Etusivu Lukujuttu Huumepolitiikan on suojeltava ihmisoikeuksia

Huumepolitiikan on suojeltava ihmisoikeuksia

Huumeita valvotaan eri puolilla maailmaa kieltojen ja rangaistusten kautta. Mutta millainen huumepolitiikka edistäisi parhaiten ihmisoikeuksien toteutumista? Entä miten ihmisoikeudet tulisi huomioida huumeita koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa ja kansallisessa lainsäädännössä?

Huumausaineet herättävät niin arjessa kuin poliittisella tasollakin mielipiteitä – ja vahvoja tunteita. Sen ei pitäisi estää asiallista ja ihmisoikeudet turvaavaa lähestymistä huumeita koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Ihmisoikeuksien ja terveyden näkökulmat puuttuvat usein, kun huumausaineita koskevia lakeja ja suosituksia säädetään. Globaali huumepolitiikka on epäonnistunut tavoitteessaan suojella ihmisiä huumeiden aiheuttamilta haitoilta, ja huumeiden valvontatoimet ovat johtaneet vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin.

***

Kun keskustellaan huumausaineista ja valtioiden rangaistus- sekä valvontapolitiikoista, kyse on maailmanlaajuisesta ja hyvin monitahoisesta asiasta.

”Ajattelemme usein huumeiden käytön aiheuttamia suoria haittoja. Mutta myös erilaisten huumepolitiikkojen aiheuttamat haitat pitäisi tunnistaa. Kieltolakeihin liittyy valtava määrä erilaisia ihmisoikeusloukkauksia”, Amnestyn kansainvälisen sihteeristön asiantuntija Daniel Joloy sanoo.

Hän korostaa, että rikosoikeuteen ja kieltoihin perustuva huumausainepolitiikka ei ole onnistunut vähentämään huumeiden käyttöä ja kauppaa – päinvastoin riskit ovat kasvaneet. Lisäksi nykyinen valvonta sivuuttaa huumausaineisiin ja niiden valvontaan liittyvän moninaisuuden, erilaiset ihmisryhmät ja tarpeet.

Kansainvälinen huumepolitiikka perustuu kolmeen YK-sopimukseen. Ne säätävät esimerkiksi tiettyjen huumausaineiden ei-lääketieteellisen tuotannon, jakelun, käytön ja hallussapidon kieltämisestä kansallisessa lainsäädännössä. Lisäksi ne säätävät siitä, miten yksilöitä rangaistaan, kun kyseessä on laittomaan huumekauppaan osallistuminen. Lähes kaikki valtiot ovat sitoutuneet sopimuksiin.

YK:n huumausainetoimikunta CND analysoi maailman huumetilannetta ja tekee esityksiä kansainvälisen valvontajärjestelmän vahvistamiseksi. Lisäksi se asettaa huumausaineita valvonnan piiriin Maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksesta. Toimikuntaa avustaa YK:n huumeiden ja rikollisuuden vastainen toimisto. Valvonnan piiriin asetetaan Kansainvälisen huumevalvontalautakunta INCB:n linjausten mukaisesti myös huumeiden lähtöaineita.

Nämä kansainväliset järjestelmät tähtäävät ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden lisäämiseen, ja YK:n yleiskokous on muistuttanut vuosikymmenten ajan, että huumepolitiikkoja on toimeenpantava ihmisoikeuksia kunnioittaen. Silti ihmisoikeudet loistavat poissaolollaan niin huumesopimuksissa kuin niiden toimeenpanossa.

***

Amnesty on vuosikymmenten aikana raportoinut valtavan määrän ihmisoikeusloukkauksia, jotka ovat seurausta kieltoihin ja kriminalisointiin perustuvista huumausaineiden valvontapolitiikoista.

Huumausaineisiin liittyy monitahoisia ihmisoikeusloukkauksia kaikkialla maailmassa. Monet niistä koskevat oikeutta terveyteen ja taloudellisia, sosiaalisia sekä sivistyksellisiä oikeuksia.

Syrjintä ja huumeidenkäyttäjien stigmatisointi eli leimaaminen ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä. Huumeita käyttävät ihmiset eivät pääse tai uskaltaudu terveyspalveluiden ääreen. He myös pelkäävät viranomaisia ja sitä, että joutuvat syytetyiksi tai vankilaan. Eri puolilla maailmaa huumeidenkäyttäjiä tai käytöstä epäiltyjä määrätään pakkohoitoon, joka saattaa olla laadultaan hyvin rangaistuskeskeistä ja täyttää jopa epäinhimillisen kohtelun tai kidutuksen kriteerit.

Huumeiden valvontaan liittyvät ihmisoikeusloukkaukset kohdistuvat usein marginalisoituihin ihmisryhmiin kuten köyhyydessä eläviin ihmisiin ja etnisiin vähemmistöihin.

Esimerkiksi Meksikossa kidutus, laittomat teloitukset ja tahdonvastaiset katoamiset ovat yleisiä jo 12 vuotta jatkuneessa niin sanotussa huumeiden vastaisessa sodassa. Poliisivoimien sijaan armeija hoitaa kansallista turvallisuutta ja on vastuussa järjestäytyneen rikollisuuden sekä huumekartellien kitkemisestä.

Niin ikään Filippiineillä on presidentti Rodrigo Duterten julistaman huumeiden vastaisen sodan nimissä teloitettu kuluneen vuoden aikana kaduille yli 12 000 ihmistä. Heistä suuri osa on kuulunut köyhiin ja marginalisoituihin ihmisryhmiin.

”Mielivaltaisten teloitusten aalto Filippiineillä saattaa nousta rikoksiksi ihmisyyttä vastaan. Me emme voi hyväksyä tällaisia ihmisoikeusloukkauksia huumeiden sääntelyn nimissä”, Daniel Joloy sanoo.

Eri puolilla maailmaa monien alkuperäisväestöjen perinteisiin elämäntapoihin liittyvät huumausaineiden kasvattaminen ja käyttö kulttuurisiin, hengellisiin tai lääkinnällisiin tarkoituksiin. Alkuperäisväestöt ovat joutuneet huumausaineiden valvonnan vuoksi ihmisoikeusloukkausten kohteeksi, ja esimerkiksi monissa Latinalaisen Amerikan maissa satoja on tuhottu.

Jäävuoren huippuna 30 valtiota maailmassa langettaa edelleen huumausainerikoksista kuolemantuomioita, mikä on kansainvälisen oikeuden vastaista. Huumausainerikokset eivät täytä kaikkein vakavimman rikoksen määritelmää. Viime vuonna noin 30 prosenttia toimeenpannuista teloituksista oli huumausainerikoksiin pohjautuvia kuolemantuomioita.

***

Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat naiset, jotka elävät köyhyydessä. Naisten raskaudenaikaiseen huumeiden käyttöön liittyy monia syrjiviä lakeja.

”Yhdysvalloissa naiset voivat joutua vankilaan, koska ajatellaan, että he ovat altistaneet sikiön vaaralle. Nämä keinot eivät vähennä naisten huumeiden käyttöä ja samalla ne estävät heitä pääsemästä raskaudenaikaisten terveyspalveluiden piiriin”, Joloy sanoo.

Amnestyn tutkimusten mukaan huumeita käyttävät naiset pelkäävät lääkäriin menoa ja sitä, että he menettävät lastensa huoltajuuden.

Joloy korostaa, että naiset ovat usein huumeisiin liittyvän järjestäytyneen rikollisuuden ketjussa heikoimmassa asemassa. He ovat niitä toimijoita – esimerkiksi salakuljettajia – jotka jäävät helposti kiinni ja joilla ei ole tietoa tai mahdollisuutta käyttää oikeusapua. Naiset ovat tyypillisesti järjestäytyneen rikollisuuden palveluksessa köyhyyden vuoksi tai koska heidät on painostettu työhön.

Toinen suuri riskiryhmä ovat lapset ja nuoret.

”Kiellot ja valvontapolitiikat eivät ole onnistuneet estämään lapsia ja nuoria käyttämästä huumeita. Eri puolilla maailmaa jopa 11-vuotiaat lapset käyttävät huumeita. Kun he jäävät kiinni, heidät lähetetään usein vankilaan”, Joloy kuvailee.

Vankilatuomiot ja rikosrekisterimerkinnät vaikuttavat lasten ja nuorten tulevaisuuteen kauaskantoisesti. Ne vaikeuttavat oikeuksien toteutumista elämän keskeisillä osa-alueilla, kun opiskeluiden ja työnsaannin mahdollisuudet heikkenevät sekä esimerkiksi asunnon saaminen on vaikeaa.

”Me pelkäämme, että jakamalla tietoa huumeista kannustamme lapsia ja nuoria käyttämään huumeita. Koska lapsille ja nuorille ei anneta tietoa, heidät lähetetään yksin pimeyteen, jossa he ostavat ja käyttävät mitä tahansa aineita kadulta löytyy”, Joloy sanoo.

Huumeiden vastainen sota on jättänyt Meksikossa jälkeensä kymmeniä tuhansia orpoja, kun yli 200 000 ihmistä on kuollut vuonna 2006 alkaneen sodan aikana. Noin 34 000 ihmistä on kadonnut, ja rankaisemattomuuden kulttuuri kukoistaa.

Lapset ja nuoret ovat järjestäytyneen huumerikollisuuden hyväksikäytön kohde.

”Esimerkiksi Meksikossa ja Brasiliassa lapsia ja nuoria käytetään laittomaan huumekauppaan, salakuljetuksiin ja heitä lähetetään jopa tappamaan ihmisiä. Tyttöjä käytetään seksuaalisesti hyväksi ja pakotetaan naimisiin. Huumevalvonta ei suojele lapsia, vaan itse asiassa asettaa heidät entistä vaarallisempaan asemaan”, Joloy sanoo.

Huumevalvonta ei suojele lapsia, vaan itse asiassa asettaa heidät entistä vaarallisempaan asemaan.

***

Amnesty on luomassa kannanottoa, jotta valtiot ja kansainväliset sopimukset lähestyisivät huumausaineiden valvontaa rangaistuskeskeisyyden sijaan näkökulmasta, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia ja edistää terveyttä. Järjestö tutki vuonna 2017 valtioiden erilaisia huumekäytäntöjä ja -politiikkoja.

Huumausaineiden valvontaan liittyy monenlaisia ihmisoikeusloukkauksia. Maailmassa ei ole valtiota, joka olisi ratkaissut ongelman, vaikka Joloyn mukaan joissain valtioissa edistysaskeleet ovat huomattavia. Ei ole olemassa yhtä mallia, joka toimisi kaikkialla, mutta esimerkeistä voi oppia.

Joloy nostaa esiin Sveitsin, jossa huumausainelainsäädäntö muutettiin 1980-luvun lopulla terveyttä ja ihmisoikeuksien toteutumista edistävään suuntaan.

”Tuolloin hiv-epidemia oli huipussaan. Presidentti Ruth Dreifuss lanseerasi hoito-ohjelman, joka sai ihmiset menemään lääkäriin sen sijaan, että he olisivat ostaneet kadulta mitä tahansa ainetta. Lääkärit määräsivät huumeriippuvaisille ihmisille reseptillä pieniä annoksia heroiinia”, Joloy kertoo.

Tällä tavoin huumausaineiden käyttäjät päätyivät lääkärihoitoon ja voitiin varmistaa, että heille määrätty huume oli puhdasta. Yliannostusten aiheuttamat kuolemat vähenivät, ihmiset saivat puhtaita neuloja ja hiv-tartuntojen määrät laskivat Sveitsissä.

”Ajan myötä ihmiset saivat kontrollin elämästään. He eivät asuneet puistoissa kodittomina vaan pystyivät jatkamaan elämäänsä. He kävivät aamulla lääkärissä hakemassa annoksensa ja menivät sitten töihin.”

Vuonna 2001 Portugali dekriminalisoi eli poisti rangaistavuuden rikoslaista koskien tietyn huumemäärän hallussapitoa ja käyttöä.

Päätöstä edelsi hyvin samankaltainen tilanne kuin 1980-luvun Sveitsissä: hiv-tartuntojen määrät olivat korkeat, ihmisiä kuoli kaduille ja käytetyt huumeneulat olivat vaaraksi puistoissa ja muilla julkisilla alueilla.

”Portugalissa luotiin komissio, johon kuulu lääkäri, psykologi ja sosiaalityöntekijä. Kun ihminen jäi kiinni huumeiden käytöstä, häntä ei laitettu vankilaan vaan komission puheille. Jos ihmisellä oli riippuvuus, komissio suositteli vieroitusta.”

Joloy kertoo, että vuosien mittaan hiv-tartuntojen määrät ovat vähentyneet Portugalissa. Ihmiset löytävät terveyspalveluiden pariin, ja nuorten keskuudessa huumausaineiden käyttö on jopa vähentynyt. Terveyden ja ihmisoikeuksien näkökulmista tällaisista vaihtoehdoista on siis hyötyä.

Joloy nostaa vertailuun myös tupakkaa ja alkoholia koskevat lainsäädännöt, kun mietitään uusia huumausaineiden valvontapolitiikkoja. Tupakka ei ole laitonta, ja Maailman terveysjärjestö WHO on muotoillut puitesopimuksella tupakkaa koskevat kiellot, jotka määräävät esimerkiksi julkisissa tiloissa tupakoimisesta, tupakkatuotteiden mainostamisesta sekä tupakoinnin riskien ilmoittamisesta tupakka-askeissa.

”Ja kun menet alkoholikauppaan, niin tiedät, kuinka vahvaa alkoholia ostat. Mutta kun ostat kadulta huumeita, et koskaan tiedä mitä ostat. Kieltojen ja riskikäytön välillä on suhde”, Joloy sanoo.

Hän korostaa, että ihmiset eri puolilla maailmaa kasvatetaan huumevastaisesti. Koska huumeet nähdään hirviönä, myös niiden käyttäjät nähdään paholaisina. Siksi heitä syrjitään ja heihin suhtaudutaan rikollisina.

***

”On helppo syrjiä ihmistä, joka ei pysty puolustautumaan. Mutta myös huumeidenkäyttäjillä on oikeus ihmisarvoiseen elämään”, toteaa käyttäjä- ja vertaistukiyhdistys Suomen Lumme ry:n tiedottaja Sami Henttonen.

Suomessa on ollut 1960-luvulta asti vallalla hyvin pelokas ja tunnepitoinen suhtautuminen huumausaineisiin ja niitä käyttäviin ihmisiin. Puhutaan jopa narkofobiasta.

”Tällainen kielteinen asenne on lamaannuttavaa ja se näkyy esimerkiksi viranomaistoiminnassa, negatiivisia käsityksiä ruokkivassa mediakeskustelussa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Se luo huumeidenkäyttäjien elämään syrjintää ja marginalisointia”, tutkija ja Turun yliopiston kriminologian dosentti Heini Kainulainen sanoo.

Sami Henttosen mukaan huumeidenkäyttäjiin kohdistuu syrjintää ja leimautumista Suomessa arjen eri osa-alueilla kuten koulutuksessa, työelämässä, virastoissa asioimisen yhteydessä ja terveydenhuollossa.

Suomessa on voimassa huumeiden kokonaiskielto, ja rikoslain 50. luku säätää huumausainerikoksista. Valmistamisen, kaupan ja salakuljettamisen lisäksi myös huumausaineiden hallussapito ja käyttö on laitonta ja rangaistavaa.

Kun toinen huumausaineaalto 1990-luvulla rantautui Suomeen, pelon ilmapiiristä siirryttiin hiljalleen kohti normalisaatiota. Heini Kainulaisen mukaan tuolloin ymmärrettiin, että rikosoikeudellinen lähestyminen ei ole riittävä ja ryhdyttiin kehittämään haittojen vähentämiseen tähtääviä toimia. Huumeidenkäyttäjiä varten perustettiin terveysneuvontapisteitä, joissa voi asioida anonyymisti matalan kynnyksen periaatteella. Kainulaisen mukaan tämä ilmentää politiikkaa, jossa on sopeuduttava siihen, että huumausaineet ja niitä käyttävät ihmiset ovat osa suomalaista yhteiskuntaa.

”Rikosoikeus on viimesijainen keino, mietitään sitten mitä tahansa tekoa. Rikosoikeusjärjestelmän tarkoituksena on aiheuttaa tekijälle kärsimystä ja sen käytölle on oltava erityiset perusteet”, Kainulainen sanoo.

Vaikka asenneilmapiirissä tapahtuu muutoksia, huumeiden käyttöä valvotaan edelleen rankaisemalla. Kainulainen toteaa, että Suomessa olisi syytä arvioida uudelleen rikosoikeudellisen järjestelmän tarkoituksenmukaisuutta ja miettiä, miten toimia oikeudenmukaisesti käyttäjiä kohtaan.

Sami Henttonen, joka aloitti huumausaineiden käytön 15-vuotiaana ja jatkoi sitä 33 vuoden ajan, korostaa että elämä kadulla on hirveää. Huumeriippuvuus on hänen mielestään sairaus eikä rikollista toimintaa. Siitä ei pidä rangaista ihmistä esimerkiksi vangitsemalla tai riistämällä tasavertainen mahdollisuus osallistua yhteiskunnan toimintaan.

Myös Heini Kainulainen pitää tärkeänä, että huumeidenkäyttäjille tarjotaan juuri niitä palveluja, joita he tarvitsevat. Käytöstä voi aiheutua erilaisia haittoja ja ongelmia, joihin pitää uskaltaa hakea apua ilman pelkoa kielteisistä seurauksista.

Huumeidenkäyttäjä on ihminen ja hänellä on oikeudet. Käytön ei pitäisi olla peruste sille, että menettää ihmisarvonsa


Henttonen korostaa, että hoito on aina hyvä ja myös taloudellinen vaihtoehto ja hoitoon olisi päästävä nopeasti. Pakkohoitoon hän ei usko. Huumeidenkäyttäjille on tarjottava hoitoa, joka ei syyllistä tai aseta potilaalle liian kuormittavia vaatimuksia ja ehtoja.

”Huumeidenkäyttäjä on ihminen ja hänellä on oikeudet. Käytön ei pitäisi olla peruste sille, että menettää ihmisarvonsa”, Henttonen sanoo.

Suomessa järjestöt ja säätiöt tekevät tärkeää työtä huumeita käyttävien ihmisten oikeuksien ja parempien palveluiden puolesta. Henttonen on tyytyväinen tähän kehitykseen, mutta ajattelee, että näiden toimijoiden ei pitäisi paikata sitä, mikä on valtion tai kaupungin vastuulla.

Myös Amnestyn asiantuntija Daniel Joloy korostaa sitä, että valtioiden on otettava kontrolli huumeista ja päättäjien on uskallettava puhua huumausaineista ja lainsäädännöstä avoimesti. Valtiot eivät voi ajatella, että jos voimassa on huumausaineiden täyskielto, niin huumerintamalla ei tapahdu mitään.

Kielloista huolimatta järjestäytynyt rikollisuus pyörittää huumekauppaa kaikkialla maailmassa.

”Vaikka Suomessa ei todisteta samanlaisia ihmisoikeusloukkauksia kuin Meksikossa tai Filippiineillä, se ei tarkoita, että huumausaineisiin liittyviä ihmisoikeusloukkauksia ei tapahdu Suomessa”, Joloy sanoo.

Hän korostaa, että suomalaiset huumeidenkäyttäjät ovat kertoneet monimuotoisista nöyryytyksistä ja hyväksikäytöstä.

”Tapaamani nainen muistutti, että ihmiset, jotka käyttävät huumeita, ovat edelleen ihmisiä. Heillä on ihmisoikeudet. Se kuulostaa kenties itsestäänselvyydeltä ihmisoikeuksia kunnioittavissa Pohjoismaissa, mutta ei välttämättä ole sitä.”

***

Huumepolitiikan on suojeltava ihmisoikeuksia. Amnesty on muodostamassa kantaa siitä, miten ihmisoikeudet on huomioitava huumeita koskevassa lainsäädännössä ja kansainvälisissä sopimuksissa sekä millaisin toimenpitein valtioiden on torjuttava huumeisiin liittyviä ihmisoikeusloukkauksia.

 

Teksti: Marie Kajava

Kuvitus: Laura Lehtinen

Seuraa meitä: