Trần Thị Thúyn tarina palautti minut takaisin muistoihini Vietnamiin, jossa asuin vuoden 2009 työskennellessäni tasa-arvoasiantuntijana YK:n kehitysohjelmassa. Hänen tarinassaan on valitettavan paljon tuttua.
Kun kysyin viereisessä talossa asuvalta vuokraemännältäni puheiden sisällöstä, hän vastasi ”propagandaa”.
Asuinkatuani Trần Quốc Toảnia reunusti monien muiden katujen tavoin kauttimien ketju, joista kuuluviin puheisiin opettelin olemaan heräämättä viikonloppuaamuisin. Kun kysyin viereisessä talossa asuvalta vuokraemännältäni puheiden sisällöstä, hän vastasi ”propagandaa”. Ymmärsin silloin ehkä ensimmäistä kertaa asuvani sosialistisessa valtiossa. Kansalaisaktivismina kadun asukkaista joku kävi säännöllisin väliajoin katkomassa kauttimien korkealla sähköpylväiden päällä olevat johdot. Hiljaisuutta kesti sitten muutaman viikon kunnes johdot taas korjattiin.
Naiset ovat heikoilla maankäytöstä sovittaessa
Suomi ja Vietnam ovat pinta-alaltaan suunnilleen samankokoiset, mutta Vietnamissa asuu yli 90 miljoonaa asukasta. Suurin osa – 70 % – vietnamilaisista asuu maaseudulla ja saa elantonsa maanviljelystä. Sosialistisessa maassa maa kuuluu ”kansalle”. UNDP:ssä oli meneillään hanke liittyen maaoikeuksiin kun olin siellä töissä.
Hanke tuli jälleen mieleeni kun sain kuulla, että Trần Thị Thúy on maaoikeusaktivisti. Laki sallii maan hallussapitosopimuksien tekemisen, joita ei usein kuitenkaan kunnioiteta. Valtio voi ottaa maan takaisin haltuunsa monista syistä; kansallisen edun tai turvallisuuden nimissä tai taloudellisista syistä. Niitä tehdään usein ennakoimattomasti, eikä riittäviä korvauksia makseta, jättäen viljelijät oman onnensa nojaan ja koditta. Tyypillisessä tilanteessa valtio ottaa haltuun maata pienviljelijöiltä rakentaakseen tilalle esimerkiksi teollisuusalueen.
Naiset ovat sopimusten osapuolina erityisen huonossa asemassa. Vaikka lain mukaan hallussapitosopimuksiin tulee merkitä kummatkin aviopuolisot, naiset jätetään niistä usein pois, jättäen naiset täysin vailla virallista oikeutta viljelemäänsä maahan. Tämä on johtanut käytännössä esimerkiksi tilanteisiin, jossa nainen on menettänyt maansa sukulaisilleen jos aviomies on kuollut. Naisille annetaan käytännössä myös haltuun miehiä pienempiä maapalstoja.
Vankien tahtoa murretaan monin tavoin
Vietnamissa on tällä hetkellä kovissa oloissa vangittuna ainakin 45 mielipidevankia. Vangit joutuvat usein kärsimään kuumuudesta, liikkumattomuudesta, valon ja hygienian puutteesta ja henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Vangit viedään usein myös kauas kodeistaan, jolloin perheiden, ystävien tai kumppanien näkeminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Naisvankien määrä on Vietnamissa noussut viimeisten vuosien aikana ja on tällä hetkellä noin 20 000. Se tarkoittaa 22 vankia 100 000 asukasta kohti, kun Suomessa vastaava luku on 4/100 000.
Vangit joutuvat usein kärsimään kuumuudesta, liikkumattomuudesta, valon ja hygienian puutteesta ja henkisestä ja fyysisestä väkivallasta.
Trần Thị Thúy on saanut 8 vuoden tuomion ”vallankumoukseen tähtäävistä toimista”. Hänen kohtelunsa ilmentää tapaa, jolla Vietnamin autoritaarinen hallinto hyväksikäyttää epämääräisesti muotoiltuja rikoslain pykäliä ilmaisunvapauden rajoittamiseksi ja toisinajattelijoiden vaientamiseksi. ”Vallankumoukseen tähtäävien toimien lisäksi” kriminalisoinnit kuten ”propagandan levittäminen” ja ”demokraattisten vapauksien väärinkäyttö valtion intressien vastaisesti” mahdollistavat käytännössä kenen tahansa kriittisyyteen rohkenevan hiljentämisen.
Nyt Trần Thị Thúylle on kieltäydytty antamasta tarvittavaa hoitoa kohdussa olevaan kasvaimeen, ellei hän ”tunnusta” rikoksiaan. On vaarallista, jos ainoastaan kaiuttimet saavat pauhata Vietnamissa. Allekirjoita vetoomus ja olet mukana antamassa äänen toisenajattelijoille.
Teksti Tanja Noponen. Kirjoittaja työskentelee Amnestylla sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntijana.