Päätomittajalle: Amnesty vaatii edelleen Navalnyia vapautettavaksi

Amnesty International ei enää määrittele oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyia mielipidevangiksi. HS:n pääkirjoituksessa (26.2.) todettiin, että Amnesty teki virheen. Se on totta. Virhe tehtiin, kun Navalnyia alettiin kutsua mielipidevangiksi.

Amnesty on itse luonut ja määritellyt termin mielipidevanki. Kaikki syyttömänä ja poliittisin perustein vangitut eivät ole mielipidevankeja. Amnesty määrittelee mielipidevangiksi ihmisen, joka on menettänyt vapautensa puolustaessaan uskomuksiaan tai jouduttuaan syrjinnän kohteeksi – ja joka ei ole käyttänyt tai kannustanut väkivaltaan tai vihaan. Mielipidevanki-nimike annettiin nyt Navalnyille liian nopeasti reaktiona hänen epäreiluun pidätykseensä. Menneiden lausuntojensa takia Navalnyi ei kuitenkaan täytä mielipidevangin kriteereitä. 

Käytännössä linjaus ei vaikuta Amnestyn vaatimuksiin tai työhön Navalnyin puolesta. Hänet on vangittu yksinomaan poliittisin perustein ja hänet tulee vapauttaa välittömästi. Itse luomamme sotku on siirtänyt huomion pois tästä vaatimuksesta ja sen eteen tehtävästä työstä. 

Pääkirjoitus antaa myös ymmärtää, että Amnestyn syvässä ytimessä olevia arvoja voi ravistella painostamalla. Amnestyn päätöksenteko ei nojaa Twitter-keskusteluihin, lobbaamiseen tai painostamiseen. Järjestelmällisesti toimiva propagandakoneisto on viime päivinä nostanut esille Navalnyin vanhoja lausuntoja häntä vastaan. Se ei kuitenkaan vie pois sitä, että juuri näiden lausuntojen takia Navalnyia ei olisi tullut kutsua mielipidevangiksi. 

Amnesty perustuu arvoille. Siksi on tärkeää, että toimimme niiden mukaan ja myönnämme virheemme, silloinkin kun sillä on kielteisiä seurauksia. 

Nyt suurin seuraus on, että keskustelua käydään Amnestyn sisäisestä päätöksenteosta, kun pitäisi puhua Venäjällä tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista. Tähän olemme itse syyllisiä, mutta jatkossa toivomme voivamme keskittyä meille tärkeimpäänNavalnyin vapauttamiseen vankilasta. 

Frank Johansson, Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja 

Kirjoitus julkaistu myös Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 28.2.2021.