Naisten vuoro – väkivallan vastaisessa työssä on saavutettu paljon, mutta tehtävää riittää

Amnestyn Suomen osasto aloitti systemaattisen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työnsä vuonna 2004. Yhteistyökumppaniensa kanssa Amnesty on penännyt parempaa lainsäädäntöä ja kattavampia palveluja, kehittänyt ihmisoikeuskasvatusta ja kampanjoinut yksittäisten muutosten puolesta. Onnistumisia on vuosien varrella tullut paljon, mutta tehtävää riittää edelleen.

Naistenpäivänä 2004 Amnesty ja sen yhteistyökumppanit esittelivät Matti Vanhasen hallitukselle uuden ajatuksen: naisiin kohdistuva väkivalta on paitsi rikollista toimintaa myös ihmisoikeusloukkaus. Ilmiö on paljon perheväkivaltaa laajempi ja se kohdistuu naisiin nimenomaan heidän sukupuolensa takia.

Amnestyn ja sen yhteistyökumppaneiden Joku raja! -kampanjan lanseeraustilaisuudessa hahmoteltiin, kuinka muun muassa seksuaalinen väkivalta, vaino ja pakkoavioliitot ovat kaikki saman ongelman eri puolia. Vaikka tällaisen väkivallan kohteeksi voi joutua kuka tahansa, on uhri useimmiten nainen tai tyttö.

Ajattelutavan kiepauttamisella yksilöistä rakenteisiin ja ihmisoikeusnäkökulmaan toivottiin, että valtio suuntaisi naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn ja hoitamiseen riittävästi resursseja.

Kampanjan julkilausutussa tavoitteessa on ainakin osin onnistuttu, kertoo Suomen Amnestyssa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntijana toimiva Pia Puu Oksanen.

”Naisiin kohdistuvasta väkivallasta on todella alettu puhua ihmisoikeusloukkausnäkökulmasta, joka vaatii valtion tasolla toimia. Ja toimia on myös saatu.”

Kampanjan yhteyteen perustettiin työvaliokunta, johon on vuosien saatossa kuulunut yli 30 toinen toistensa työtä tukenutta yhteistyötahoa. Heidän kanssaan Amnesty on tehnyt ahkeraa vaikuttamistyötä: julkaissut kannanottoja, luovuttanut vetoomuksia, käynyt tapaamassa ministereitä ja kampanjoinut kaduilla aktivistien kanssa.

Työstä on palkittu monilla ihmisten elämiin konkreettisesti vaikuttaneilla päätöksillä: vaino kriminalisoitiin vuonna 2014, turvakotilaki astui voimaan vuonna 2015, väkivaltaa kohdanneille, heidän läheisilleen ja ammattilaisille suunnattu auttava puhelin Nollalinja avattiin 2016 ja ensimmäinen seksuaaliväkivaltaa kokeneiden SERI-tukikeskus vuonna 2017.

Myös monia seksuaalirikoslainsäädännön räikeitä ongelmakohtia on saatu korjatuksi sitä mukaa kun Amnestyn tutkimukset ovat tuoneet niitä esiin.

Kehitystä on tapahtunut lainsäädännön ja palveluiden lisäksi myös ihmisoikeuskasvatuksessa.  Amnesty yhdessä kumppanijärjestöjensä kanssa on vaikuttanut naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ennaltaehkäisevästi tarjoamalla opettajille ja kouluttajille suostumuskulttuuriin pohjaavaa seksuaalikasvatusmateriaalia.

Tilanteen kokonaisvaltaista kehitystä on jouduttanut 2014 voimaan astunut Istanbulin sopimus. Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseen ja torjumiseen tähtäävässä kansainvälisessä sopimuksessa määritetään sen ratifioineille valtioille tarkat velvoitteet siihen, miten uhreja pitää auttaa ja tekijät saada syytteeseen.

Tässä jutussa Amnestyn yhteistyökumppanit kertovat viime vuosien onnistumisista sekä kurkistavat tulevaisuuteen.

Asiakkaat mukana kehitystyössä

Amnestyn Suomen osaston toimisto sijaitsee Helsingissä, mutta sen toiminta ja naisiin kohdistuvan väkivallan tukiverkosto ylettyy ympäri maan.

Yksi yhteistyökumppaneista on Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän alueella palveluja perhe- ja lähisuhdeväkivallan osapuolille tarjoava Viola ry. Violassa työskentelee 23 työntekijää, joista suurimman osan työpanos liittyy lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön.

Järjestön toiminnanjohtaja Sirkku Mehtola peräänkuuluttaa Amnestyn kanssa tehdyn yhteistyön tärkeyttä.

”Amnestysta on löytynyt sielunkumppanuuden, ymmärryksen ja tahdon lisäksi laajat verkostot. Näkisin, että olemme monella tavalla edistäneet toistemme toimintaa ja tavoitteita.”

Mehtola iloitsee, että myös pienemmät järjestöt ovat päässeet mukaan vaikuttamaan uusien lakien toimeenpanosuunnitelmiin.

Violassa kehitystyötä on tehty asiakkaita kuulemalla. Asiakkaiden vertaistukiryhmiin on lisäksi aikojen saatossa kutsuttu keskustelemaan vaikutusvaltaisia tahoja poliisijohtajista poliitikkoihin. Keskustelujen tulokset ovat olleet merkittäviä.

Eräästä poliisin edustajan kanssa käydystä ryhmäkeskustelusta syntyi käytäntö, jossa vainon kohteena oleviin perheisiin alettiin myöntää sosiaalitoimen kustantamia turvalaitteita ja hälytysjärjestelmiä. Toisella kerralla tukiryhmässä oli paikalla kansanedustaja, joka alkoi sittemmin jouduttaa eduskunnan työtä vainon kriminalisoinniksi.

kriminalisoitiin Suomessa lopulta vuonna 2014. Taustalla oli pitkä, yhteinen vaikuttamistyö, johon liittyy myös Violassa suuria tunteita. Mehtola muistelee, kuinka järjestö oli mukana eduskuntatalon lehtereillä kuuntelemassa aloitekeskustelua.

”Lopulta aloitteeseen ei tullut koko eduskunnassa yhtään poikkipuolista sanaa. Olihan se ihan uskomaton juttu.”

Toinen Mehtolan muistelemista kohokohdista toteutui seuraavana vuonna, kun Amnestyn ja sen yhteistyökumppaneiden vuosikausien kampanjointi palkittiin ja Suomessa astui voimaan turvakotilaki. Lakiin kirjattiin, että on valtion tehtävä huolehtia, että lähisuhdeväkivaltaa kokeneet tai vaarassa olevat saavat tukea ja turvaa. Vuonna 2018 kaikissa Suomen maakunnissa oli viimein turvakoti.

Turvaa myös verkossa

Maailman digitalisoitumisen myötä myös väkivalta on levinnyt nettiin. Naisten vainoaminen ja uhkailu on saanut verkossa uudenlaisia muotoja.

”On tärkeää tunnistaa ja tunnustaa online-maailman mukanaan tuomat uuden väkivallan muodot, Vaikka menetelmät ovat toiset, ovat tavoitteet samanlaiset kuin perinteisessä väkivallassa: nöyryyttäminen, häpäisy ja kohteen elämänpiirin kaventaminen”, Amnestyn Pia Puu Oksanen kertoo.

Vuonna 2017 Amnesty tilasi kyselytutkimuksen, jossa 18–55-vuotiaat naiset eri puolilta maailmaa jakoivat kokemuksia verkkohäirinnästä. Lähes neljäsosa kyselyyn vastanneista kertoi kokeneensa verkkohäirintää ainakin kerran ja heistä melkein puolet olivat kokeneet fyysisen turvallisuutensa olleen uhattuna verkkohäirinnän takia.

Suomessa ongelmaan on saatu apua Naisten Linjan yhteyteen vuonna 2018 avatusta Turv@verkko-palvelussa, jossa aiheeseen erikoistunut ammattilainen auttaa digitaaliseen väkivaltaan ja verkkovihaan liittyvissä kysymyksissä.

Turv@verkko-hankepäällikkö Louna Hakkarainen kertoo, että asiakkaiden yhteydenotoissa korostuu tällä hetkellä erityisesti parisuhteessa ja sen jälkeen tapahtuva digitaalinen väkivalta ja vaino.

”Seurantalaitteiden yleistyminen ja kasvava datan määrä on lisännyt vainoa ja ahdistelua suhteissa, joissa esiintyy muutenkin epätervettä vallan käyttöä.”

Vuonna 2019 Turv@verkko julkaisi opaskirjan digitaalisesta väkivallasta parisuhteessa ja sen jälkeen. Lähitulevaisuudessa luvassa on muun muassa ensimmäinen ammatillisesti ohjattu vertaistukiryhmä verkkohäirintää kokeneille.

Naisiin kohdistuva verkkoväkivalta ei rajaudu vain parisuhteisiin. Suuri osa yhteiskunnallisesta keskustelusta käydään nykyään verkkoympäristössä ja siellä esimerkiksi poliittisesti aktiiviset naiset joutuvat toistuvasti vihakampanjoinnin uhreiksi.

Amnestyn tekemistä Twitter-selvityksistä on käynyt ilmi, että ongelma on intersektionaalinen: suhteettoman suuri osa naisiin kohdistuvasta häirinnästä palvelussa kohdistuu rodullistettuihin naisiin, uskonnollisiin vähemmistöihin, lesboihin, biseksuaaleihin, transnaisiin ja muun sukupuolisiin sekä vammaisiin naisiin.

Hakkaraisen toivoo, että myös anonyymia uhkailua verkossa kokeneet ihmiset löytäisivät Turv@verkko-palvelun pariin. Toistaiseksi se on ainoa Suomessa toimiva tukipalvelu, joka on erikoistunut verkkohyökkäysten ja digitaalisen väkivallan kohteeksi joutuneiden naisten tukemiseen.

”Verkkoväkivallalla ei vielä ole yhteiskunnassamme samanlaista väkivaltastatusta. Sen uhreilla voi olla vaikea hahmottaa, että he ovat kokeneet väkivaltaa, jolla voi olla vakavia seurauksia”, Hakkarainen sanoo.

Haasteista huolimatta Hakkarainen näkee, että suunta digitaalisen väkivallan ja verkkoväkivallan kitkemisessä myös kansallisella tasolla on ollut viime vuosina oikea.

Hallitus kokosi hiljattain naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman, jossa digitaalinen väkivalta nostettiin yhdeksi painopisteeksi.

Tämä tarkoittaa, että tulevaisuudessa poliiseja, syyttäjiä ja muita lain valvonnan ja toimeenpanon kanssa työskenteleviä viranomaisia koulutetaan naisiin kohdistuvan väkivallan ja digitaalisen väkivallan teemoista. Naisten Linja on ollut torjuntaohjelman laatimisessa aktiivisesti mukana.

Katseet kuntatasolle

Vaikka edistysaskeleita on syytä juhlia, on muistettava, että tehtävää naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisessä ja torjumisessa riittää edelleen.

Euroopan perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Suomi on yhä yksi Euroopan unionin vaarallisimmista maista naisille. Joka kolmas nainen Suomessa on kokenut väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppaninsa taholta. Vuosittain ainakin 50 000 naista kokee seksuaaliväkivaltaa. Koronapandemia on lisännyt naisiin kohdistuvaa väkivaltaa niin kodeissa, kaduilla kuin verkoissa.

Osaamisen ja rahoituksen epätasainen jakautuminen palveluiden järjestämisvastuussa olevissa kunnissa on suuri ongelma, kertoo Amnestyn kanssa yhteistyötä tehnyt THL:n kehittämispäällikkö Martta October.

”Kun puhutaan siitä, miten väkivallan uhri, väkivallalle altistunut lapsi tai väkivallan tekijä saa apua, juuri kuntataso on todella ratkaiseva. Ei myöskään riitä, että säädökset ovat kunnossa, jos ammattilaisilta puuttuu osaaminen. Nykyinen tilanne on se, että monilla keskeisilläkin ammattialoilla sitä on heikosti ja täydennyskoulutusta saatavilla hajanaisesti.”

October näkee, että ratkaisu on lisärahoituksen ja sen tarkemman ohjaamisen lisäksi palveluiden järjestämisen . Etenkin pienillä ja köyhillä kunnilla on vaikeuksia toteuttaa tarvittavia palveluita nykyisellä ohjauksella ja resursseilla.

Muun muassa tästä syystä Suomesta puuttuu edelleen lähes 300 turvakotipaikkaa. Käytännössä se tarkoittaa, että vuosittain sadat apua hakevat ihmiset jäävät ilman turvakotipalveluja tai eivät pääse siihen turvakotiin, johon ensisijaisesti tahtovat.

Tällä hetkellä Amnesty vaatii Suomeen lakia, joka säätelee kuntien, maakuntien ja valtion velvoitteita ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä varmistaa riittävät palvelut.

Tutkija Satu Lidmanin Amnestylle tuottaman Onko reitti selvä? – mukaan erityisryhmiin tai vähemmistöihin kuuluvien naisten tarpeita ei ole huomioitu kunnissa riittävästi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, vammaiset, suomen kieltä osaamattomat ja kotikuntaa vailla olevat unohdetaan palveluja suunniteltaessa, vaikka syrjinnän moniperustaisuus tunnistetaan väkivallan haavoittavuutta lisääväksi tekijäksi.

Amnestyn julkilausuttu tavoite on tehdä Suomesta Euroopan turvallisin maa naisille vuoteen 2030. Silloin jokainen nainen, asuinpaikasta, taustasta, kielitaidosta tai toimintakyvystä riippumatta saa tarvitsemaansa tukea väkivallasta selviytymiseen.

Teksti: Joel Haapamäki
Kuvitukset: Rita Raaska

Joku raja! oli Amnestyn Suomen osaston ensimmäinen kampanja, johon sisältyi työtä kotimaassa tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia vastaan. Aiemmin työtä ohjasi niin kutsuttu oman maan sääntö, jonka mukaan Amnesty työskentelee vain muissa maissa tapahtuvia loukkauksia vastaan.

Kun kampanja alkoi, Amnestyn sähköpostiin ja puhelinvaihteeseen tulvi viestejä. Kampanjaa kritisoitiin ja viestimme naisiin kohdistuvasta väkivallasta ihmisoikeusloukkauksena kyseenalaistettiin.

Samaan aikaan saimme myös valtavan määrän positiivista palautetta; vihdoinkin Amnesty puuttui Suomen ehkä merkittävimpään ihmisoikeusloukkaukseen!

Kampanjan alussa Amnesty toi esiin myös naisiin konfliktitilanteissa kohdistuvaa väkivaltaa ja naisten roolia konfliktien ratkaisussa sekä jälkihoidossa. Työmme ansiosta muun muassa ulkoministeriössä aiheeseen paneuduttiin entistä systemaattisemmin, jonka myötä esimerkiksi suomalaisia rauhanturvaajia ja siviilikriisinhallintaan osallistuvia alettiin kouluttaa aiheesta.

Ensimmäisinä vuosina yksin naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn painopisteistä oli myös ihmiskauppa. Työmme ansiosta viranomaiset heräsivät faktaan, että ihmiskauppa koskettaa myös Suomea. Vaikutimme onnistuneesti Euroopan neuvoston ihmiskaupan vastaisen sopimuksen syntyyn ja sisältöön sekä siihen, että Suomessa tehtiin ihmiskaupan vastainen toimintaohjelma.