Suomessa on jo vuosia tehty arvokasta ja moniammatillista yhteistyötä naisiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Viime vuosina myönteistä kehitystä seksuaaliväkivallan torjumiseksi on tapahtunut laaja-alaisesti: suostumusperusteinen seksuaalirikoslainsäädäntö astui voimaan 1.1.2023, seksuaaliväkivaltaa kokeneita tukeva Seri-tukikeskusten verkosto on laajentunut, ammattilaisten ihmisoikeusymmärrystä on vahvistettu, ja väkivaltatyö nähdään yhä laajemmin osana omaa tehtäväkenttää etenkin julkishallinnossa. Vuosien varrella vakiinnutettu vahva yhteistyö eri toimijoiden välillä tukee väkivaltatyötä koko Suomessa.
Väkivaltatyön prioriteettina on väkivaltaa kokeneiden auttaminen sekä turvallinen nykyisyys ja tulevaisuus kaikille kansalaisille. Siksi on olennaista tutkia sitä, millä tavoin kansalaiset lähestyvät väkivaltaa sekä sitä torjuvaa lainsäädäntöä ja keskeisiä viranomaisia.
Amnestyn Suomen osasto selvitti alkuvuodesta Asenne esiin -kansalaiskyselyllä ihmisten ymmärrystä uudistuneesta seksuaalirikoslainsäädännöstä ja seksin vapaaehtoisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Yksi keskeinen tavoite oli tutkia luottamusta oikeuslaitokseen ja niihin viranomaisiin, jotka työskentelevät seksuaaliväkivaltaa kokeneiden parissa. Mikäli kansalaiset eivät voi luottaa oikeuslaitoksen ja viranomaisten kykyyn puuttua seksuaaliväkivaltaan ja kohdata seksuaaliväkivallan kokijoita oikeudenmukaisesti, on seksuaaliväkivallasta yhä vaikeampaa puhua ja ilmoittaa eteenpäin.
Luottamus seksuaaliväkivaltaa kokeneiden oikeudenmukaiseen kohteluun on heikkoa
Asenne esiin -kansalaiskyselyyn vastasi 1058 suomalaista. Kaikista vastaajista hieman yli puolet luotti melko vähän tai ei lainkaan siihen, että oikeuslaitos kohtelee raiskauksen uhreja oikeudenmukaisesti. Luottamus raiskauksen uhrien oikeudenmukaiseen kohteluun viranomaisten, kuten poliisin ja terveydenhuoltohenkilöstön, taholta oli hieman suurempaa, mutta kolmasosalla vastaajista luottamus oli silti vähäistä tai olematonta.
Erot sukupuolten ja ikäryhmien välillä olivat huomattavia. Naisista 61 prosenttia ei luottanut oikeuslaitoksen kykyyn kohdella raiskauksen uhreja oikeudenmukaisesti ja 39 prosenttia vastasi kokevansa epäluottamusta viranomaisia kohtaan. Vastaavasti miehistä noin puolet kertoi vähäisestä tai olemattomasta luottamuksesta oikeuslaitosta kohtaan ja kolmasosa ei luottanut viranomaisiin.
Epäluottamus sekä oikeuslaitosta että viranomaisia kohtaan oli suurinta 18–35-vuotiaiden keskuudessa. Nuorimmassa ikäryhmässä oikeuslaitoksen kykyyn kohdella raiskauksen uhreja oikeudenmukaisesti luotti vähän tai ei lainkaan 69 prosenttia vastaajista. Luottamus viranomaisiin oli vähäistä puolella nuorimmista vastaajista. Vanhimmassa ikäryhmässä eli yli 65-vuotiaiden keskuudessa luottamus oli vahvinta, joskin silti suhteellisen heikkoa. Yli puolet vanhimmista vastaajista luotti oikeuslaitoksen kykyyn kohdella raiskauksen uhreja oikeudenmukaisesti vähän tai ei lainkaan, viranomaisten kykyyn taas kolmasosa.
Myös vuoden 2022 Poliisibarometrissa käsiteltiin kansalaisten näkemyksiä seksuaaliväkivallan kontekstissa. Kansalaiset arvioivat kyselyssä seksuaalirikosten selvittämisen ja torjunnan erittäin tärkeäksi poliisin tehtäväksi, mutta kokivat poliisin onnistuvan siinä keskimääräistä heikommin.
Viivästyneet tutkinnat ja raskaat rikosoikeusprosessit
Julkinen keskustelu suostumuksesta, seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ja seksuaaliväkivallasta on nostanut esiin vuosia kestävät ja raskaat rikosoikeusprosessit. Amnestyn Suomen osaston vuonna 2019 julkaisema tutkimusraportti Oikeuksien arpapeli nosti esiin epäkohtia rikosoikeusprosessissa seksuaaliväkivallan uhrien näkökulmasta. Pahimmillaan rikosoikeusprosessi traumatisoi uudelleen seksuaaliväkivallan kokijaa. Se, millä tavoin poliisi ja muut viranomaiset kohtaavat seksuaaliväkivaltaa kokeneen, vaikuttaa usein merkittävästi tämän halukkuuteen selvittää tapahtunutta yhteistyössä viranomaisten kanssa. Rikosvastuu ja uhrin oikeudet voivat jäädä silloin toteutumatta.
Apulaisoikeuskansleri teki vuonna 2022 ratkaisun, joka koski lähisuhdeväkivalta- ja seksuaalirikosten esitutkinnan aiheettomia viivästyksiä. Apulaisoikeuskanslerin selvitys johti kahdeksan esitutkinnan osalta huomautuksen antamiseen. Esitutkinta oli näissä tapauksissa viivästynyt aiheettomasti ja merkittävästi. Ratkaisussa todettiin, että vakavimmat laiminlyönnit eivät ole selitettävissä poliisin resurssien puutteella.
Keinoja luottamuksen vahvistamiseen
Istanbulin sopimus edellyttää Suomen valtiolta ja viranomaisilta aktiivisia ja tehokkaita toimenpiteitä sukupuolistuneen väkivallan vähentämiseksi sekä kansalaisten turvallisuuden ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden takaamiseksi. Oikeuslaitoksen ja viranomaisten on sopimuksen velvoittamina tehtävä systemaattisia toimenpiteitä turvatakseen seksuaaliväkivaltaa kokeneiden oikeudet nykyistä paremmin rikosoikeusprosessin eri vaiheissa ja parantaakseen kansalaisten luottamusta viranomaistoiminnan oikeudenmukaisuuteen.
Resurssit – eli raha, ihmiset, systemaattinen koulutus ja toimenpiteiden ihmisoikeusvaikutusten arviointi – eivät ole merkityksetön tekijä uhrin oikeuksien toteutumisessa. Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan asiantuntijaryhmä GREVIO arvioi vuonna 2019 Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanoa Suomessa ja nosti esiin koulutustarpeita seksuaaliväkivallan kokijoiden kohtaamisessa ja seksuaalirikosten käsittelyssä. Asiantuntijaryhmä painotti erikseen, että riittävät resurssit ovat edellytys uhrien aseman parantamiseksi ja seksuaaliväkivallan vähentämiseksi. Järjestöjen ja Seri-keskusten rahoituksen turvaaminen ja korottaminen tulevaisuudessa onkin ensiarvoisen tärkeää väkivaltaa kokeneiden tukemiseksi ja väkivaltatyön kehittämiseksi entisestään.
Resurssien varmistamisen lisäksi kansalaisten luottamusta voidaan parantaa useilla tavoilla. Seksuaaliväkivallan vähentämiseksi on tiivistettävä yhteistyötä viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan välillä, viestittävä seksuaalirikoslainsäädännöstä ja suostumuskulttuurista kansalaisille johdonmukaisesti sekä lisättävä koulutusta seksuaaliväkivallan uhreja ja tekijöitä kohtaaville. Prosessuaalista oikeudenmukaisuutta on edistettävä aktiivisesti. Tämä tarkoittaa käytännössä riittävää ja ajantasaista tiedonsaantia rikosoikeusprosessin etenemisestä. Kaikilla poliisilaitoksilla on toteutettava tehokasta ja ajantasaista seurantaa seksuaalirikosten esitutkintojen osalta. Rikosprosessissa tapahtuneet virheet on tunnistettava, ja ne on raportoitava.
Kaikki seksuaaliväkivaltaa kokeneet eivät tule tekemään rikosilmoitusta, vaikka monet ehdotetuista ratkaisuista toteutuisivat. Heille kuuluu oikeus saada tukea toipumiseensa, ilman ehtoja. Avun on oltava sensitiivistä, asiakaskeskeistä ja ammattitaitoista. Kunnioittava kohtelu on avainasemassa seksuaaliväkivaltaa kokeneiden tukemisessa – riippumatta missä, mistä syystä ja kuka uhrin kohtaa. Tämän ihmisoikeusperiaatteen noudattaminen on jokaisen viranhaltijan tehtävä.
Teksti: Minttu Viini, Pia Puu Oksanen, Hanne Lyytikkä. Kirjoittajat työskentelevät Amnestyn Suomen osastossa eri tehtävissä.
Amnestyn Suomen osasto on jäsen Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan toimikunnan (NAPE) järjestötyöryhmässä. Kirjoitus on osa NAPE-toimikunnan blogisarjaa, jossa kerrotaan Istanbulin sopimuksen eli naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen vaikutuksesta ja kansallisesta täytäntöönpanosta eri näkökulmista.