Oleg Sentsov on viimein vapaa! Ukrainalainen elokuvaohjaaja astui lauantaina 7.9. takaisin Ukrainan maaperälle, kun Venäjä ja Ukraina viimeistelivät huhuissa liikkuneen vankienvaihdon. Vankienvaihdossa vapautui myös muun muassa 24 ukrainalaista merimiestä, jotka vangittiin Krimillä viime vuonna.
Oleg Sentsov tuomittiin 20 vuoden vankeuteen “terrorismirikoksista” vuonna 2015. Sentsov, Krimin valtauksen näkyvä kriitikko, vangittiin Krimin niemimaan pääkaupunki Simferepolissa toukokuussa 2014 keskellä yötä ja siirrettiin kaikessa hiljaisuudessa laittomasti Venäjälle oikeudenkäynteihin. Sentsovia ja hänen ystäväänsä syytettiin kahdesta tuhopoltosta Krimin niemimaalla.
Lumeoikeudenkäynnissä Sentsov tuomittiin vankeuteen, vaikka syyttäjät eivät pystyneet esittämään ainuttakaan todistetta hänen syyllisyydestään. Syyttäjän todistaja kertoi antaneensa tunnustuksena kidutuksen ja painostuksen alaisena. Sentsovia myös kidutettiin ja pahoinpideltiin pidätyksen ja tutkintavankeuden aikana.
Maailman silmien kääntyessä kohti Venäjää jalkapallon MM-kisojen yhteydessä, Sentsov aloitti toukokuussa 2018 lopulta 145 päivää kestäneen nälkälakkonsa vaatien “kaikkien ukrainalaisten poliittisten vankien vapauttamista”. Elokuussa hän omien sanojensa mukaan uskoi lopun olevan lähellä, mutta jatkoi lakkoaan. Lokakuussa lääkärit saivat vakuuteltua yli 30 kg laihtuneen Sentsovin lopettamaan lakkonsa.
“Olemme erittäin iloisia, että Oleg on viimein vapaa – jokaisen vääryydellä vangitun vapautuminen on aina suuri voitto. Oleg Sentsov ja muut Krimin laittoman liittämisen jälkeen vangitut ovat joutuneet poliittisen diilin pelinappuloiksi. Toivottavasti vankienvaihto on ensimmäinen askel kohti kaikkien mielipidevankien vapauttamista Ukrainassa ja Venäjällä”, sanoo Suomen Amnestyn osaston asiantuntija Anu Tuukkanen.
Oleg Sentsov ehti istua vankilassa yli viisi vuotta ennen vapautumistaan. Kiitos teille liki 5000 kanssamme Olegin vapautta vaatineelle!
Kuva: © Serhii Nuzhnenko / Radiosvoboda.org (RFE/RL)