Amnestyn jokavuotinen Koulujen kirjemaraton on mahdollistanut kouluille ja opettajille uudenlaisen tavan lähestyä ihmisoikeusteemoja. Ennen kaikkea se on kuitenkin kannustanut nuoria yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja ymmärrykseen siitä, että omilla teoilla on merkitystä.
Aamupäivän translaki x 347 865 -mielenosoitus on takana, kun saavun toimistolle haastattelemaan Koivukylän koulun kahta oppilasta Toivo Vasaraa ja Ronja Alanderia, sekä englannin opettaja Irina Ala-Lahtea. Koulu on ollut mukana Amnestyn jokavuotisessa Koulujen kirjemaratonissa, jossa nuoret kirjoittavat kirjeitä ihmisoikeuspuolustajille ja valtioiden päättäjille. Kampanjan tarkoitus on lisätä ihmisoikeuskasvatusta kouluissa ja antaa nuorille mahdollisuus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Kirjeillä on todella vaikutusta. Esimerkiksi 16-vuotiaana kidutettu ja kuolemaantuomittu nigerialainen Moses Akatugba vapautettiin vuonna 2015 Nigerian hallitukselle lähetettyjen vetoomuskirjeiden ansiosta. Myös suomalaiset oppilaat olivat kirjoittamassa näitä kirjeitä.
Tämänkertaisen kirjemaratonin kampanjakasvona on toiminut jamaikalainen Shackelia Jackson, joka työskentelee poliisiväkivaltaa vastaan ja hakee oikeutta poliisien tappamalle veljelleen ja muille poliisiväkivallan uhreille.
Toisena kampanjan kasvona on suomalainen transaktivisti Sakris Kupila. Kupila vieraili Amnestyn edustajien kanssa Koivukylän koulussa marraskuussa 2017. Vierailun aikana oppilaat pääsivät kirjoittamaan pääministeri Juha Sipilälle osoitettuja kirjeitä yhdessä aktivistin kanssa. Kirjeissä vaaditaan Suomen translain uudistamista ihmisoikeuksia kunnioittavaksi ja itsemäärämisoikeuteen perustuvaksi.
Suomen ihmisoikeustilanne tutuksi
Yhdeksäsluokkalaiset Vasara ja Alander ovat juuri ennen haastattelua saapuneet valtioneuvostosta, jossa he luovuttivat Amnestyn translakivetoomuksen valtiosihteerille, Paula Lehtomälle yhdessä Amnestyn edustajien ja Kupilan kanssa. Molemmat nuoret ovat täpinöissään, kun pahin jännitys alkaa laskea. Kysyn, kuinka tapaaminen onnistui.
”Meidät otettiin avoimesti vastaan nuorina ja haluttiin kuulla myös meidän näkökulma asiaan. Koimme olevamme tärkeitä vieraita”, sanoo Alander.
Ihmisoikeuksien puolustaminen kuuluu kaikille ja kamppailu translain puolesta koskettaa nuoria siinä missä aikuisiakin.
Kumpikaan oppilaista ei tuntenut Suomen translainsäädäntöä ennen Koulujen kirjemaratonia. Aikaisempina vuosina Amnestyn kampanjakasvot ovat olleet kotimaan ulkopuolelta, joten tämä vuosi on ollut monella tapaa ainutlaatuinen: tällä kertaa on puhuttu myös Suomen ihmisoikeustilanteesta.
”Minulle tuli todella järkyttynyt olo”, sanoo Vasara. ”Miten tällainen on mahdollista Suomessa.”
”Olen saanut pienestä asti sellaisen kuvan, että Suomessa ei olisi mitään tällaista. Putosin jostain vähän korkeammalta, että hetkinen, nyt ei kaikki ole ihan niin kuin pitäisi”, jatkaa Alander.
Opettajan näkökulmasta Suomen ihmisoikeustilanteesta puhuminen koulussa on mielekästä, koska monet oppilaat kokevat sen tärkeäksi teemaksi. Ihmisoikeuksien puolustaminen kuuluu kaikille ja kamppailu translain puolesta koskettaa nuoria siinä missä aikuisiakin.
”Olin jopa yllättynyt siitä, kuinka avoimesti oppilaat ottivat vastaan tämän Suomen teeman ja Sakriksen asian. Varmaan se antoi monille uutta näkökulmaa”, sanoo Ala-Lahti.
Tiedon saannin lisäksi yksi kirjemaratonin suurimpia anteja tuntuu olevan nuorten mahdollisuus asettua toisen ihmisen asemaan. On ällistyttävää huomata, kuinka helposti oppilaat ymmärtävät Kupilan ja muiden transihmisten kokemusmaailmaan.
”Kirjettä kirjoittaessa yritin miettiä asiaa omasta näkökulmasta: miltä tuntuisi jos sinulta riistettäisiin perusoikeudet”, sanoo Vasara. ”Minulla heräsi todella voimakas myötätunto Sakrista ja koko transyhteisöä kohtaan.”
”Se antaa vähän vertauskuvaa, kun itseä ei ole aina hyväksytty sellaisena, kun on ollut… Että miltä Sakriksesta tuntuu, jos se on jokapäiväistä ja jatkuu läpi elämän. Ei ole varmasti helppoa elää sen asian kanssa”, jatkaa Alander.
Kirjeet ihmisoikeuspuolustajille sopivat uuteen opetussuunnitelmaa
Irina Ala-Lahti innostui Koulujen kirjemaratonista kuultuaan muilta opettajilta hyviä kokemuksia aikaisempien vuosien projekteista. Ala-Lahti yhdisti voimat kollegansa Terhi Haapimaan kanssa niin, että kampanja saatiin tänä vuonna yhdistettyä englannin opetuksen lisäksi myös uskonnon ja terveystiedon opetukseen.
”Päätettiin tehdä yhteinen, oppiainerajat ylittävä projekti. Amnestykin tuli siihen mukaan todella aktiivisesti ja saimme aikaan ihan huikean projektin, vähän isomman kuin vain omassa luokassa toteutetun”, sanoo Ala-Lahti.
Koulujen kirjemaraton on suunniteltu niin, että se sopii hyvin uuden opetussuunnitelman tavoitteisiin.
”Siihen saa monia eri oppiaineita mukaan, ja se tuo yhteiskunnallista vaikuttamista oppilaille ihan käytännössä. Opettajana innostuin heti tästä ajatuksesta”, jatkaa Ala-Lahti.
Koivukylän koulun yhdeksäsluokkalaiset olivat käsitelleen ihmisoikeuksia ja YK:n kestävän kehityksen teemoja uskonnon ja englannin opetuksessa juuri ennen kirjeiden kirjoittamista. Ala-Lahden mielestä Amnestyn kirjemaraton oli luonnollinen jatkumo näille teemoille.
Pienilläkin teoilla on merkitystä
Haastattelun loppupuolella kampanjakasvona toiminut Kupila tulee huoneeseen tervehtimään oppilaita. Molemmat oppilaat vaikuttavat innostuneilta nähdessään hänet uudelleen. On hienoa huomata, miten suuren vaikutuksen tärkeän asian puolesta toimiminen ja Kupilaan tutustuminen on oppilaisiin tehnyt.
Ala-Lahden mukaan Kupilan vierailu koululla onnistui lieventämään oppilaiden ennakkoluuloja.
”Oppilaat ottivat hänet todella kunnioittavasti vastaan ja kuuntelivat tosi mielenkiinnolla hänen tarinaansa,” sanoo Ala-Lahti. ”Kun ihmisiä kohtaa, ennakkoluulot väistyvät.”
Koulujen kirjemaraton on mahdollistanut nuorille vaikuttamisen kokemuksen ja ymmärryksen siitä, että pienilläkin teoilla on merkitystä. Rohkeista nuorista huomaa, että kirjemaraton on herättänyt uusia ajatuksia ihmisoikeuskysymyksiä ja myös omaa toimintaa kohtaan.
”Tajusin, ettei kyseessä ole vain yksittäiset ihmiset tai yksi kirje, vaan niitä tulee todella paljon… Tuli hieno olo siitä kokemuksesta, että olen yksi osa siitä isosta porukasta”, sanoo Alander.
”Tämä oli ihan ensimmäinen kerta, kun pääsimme oikeesti sanomaan edes jotain pientä. Huomasin, että vaikuttaminen on mahdollista”, jatkaa Vasara.
Mahdollisuus vaikuttaa kannustaa osallistumaan myös tulevaisuudessa
Tulevaisuuden suhteen nuoret ovat usein aikuisia optimistisempia. Niin on myös näiden kahden oppilaan kohdalla, jotka ovat kirjemaratonin myötä innostuneet uudella tavalla vaikuttamisesta ja yhteiskunnallisesta osallistumisesta.
Alanderin mukaan tiedonsaanti ja vaikuttamisen mahdollisuus on monille nuorille tärkeää: se mahdollistaa yhteiskunnallisen vaikuttamisen myös myöhemmässä vaiheessa elämää.
”Me olemme vielä aika nuoria. Olemme ennen ehkä saaneet päättää, ketkä on meidän koulun oppilaskunnassa tai mitä haluamme viikonloppukarkeiksi, mutta emme ole ikinä päässeet vaikuttamaan mihinkään oikeesti näin isoon asiaan kuin lakiin. Se tuntui siltä, että meille annettiin kerrankin mahdollisuus.”
”Minulle tuli sellainen olo, että tästä tämä vasta alkaa, se oma tie, että aletaan kamppailemaan ihmisoikeuksien puolesta. Tämä oli vasta aloitus.”
Teksti Hanna Strandman. Kirjoittaja on viestinnän harjoittelija Amnestyn Suomen osastossa.
Blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.