Lahjoita ja puolusta turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten oikeuksia
Tuhansia ihmisiä kiinniotetaan ja massapidätetään ilman virallisia syytteitä tai reiluja oikeudenkäyntejä.
Kidutettuja, vainottuja ja hengenvaarassa olevia, suojelua kipeästi tarvitsevia ihmisiä lähetetään takaisin vaarallisiin oloihin, joista he ovat yrittäneet paeta.
Tämä on edessä, jos Donald Trumpin kaavailemat ulkomaalaisten ihmisten massakarkotukset tapahtuvat Yhdysvalloissa. Tilanne on ERITTÄIN kammottava Yhdysvalloissa, mutta myös monissa muissa maissa. Esimerkiksi täällä Suomessa! Maamme hallitus kaavailee parhaillaan lukuisia lakimuutoksia, jotka heikentävät turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja voivat toteutuessaan hajottaa perheitä ja sysätä ihmisiä kuolemanvaaraan.
Sinun avullasi yritämme estää tämän!
Työ, jota teemme ympäri maailman sinun kaltaistesi välittävien ihmisten ansiosta, voi pysäyttää Trumpin hallinnon häikäilemättömät hyökkäykset ihmisten perusoikeuksia vastaan. Se voi muuttaa Suomen maahanmuuttopolitiikan suunnan parempaan ja aikaansaada muutoksen, jonka myötä ihmiset, jotka ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan saavat tarvitsemansa turvan.
Siksi pyydän, jos vain voit, tee lahjoitus tärkeään työhön heti tänään sinulle sopivalla summalla.