Järjestöjen sydän on kansalaisaktivistit. Ilman aktivisteja järjestöjen työ jää keskeneräiseksi.
Lähdin mukaan Amnestyn Joku raja! -verkostoon joitakin vuosia sitten, koska halusin keskittää energiaani naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen vapaaehtoistyöhön. Toimiessani Amnestylla kuulin myös Suostumus2018-kampanjasta. Minulle raiskauslainsäädännön muuttaminen on sekä ihmisoikeuskysymys että henkilökohtainen asia.
Raiskauslainsäädäntöämme on vuosikymmenten ajan uusittu pala ja asenne kerrallaan, yleensä reilusti pohjoismaisia naapureitamme jäljessä. 1990-luvun alkuvuosina käytiin vääntöä siitä, voiko avioliitossa tulla raiskatuksi. Puolustuskyvyttömän ihmisen raiskaus ei ollut raiskaus ennen vuotta 2011, mikäli uhri oli itse aiheuttanut puolustuskyvyttömän tilansa. Ajatus ”lievästä raiskauksesta” poistettiin ainakin sanallisessa muodossa rikoslaista 2014.
Asenteita voidaan muuttaa vain, jos niistä puhutaan
Meillä on velvoite muuttaa raiskauslainsäädäntöä suostumusperusteiseksi. Keskustelu muutoksesta nostattaa kuitenkin voimakkaita vastareaktioita. Puhutaan esimerkiksi näytön puutteesta ja tuodaan esiin kiristämisen mahdollisuudet. Unohdetaan, että vastuu on aina tekijällä.
Kansalaisaloitteemme kerättyä 50 000 nimeä, oikeusministeriö on aloittanut raiskauslainsäädännön uudistuksen, jossa suostumuksen asema vahvistuisi. Minun huoleni on, että uudistuksessa päädytään johonkin kompromissiin ja ajatus seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta jäisi edelleen hämäräksi.
Raiskaus on väkivaltainen teko, jota ei voi lieventää millään. Lain tulee tehdä selväksi, että vain kyllä tarkoittaa kyllä.
Asenteita voidaan muuttaa vain, jos niistä puhutaan. Jos muutosta ei tapahdu, kansalaisaktivismin avulla voimme pitää ääntä. Yhdessä me saamme aikaan.
Teksti: Satu Sahlman. Kirjoittaja on Amnestyn Joku raja! -verkoston pitkäaikainen jäsen ja yksi Suostumus2018-kansalaisaloitteen takana vaikuttavista aktivisteista.