin ja niiden torjumiseen. Samalla on kuitenkin syytä miettiä, millaisiin toimiin ryhdytään, kun kyse on nimenomaan uhista, jotka eivät ole konkretisoituneet. Kuinka paljon näiden uhkien torjumiseen käytetään resursseja, lisätään viranomaisten toimivaltuuksia, tai muutetaan lainsäädäntöä – kaikki olennaisia kysymyksiä vähenevien viranomaisresurssien maassa.
Uhkapuheesta ja vastakkainasettelusta ratkaisuihin
Yksi keskeinen ihmisoikeuskysymys ja arjen turvallisuutta huomattavasti heikentävä asia, josta ei seminaarissa juuri puhuttu, on naisiin kohdistuva väkivalta. Joka kolmas suomalaisnainen on kokenut väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppaninsa taholta – se ei ole vain uhka, vaan totta ja arkipäivää tuhansille naisille Suomessa. Silti hallitukselta ei löydy resursseja edes turvaamaan riittävästi turvakotipaikkoja niille, jotka joutuvat pakenemaan väkivaltaa omista kodeistaan.
Turhista uhkakuvista luopumisen lisäksi toivoisin, ettei ihmisoikeuksia ja turvallisuutta niin usein asetettaisi tarpeettomasti vastakkain. Ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja edistämisen sekä eriarvoisuuden ja syrjinnän torjunnan on oltava kaikkien turvallisuutta koskevien toimien ytimessä. Niiden avulla luodaan turvallisuutta, ei vähennetä sitä.
Niina Laajapuro. Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston vs. toiminnanjohtaja.