Teinipoika Salaria uhkaa palautus vaaralliseen Afganistaniin. Turvapaikkapäätöstä jännittää myös suomalainen kummitäti Anna Sahinoja, jolle Salarista on tullut tärkeä perheenjäsen.
Salarista* ja Anna Sahinojasta näkee heti, että he ovat perhettä. Sahinoja patistelee äidillisesti Salaria syömään tarjolla olevan berliininmunkin. Kenen tahansa ujon teini-ikäisen pojan tavoin Salar taas aprikoi kehtaako julkisella paikalla auttaa kantamaan kummitätinsä laukkua – jokuhan saattaisi luulla sitä hänen omakseen.
Afganistanista kantautuvat uutiset ovat entistä lohduttomampia.
Sukunäköä heillä ei ole. Kuten 5 214 muuta afganistanilaista Salar saapui Suomeen vuonna 2015 hakemaan turvapaikkaa. Sitä seuranneessa poliittisessa paniikissa hallitus teki ulkomaalaislakiin ja käytäntöihin lukuisia kiristyksiä. Nyt yhä harvempi afganistanilainen saa turvapaikan Suomesta. Samalla Afganistanista kantautuvat uutiset ovat entistä lohduttomampia.
“Haluan vain elää rauhassa”, Salar huokaa. Salar käy peruskoulun päättövaihetta ja tulevaisuudessa hän haaveilee voivansa auttaa ihmisiä, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa kuin hän.
Hänen ja Sahinojan arkea värittää huoli siitä, saako Salar jäädä turvaan Suomeen.
Pako on ainoa mahdollisuus
Amnesty julkaisi lokakuun alussa raportin Afganistanin turvallisuustilanteesta. Tutkimuksen lopputulos on yksiselitteinen: Afganistaniin ei voi palauttaa turvallisesti ketään, ei minnekään. Talibanilla on tällä hetkellä hallussa noin 40 prosenttia Afganistanista. Viime aikoina myös Isis on saanut yhä enemmän jalansijaa.
Tilanteen tekee todella vaaralliseksi sen arvaamattomuus. Kun Salarin isä otti työn vastaan Heratista siivoojana Natolla, kotikylässä oli vielä rauhallista. Aiemmin maanviljelijänä elannon hankkinut isä joutui uuteen työhön kauas kotoa, sillä kuivuus oli tuhonnut pellot.
Isän ollessa Heratissa töissä Taliban oli vallannut kylän. Työskentely Natolle teki hänestä heti kohteen. Kun isä palasi kuukautta myöhemmin kotiin lomanviettoon, Taliban oli vastassa. Salarin isää ei nähty enää koskaan.
“Meillä ei ollut puhelinta, emme voineet varoittaa isää mitenkään”, Salar kertoo.
Kuivuus ei hellittänyt ja pian isoveljen oli vuorostaan otettava työpaikka vastaan Natossa. Veli jäi henkiin Talibanin kidnappauksesta, mutta halvaantui vyötäröstä alaspäin.
“Taliban ilmoitti suoraan, että jos haluamme elää rauhassa, meidän on lähdettävä.” Salarin perhe joutui pakenemaan Kabuliin.
Palautuskielto on ehdoton
Amnestyn tutkimuksen mukaan kaikki palautukset Afganistaniin rikkovat kansainvälisen oikeuden ehdotonta palautuskieltoa. Non-refoulement-periaatteen mukaan ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa hän on vaarassa joutua vakavien ihmisoikeusloukkausten, kuten kidutuksen, uhriksi. Siitä huolimatta EU-maat palauttavat kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita Afganistaniin.
Maahanmuuttoviraston uuden linjauksen myötä kielteisiä päätöksiä perustellaan usein sisäisen paon mahdollisuudella. Tällä viitataan siihen, että vaikka tilanne turvapaikanhakijan kotialueella katsottaisiin liian vaaralliseksi, voidaan kielteisen päätöksen saanut palauttaa myös johonkin toiseen kaupunkiin, esimerkiksi Kabuliin.
Siviiliuhrien määrällä mitattuna Kabul oli Afganistanin vaarallisin kaupunki vuonna 2016.
Afganistanin pääkaupungin katsotaan olevan turvapaikanhakijoille turvallinen paikka palata. Siviiliuhrien määrällä mitattuna se oli kuitenkin Afganistanin vaarallisin kaupunki vuonna 2016.
Kabul osoittautui liian vaaralliseksi myös Salarin perheelle. Perhe kuuluu hazara-vähemmistöön, jota syrjitään voimakkaasti Afganistanissa. Perheen täytyi paeta uudelleen ja ensimmäisenä matkaan lähti Salar.
Sinä vuonna, kun Salar saapui Suomeen, Maahanmuuttovirasto oli ennennäkemättömän haasteen edessä. Uusia turvapaikkapuhuttelijoita palkattiin pikavauhtia ja kokemattomuus näkyi niin puhutteluissa kuin päätöksissä. Hyville tulkeille oli kysyntää – ja myös niille vähemmän hyville. Salarin turvapaikkapuhuttelun pöytäkirjaan jäi virheellinen merkintä, että hänen perheensä olisi vielä Kabulissa. Tosiasiassa Salarin perhe piileskelee Pakistanissa – tai he, ketkä perheestä ovat jäljellä. Suomessa Salar sai kuulla myös pikkusiskonsa menehtyneen. Palautus Kabuliin tarkoittaisi paluuta kaupunkiin, jossa Salar ei tunne enää ketään.
Salarin kielteisestä turvapaikkapäätöksestä on valitus vireillä. Tätä kirjoitettaessa valituksen kohtalo on vielä epäselvä.
Pikku- ja isoveljiä
Epävarmassa tilanteessa Salar on löytänyt tukea ja turvaa suomalaisista kummiperheistä. Hänellä on nyt kaksi perhettä Suomessa. Anna Sahinoja tuli mukaan kuvioihin kummiperhetoiminnan kautta. Turvapaikanhakijoille kotimajoitusta tarjoavaan vapaaehtoisverkostoon kuuluva Katja Wickström taas kutsui Salarin perheensä luokse asumaan.
Kun Wickströmillä menee myöhään töissä, Salar laittaa ruokaa perheen 10- ja 12-vuotiaille pojille. Poikien koulukuvat hän on liimannut kännykkäänsä. Kokkaaminen on Salarille mieluinen askare. Mielessä on pyörinyt osallistuminen seuraavaan ravintolapäivään.
Yksi kummiperhetoimintaa pyörittävistä tahoista on Helsingin Diakonissalaitos. Ajatuksena on tarjota perheen tukea maahan yksin tulleille turvapaikanhakijalapsille. Kummiperheen kanssa käydään elokuvissa, laitetaan ruokaa ja vietetään yhdessä aikaa, kukin perhe omalla tavallaan. Syksyn 2017 aikana jo 70 perhettä on saanut HDL:n kautta valmennuksen toimintaan.
Ajatus kummiperheeksi ryhtymisestä oli kytenyt Sahinojan mielessä jo pidempään.
“Jos minun lapseni olisivat jossain yksinään, niin kyllä minä toivoisin, että joku pitäisi heistä huolta.”
“Jos minun lapseni olisivat jossain yksinään, niin kyllä minä toivoisin, että joku pitäisi heistä huolta”, Sahinoja pohtii.
Puoliso Jari Sahinoja oli aluksi huolissaan siitä, miten aika riittäisi, kun omiakin lapsia on viisi. Autettuaan toista nuorta turvapaikanhakijaa korjaamaan tietokoneensa innostui hänkin lopulta ajatuksesta ja pian perhe ilmoittautui yksissä tuumin HDL:n valmennukseen.
Haastattelujen avulla pyritään löytämään kullekin nuorelle mahdollisimman sopiva perhe. Salar oli silti hermostunut tullessaan ensimmäistä kertaa vierailulle Sahinojien luo vuoden 2017 alussa.
“Olin kuullut, että suomalaiset ovat todella ujoja ja varautuneita. Pohdin, miten saamme ajan kulumaan, jos istumme kaikki tuppisuuna.”
Huoli osoittautui turhaksi. Paikalla olivat kaikki lapset ja keskustelua ja naurua riitti koko illaksi.
“Tuntui ihan omalta kodilta.”
Sen jälkeen monet viikonloput ovat kuluneet leppoisasti yhdessä televisiota katsellen, Carcassonea pelaten tai ruokaa laittaen. Anna Sahinojan kännykästä löytyy kuva iloisesta Salarista, kädet kyynärpäitä myöten taikinassa. Tekeillä on bolaneita, afganistanilaisia leipiä, joita Anna Sahinoja kuvailee “perunalla täytetyiksi lörtsyiksi”.
Seuraavana ravintolapäivänä sekaan mahtuisi varmasti vielä yksi bolanikoju.
Teksti Sanni Myllyaho. Kirjoittaja työskentelee Amnestyn Suomen osastossa viestinnän suunnittelijana.
*Salarin nimi on muutettu hänen turvallisuutensa takaamiseksi.