Toimittaja Antti Kuronen avoimena kokemuksistaan Syyrian sodan keskellä: “Äärimmäisen pelottavaa”

Useilla konfliktialueilla työskennellyt ulkomaantoimittaja Antti Kuronen on kohdannut sodan julmuudet läheltä. Kuronen kertoo kokemuksistaan Pitääkö tästäkin puhua? -podcastin ensimmäisessä jaksossa, jonka teemana on sotarikokset.

Siviilikohteiden pommitukset ja kidutus ovat esimerkkejä kansainvälisen oikeuden vastaisista sotarikoksista. Syyllisten saattaminen oikeuden eteen ei kuitenkaan ole aina yksinkertaista.

Amnestyn Pitääkö tästäkin puhua? -podcastin ensimmäinen jakso pureutuu sotarikosten anatomiaan. Harri Moision ja Mira Luodin juontaman keskustelun vieraaksi saapuu muun muassa Syyriassa työskennellyt Ylen ulkomaantoimittaja Antti Kuronen. Jakson pääset kuuntelemaan tästä.

Kuronen oli ensimmäinen suomalaistoimittaja, joka vieraili al-Holin pakolaisleirillä Koillis-Syyriassa. Hän matkasi leirille haastattelemaan viittä suomalaisnaista, jotka olivat menneet naimisiin Isis-taistelijoiden kanssa ja sittemmin jääneet leskiksi. Kuronen kertoo podcastissa, miten haastavaa suomalaisten löytäminen 20 000 ihmisen leiristä oli.

“Leirin vartijat eivät tienneet näistä suomalaisista mitään. He avasivat portit ja sanoivat, että mene etsimään, sinulla on pari tuntia aikaa. Sitten mä lähdin sinne haahuilemaan. Se leirihän on tosi erikoinen paikka, koska siellä on ihmisiä kaikkialta maailmasta.”

Kuronen kuvailee al-Holin olosuhteita erittäin alkeellisiksi: terveydenhuolto ei ole itsestäänselvyys, minkäänlaisia kouluja ei ole ja esimerkiksi toimittajille puhuminen voi johtaa jopa väkivaltaan.

Syyrian lisäksi Kuronen on raportoinut muun muassa Israelin Gazasta ja Itä-Ukrainasta. Podcastissa hän jakaa myös omia kokemuksiaan sota-alueilla työskentelystä:

“Sota on äärimmäisen pelottavaa. Sodan äänet ja esimerkiksi pommitukset ovat intensiivisiä tilanteita, joihin ei arkielämässä todellakaan ole tottunut. Monet sodan jaloista paenneet ovat usein hyvin traumatisoituneita näistä kokemuksista.”

Miten sotarikokset määritellään?

Sotarikoksia tapahtuu ympäri maailmaa. Amnesty on esimerkiksi kerännyt vahvoja todisteita siitä, että Syyriassa tapahtui tammi-helmikuussa 2020 kansainvälisen oikeuden vastaisia iskuja. Venäjän ja Syyrian joukot pommittivat siviilikohteita, kuten sairaaloita ja kouluja.

“Tällainen siviileihin kohdistuva järjestelmällinen sodankäynti on selkeästi sotarikos – ja hyvin vakava sellainen”, Kuronen toteaa podcastissa.

Sotarikos tapahtuu sodan tai siihen liittyvän konfliktin aikana. Sotarikoksia ovat esimerkiksi tahallinen hyökkäys siviiliväestöä kohtaan, sotavankien tahallinen tappaminen ja kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu. Jos sotarikoksiksi katsotut teot ovat suunnitelmallisia ja tavoitteellisia, saattaa olla kyse rikoksesta ihmisyyttä vastaan tai kansanmurhasta. Niihin voi syyllistyä myös rauhan aikana.

Vaikka sotarikoksia todistetusti tapahtuu, syyllisten tuominen oikeuden eteen ei ole kuitenkaan yksinkertaista.

“Sotarikoksia tulee nähtyä aika paljon, mutta useinhan se on joku valtio, joka niitä tekee. Valtioita on tietysti hyvin vaikea saada vastuuseen, koska esimerkiksi Venäjä on YK:n turvallisuusneuvoston jäsen ja sillä on veto-oikeus”, kertoo Kuronen.

Veto-oikeus tarkoittaa, että sitä käyttävä maa voi yksin estää päätöksen syntymisen. Oikeus on käytössä YK:n turvallisuusneuvoston viidellä pysyvällä jäsenmaalla: Kiinalla, Ranskalla, Venäjällä, Iso-Britannialla ja Yhdysvalloilla. Käytännössä siis YK:n turvallisuusneuvosto ei voi valtuuttaa tutkintaa sotarikoksista, jos yksikin pysyvä jäsenmaa vastustaa päätöstä.

Podcastin

Sotarikosten lisäksi podcastin ensimmäisessä jaksossa pohditaan muun muassa Suomen aseteollisuutta. Koko jakson pääset kuuntelemaan täältä.

Onko sodassa kaikki sallittua? Uskalletaanko Suomessa arvostella Venäjää? Onko vihapuheesta huolehtiminen mennyt överiksi? Entä tapahtuuko Suomessa ihmisoikeusloukkauksia? Näitä kysymyksiä pohtivat Mira Luoti ja Harri Moisio Amnestyn uudessa Pitääkö tästäkin puhua? -podcastissa. Löydät sen Spotifysta, Suplasta ja monesta muusta podcast-alustasta.