Mikä sen parempi tapa tutustua nyky-Venäjään kuin lukea venäläistä kirjallisuutta tuumattiin Amnestyssä ja perustettiin venäläisen kirjallisuuden lukupiiri Helsinkiin viime keväänä. Muutaman kerran kokoontunut ryhmä tapaa kaupungin keskustan Kirjasto kympissä. Asiantunteva alustus käynnistää kulloistakin kirjaa koskevan keskustelun hyvin.
Kirjapiiri sai lokakuisena perjantai-iltana keskustella venäläinen kirjailija Roman Sentšinin kanssa Helsingin kirjamessuilla. Lähtökohtana oli hänen romaaninsa Jeltyševit, erään perheen rappio. Romaani kuvaa Neuvostoliiton sortumisen jälkeistä taloudellisen romahduksen aikaa siperialaisessa kylässä.
Venäläiseen uuteen realismiin lukeutuva romaani puskee ihon alle melkein kuin Anton Tšehovin novellit opiskeluaikoinani. Juuri suomennettu perhetarina vetää puoleensa. Roman Sentšin selvästikin tuntee kuvailemansa yhteisön ja seudun hyvin ja kertomusta on helppo lukea. Kirjailija liikkuukin teoksessa itselleen tutuissa maisemissa, sillä hän on syntynyt Siperiassa Tuvan tasavallassa vuonna 1971.
Kirjapiirimme mutkaton keskustelu Roman Sentšinin kanssa sivusi monia kysymyksiä. Realistista kyläelämän kuvausta lukiessa joutui väistämättä pohtimaan tarinan suhdetta todellisuuteen. Onko elämä kylissä edelleen niin toivotonta kuin Jeltyševien elämä tuntuu olevan? Pystyykö maaseudulla ylipäänsä elämään perinteisillä elinkeinoilla ja rehellisesti? Voiko kirjallisuudella vaikuttaa yhteiskuntaan? Voiko kirjailija nykyvenäjällä kirjoittaa vapaasti?
Kirjallisuudella on aina suhde yhteiskuntaan
Kirjailija Roman Sentšin sanoo, että kaunokirjallisuudella ja yhteiskunnalla on aina jonkinlainen suhde toisiinsa. Sentšin ei pelkää ilmiselviä poliittisia teemoja. Sellainen on keskiössä hänen tuoreimmassakin teoksessaan Tulva-alue, jota ei vielä ole suomennettu. Se kuvaa todellisen padon rakentamisen seurauksia veden alle jäävälle kylälle ja sen asukkaille.
Tulva-alueessa hän on ikään kuin kirjoittanut uudestaan Valentin Rasputinin patotyömaasta kertovan palkitun kirjan tarinan, joka sekin perustui todellisiin tapahtumiin. Kirjan ansiosta uusien patojen rakentaminen keskeytettiin pitkäksi aikaa.
Mutta miksi kirjoittaa tarina uudestaan jos se on jo kerrottu aiemmin? Kirjailijan mielestä teemoja on syytä toistaa, koska uusi ajankohta tuo niihin uuden näkökulman.
”Aikamme on 1970-lukua pelottavampi”
”Meidän aikamme on pelottavampi kuin 1970-luku, jonne Rasputinin romaani sijoittuu”, hän sanoo.
”Aiemmin kokonaisia kyliä siirrettiin rakentamalla ne samanlaisiksi uuteen paikkaan. Nyt kylät hajotetaan ja ihmiset ripotellaan erilleen toisistaan sen mukaan, missä asuntoja sattuu olemaan tyhjillään. Yhteisöt hajoavat ja maat menetetään. Jopa erakkona koko ikänsä luonnon keskellä elänyt ihminen asutetaan kerrostaloon”, Roman Sentšin kuvailee.
Siperialainen kylä on ihmisten asuinyhteisö niin Tulva-alueessa kuin Jeltyševien perhetarinassakin. Hajonneen Neuvostoliiton tilalle rakentuneen kapitalismin rikkaudet ovat näiltä kulmilta kaukana. Yhteiskunta hylkäsi ihmiset 1990-luvulla. Jeltyševien raadollisen perhetarinan jälkeen Sentšinin sanottiin vihaavan kyliä, Tulva-alueen jälkeen hänen on sanottu ihannoivan niitä.
Keskustelussamme Sentšin kuvailee lämpimästi eteläisen Siperian mahdollisuuksia ja rikkauksia. Paikka ei ole niin karu ja tyly kuin ehkä suomalaisten mielikuvien perusteella luulisi. Ilmasto on suotuisa esimerkiksi hedelmien viljelylle, johon romaanissakin viitataan.
Kaikesta voi päätellä, että kirjoittaja uskoo yhteiskunnallisten aiheiden tärkeyteen. Päähenkilönsä toiminnan motiiveja hän ei keskustelussa käy ruotimaan. Päinvastoin, hän sanoo henkilöiden osin olevan arvoitus kirjailijallekin. Realismia tämäkin – kukapa juurta jaksain tuntee ihmisen sielun syöverit.
Kirjallisuus herättää keskustelua
Roman Sentšinin mukaan kirjallisuuden merkitys Venäjällä ei yhtä suuri kuin 1800-luvun jälkipuoliskolla, mutta kirjallisuudella voi yhä vaikuttaa yhteiskuntaan.
”Kirjallisuus kykenee herättämään yhteiskunnallista keskustelua.”
”Venäjällä voi vapaasti kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta sillä tavoin kuin haluaa. Jos teos sisältää esimerkiksi roisia kielenkäyttöä, se on myynnissä muovikääreessä, joten sitä ei pääse kaupassa selaamaan. Pakkauksesta voi siis päätellä jotain sisällöstä”, Sentšin hymyilee. Hän jatkaa: ”Nähdäkseni kaikki historiaan jääneet kirjailijat ovat olleet moraalisesti korkeatasoisia”.
Tällä hetkellä Roman Sentšin kirjoittaa lyhyehköjä tekstejä, novelleja, mutta mielessä ovat myös isot monitahoiset teemat, kuten mikä on venäläinen maailma missä se sitten sijaitseekin.
”Jeltyševien perhetarinassa olen katsonut asioita Siperian Tuvan näkökulmasta. Venäläinen vaikutus noilla seuduilla on ollut voimakas 1800-luvulta lähtien, mutta nyt se on heikentymässä.”
Jään pohtimaan mitä tämä vähenevä venäläisyys tai venäläinen vaikutus on ja mitä se merkitsee. Seuraavassa haastattelussa voisimme pohtia sitä. Ehkä Roman Sentšinin seuraavan romaanin jälkeen.
Teksti Aira Saloniemi. Kirjoittaja on Amnestyn kirjapiiriläinen.