Yksi sana on noussut keskusteluissa ylitse muiden parhaillaan käynnissä olevassa syysseminaarissamme. Puolueettomuus. Mitä se on ja miten sen saavuttaa?
Amnestylle puolueettomuus tuntuu ensin itsestään selvältä, helpoltakin: tehtävämme on selvittää ja julkistaa ihmisoikeusloukkauksia täysin riippumatta siitä, kuka niihin syyllistyy. Amnesty pysyttelee konfliktin osapuolista erillään ja tuomitsee kaikkien ihmisoikeusloukkaukset tinkimättä, tiukasti.
Puolueettomuus ja maanpetturuus
Ukrainan kollegaa Tanya Mazuria kuunnellessa ei enää tunnukaan helpolta. Puolueettomuus on heille tällä hetkellä esimerkiksi sitä, että vereksen konfliktin keskellä pitää tutkia ja julkistaa myös sellaisia ihmisoikeusloukkauksia, joihin ovat syyllistyneet mediassa ja ihmisten mielissä juhlitut sankarit. Pitää saattaa häpeään isänmaan puolustajat.
Pitää saattaa häpeään isänmaan puolustajat.
Vähän kuin Suomessa selvittäisimme ja nostaisimme keskusteluun epäilyjä suomalaisten sotaveteraanien rikoksista talvisodassa. Paitsi että vaikeampaa, sillä ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneet ukrainalaiset sotilaat ovat rintamalla parhaillaan. Jonkun tyttäret ja pojat, henkensä kaupalla.
Helppouden harha karisee myös Israelin osaston Yonatan Gheria kuunnellessa.
Hänen mukaansa Israelin osaston 40 ensimmäistä vuotta olivat ”helppoja” vuosia, sillä ennen 1990-luvun loppua mikään Amnestyn osasto ei toiminut oman maansa kysymysten parissa. Israelin Amnestyn oli paljon helpompaa puhua El Salvadorista kuin vakavista ihmisoikeusloukkauksista ihan vieressä, aidan takana. Näköetäisyydellä.
Kun Israelin osasto aloitti työn Gazan konfliktin parissa, se joutui luopumaan kaduilla näkymisestä. Yleisen mielipiteen mukaan Amnesty ”vihasi Israelia” ja ”hyökkäsi omaa maataan vastaan”. Vasta viime vuosina kaduille on palattu – ja toivoa antavaa on, että israelilaisten joukosta on löytynyt uusia amnestylaisia.
Kotimaan toiminnan poliittisuus
Allekirjoitan, eri mittakaavassa toki, saman puolueettomuuden helppouden myös Suomen osaston työssä muiden maiden kysymysten parissa. Kun aloitimme naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn, kaikkien aikojen ensimmäisen kotimaan kampanjan, se tuli ihon alle ihan eri tavalla kuin aiempi työmme. Vihapostia, jopa uhkauksia. Niitä ei satele silloin, kun teemana ovat tiibetiläiset nunnat tai meksikolainen ihmisoikeuspuolustaja.
Vihapostia, jopa uhkauksia.
Jouduimme usein perustelemaan, että miksi juuri naisiin kohdistuva väkivalta eikä esimerkiksi vammaisten oikeudet. Valinnat ovat aina strategisia. Vaikka haluaisimmekin puolustaa kaikkien oikeuksia, resurssimme eivät aina riitä. Täydelliseen puolueettomuuteen, mitä tulee työn laajuuteen, emme koskaan pääse. Aina on joku unohdettu loukkaus.
Kenen kuolema on vähemmän väärin?
Israeliin liittyen emme kyllä vaikuta Suomessakaan voivan ikinä toimia oikein, tarkemmin sanoen ”oikealla tavalla puolueettomasti”. Saamme jatkuvasti kuulla, että emme tuomitse toisen osapuolen rikoksia riittävän voimakkaasti. ”Mitä on 64 israelilaista uhria verrattuna yli 2000 palestiinalaisuhriin?” tai ”Miksi te puolustatte terroristeja?”
Jokainen ihmisoikeusloukkaus on tuomittava. Ihmisoikeusloukkaukset eivät ole suhteellisia sen mukaan, kumpi osapuoli siihen on syyllistynyt. Sitä on aito puolueettomuus. Emme vaikeankaan konfliktin aikana voi sulkea silmiä edes altavastaajan tekemiltä laittomuuksilta. Niin toimimalla tulisimme oikeuttaneeksi toiset rikokset toisten ohi.
Paksu nahka ja vahva immuniteetti
Välillä ajattelen, että tärkeimpiä puolueettomuuden rakennuspalikoita on paksu nahka. Emme ole olemassa siksi, että yleinen mielipide silittäisi meitä. Median paijaamisen toivossa meidän ei tule toimintaamme liittyviä päätöksiä tehdä. Meidän on oltava immuuneja, tinkimättömiä – puolueettomia.
Kaikessa monitasoisuudessaan puolueettomuus on Amnestylle kaikki: aseemme uskottavan ihmisoikeusviestin välittämiseksi ja kilpemme keskenään riitelevien osapuolten kyseenalaistamista vastaan. Ilman aitoa pyrkimystä puolueettomuuteen työllämme ei ole arvoa.
Frank Johansson. Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja.
Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.