Toukokuun kuudentena päivänä vuonna 2012 kymmeniätuhansia moskovalaisia marssi kaupungin läpi. Heillä oli suuntanaan Bolotnaja-aukion mielenilmaus, jossa vastustettiin presidentti Vladimir Putinin virkaanastumista. Suurin osa marssijoista ei koskaan päässyt perille.
Mielenilmauksen järjestäjät olivat sopineet poliisin kanssa käytännön järjestelyistä. Tästä huolimatta poliisi sulki kaksi aukion kolmesta sisäänkäynnistä kokonaan ja kavensi ainoaa auki jäänyttä. Paine poliisilinjaa kohtaan kasvoi. Kun linja lopulta murtui väentungoksen paineen ja yksittäisten väkivallantekojen seurauksena, poliisi alkoi hajottaa mielenilmausta voimakeinon.
Seuraavien tuntien ajan poliisi käytti mielivaltaisia ja liiallisia voimakeinoja hallitakseen suurelta osin rauhallista väkijoukkoa. Poliisi aiheutti lukuisia vammoja ja paikalta pidätettiin satoja osallistujia, joista suurin osa vapautettiin pian ilman syytteitä.
Näiden tapahtumien jälkeen lähes kolmekymmentä ihmistä on pidätetty. Heidän väitetään osallistuneen joukkomellakkaan tai olevan vastuussa sen järjestämisestä tai mellakkaan kiihottamisesta. Osalle on luettu syytteet myös poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta. Yksitoista syytetyistä armahdettiin joulukuussa 2013, yli vuoden vankeuden jälkeen, mutta monet on tuomittu epäoikeudenmukaisissa oikeudenkäynneissä vankeuteen. Tuomioiden pituudet vaihtelevat kahdesta ja puolesta neljään ja puoleen vuoteen.
Yksikään poliisi ei ole saanut syytteitä mielivaltaisesta ja liiallisesta voimankäytöstä. Syytteitä ei ole nostettu, vaikka valituksia on laadittu lukuisia ja käsillä on todistusaineistoa, josta yksittäiset poliisit voidaan tunnistaa. Monista väkivaltaisesti toimineista mielenosoittajista on myös tarkkaa dokumentaatiota, mutta syyttäjä ei ole ollut siitä kiinnostunut eikä heitä vastaan ole nostettu syytteitä. Nämä seikat kertovat siitä, että Bolotnaja-aukion tapahtumia seuranneilla pidätyksillä ei ollut mitään tekemistä oikeuden kanssa – ne olivat silkkaa politiikkaa.
Virallinen kertomus ”epäonnistuneesta vallankaappauksesta”
Tuomiot ja oikeudenkäynnit ovat poliittisia. Oikeusjärjestelmää on käytetty rakentamaan valheellinen kertomus mielenilmauksesta. Kertomuksessa mielenilmaus esitetään tietoisena ja väkivaltaisena epäjärjestyksen aiheuttajana, jonka tarkoituksena on kukistaa hallitus.
Televisiokanava NTV esitti virallisen kertomuksen dokumentissaan ”Protestin anatomia”. Hallituksen virkamiehet, mukaan lukien presidentti Putin, ovat viitanneet tähän dokumenttiin useasti. Puhuessaan vangittujen mahdollisista armahduksista presidentti Putin totesi: ”Meidän kaikkien on opeteltava elämään kirjan mukaan ja ymmärrettävä, että jos selviää rangaistuksetta lain rikkomisesta, voimme kohdata samanlaisia ongelmia kuin vuonna 1917.”
Poliittiset syyt ovat mielivaltaisten pidätysten taustalla. Valtaapitävien silmissä on toissijaista, ovatko syytetyt todella vastuussa. Tärkeämpää on epäonnistuneesta vallankaappauksesta kertovan tarinan ylläpitäminen ja sen varmistaminen, ettei kukaan uskalla järjestää vastaavaa tulevaisuudessa.
Vipuvartena joukkomellakka
Kertomuksen keskiössä on se, että Bolotnaja-aukion tapahtumat nähdään joukkomellakkana. Amnestyn mukaan yksittäiset väkivallanteot eivät kuitenkaan täytä joukkomellakan kriteerejä. Eivät Venäjän lain mukaan. Eivät sanan yleisessä merkityksessä.
Syyte joukkomellakkaan osallistumisesta on määritelty ympäripyöreästi Venäjän laissa ja sen käyttö on vaihtelevaa. Bolotnaja-aukion tapahtumiin osallistuneet katsottiin syyllisiksi, mutta lokakuussa 2013 Biryulyovon alueella Moskovassa rasistisiin väkivaltaisuuksiin osallistuneita sen sijaan ei. Amnesty ei kiistä, ettei osa mielenosoittajista olisi syyllistynyt väkivaltaan. Järjestö kuitenkin toteaa, että suurin osa väkivaltaisuuksiin syyllistyneistä oli poliiseja.
Väkivaltaisuuksien taustalla olivat myös poliisin epäonnistuneet menetelmät väkijoukon hallitsemiseksi sekä mielenilmauksen järjestäjien kanssa tehtyjen sopimusten laiminlyönti.
Kansainvälisten normien mukaan mielenilmauksen rauhanomainen – ja täten myös laillinen – luonne ei muutu yksittäisten väkivallantekojen takia. Poliisin tulisi kyetä taltuttamaan yksittäiset väkivallanteot, eikä niitä pitäisi käyttää syynä hajottaa koko mielenilmaus tai syynä pidättää osallistujia. Lisäksi syyttäjä ei ole onnistunut osoittamaan, että syytetyillä olisi ollut tietoinen aikomus osallistua joukkomellakkaan, vaikka Venäjän rikoslaki tätä edellyttää.
Bolotnajan mielenosoittajat on poliittisista syistä leimattu mellakoitsijoiksi, vaikka he ovat syyllisiä vain siihen, että ovat uskaltaneet käyttää laillista oikeuttaan kokoontua rauhanomaisesti.
Oikeusjärjestelmä poliitikkojen talutusnuorassa
Se, mitä todellisuudessa tapahtui Bolotnaja-aukiolla, ei ollut mellakan rauhoittamista. Kyse oli mielenilmauksen murskaamisesta. Se, mitä tapahtui oikeudenkäynnissä, ei ollut organisoidun väkivallan paljastamista vaan osoitus siitä, että rikosjärjestelmä on täysin mukautuvainen poliittisen johtajien mielipiteisiin.
Bolotnaja-aukion tapahtumiin osallistuneet käyttivät oikeuttaan rauhanomaiseen kokoontumiseen ja sananvapauteen. Massamellakkaan osallistumisesta tuomitut ovat mielipidevankeja. Niinpä syytteistä on luovuttava kaikkien syytettyjen osalta.
Absurdeja syytteitä
Amnesty haastatteli syyskuussa Sasha Kunkoa, jonka poikaystävä Stepan Zimin pidätettiin kesäkuussa 2012 syytettynä joukkomellakkaan osallistumisesta ja väkivallasta poliisia kohtaan. Stepan tuomittiin tämän vuoden helmikuussa 3 ja puolen vuoden vankeuteen. Päivänä, jona Stepan pidätettiin, Sasha etsi häntä iltamyöhään asti ja sai lopulta tietää että hän oli Lubyankan tutkintavankilassa. Sasha ei päässyt kuitenkaan tapaamaan häntä. Silloin ajattelin että se oli vain väärinkäsitystä ja kaikki olisi pian taas ennallaan, Sasha kertoo.
Syyttäjän mukaan Stepan oli heittänyt poliisia asfaltinpalalla, mikä oli aiheuttanut poliisille murtuman sormeen. Lääkärin lausunnon mukaan poliisin sormen murtuma oli kuitenkin aiheutunut vääntämisestä. Sasha kertoo kahden todistajana toimineen poliisin esiintymisestä oikeudessa: Todistajina olivat uhri ja hänen kollegansa… he takeltelivat sanoissaan eivätkä pystyneet antamaan selvää vastausta yhteenkään Stepan lakimiesten esittämään kysymykseen.
Tutkittuaan tarkkaan saatavilla olevan oikeudenkäyntiaineiston ja eri lähteistä peräisin olevaa videokuvaa Bolotnajan tapahtumista, Amnesty on todennut että syytteet Stepan Ziminiä vastaan olivat täysin tekaistuja. Häntä syytettiin naamioitumisesta, hallituksen vastaisten iskulauseiden huutamisesta ja kiven heittämisestä. Kaksi ensin mainittua eivät ole rikoksia. Kiven heittämisestä ei ole mitään pitävää todistetta. Poliisien todistajanlausunnot – joiden perusteella Stepan lopulta tuomittiin – ovat hämäriä ja ristiriitaisia. Toinen poliiseista väitti nähneensä Stepanin heittävän kiven, mutta ei kyennyt kertomaan osuiko se kehenkään.
Stepanin uhrin tarina muuttui useasti oikeusprosessin kuluessa. Alkuperäisessä raportissa heti mielenosoituksen jälkeen hän kertoi että ei pystynyt tunnistamaan heittäjää, koska tällä oli naamio. Stepanin pidätyksen aikaan hän väitti voivansa tunnistaa Stepanin – mutta vasta kun hänelle oli näytetty Stepanin valokuva. Oikeudessa poliisi kertoi tunnistavansa Stepanin yhdeksi henkilöistä, jotka yrittivät raahata hänet väkijoukon sekaan – tästä ei ollut mitään merkintää aiemmissa raporteissa. Kun lääkärinlausunto kyseenalaisti poliisin kertomuksen sormen murtumisesta, hänen oli tunnustettava että hänen muistikuvansa tapahtumien kulusta oli epävarma. Amnesty katsoo Stepan Ziminin olevan mielipidevanki.
Ja tämän takia hän sai kolmen ja puolen vuoden vankilatuomion… En ymmärrä miten ne voivat elää sellaisen valheen kanssa. En tiedä ymmärsivätkö he mitä he tekivät Stepalle. Näin ei olisi pitänyt tapahtua meille. On vaikea uskoa että hän oli vain puoli vuotta ennen pidätystä täyttänyt kaksikymmentä.
Sasha kertoo kirjoittavansa Stepanille kirjeitä pitääkseen tämän yhteydessä ulkomaailmaan. Pienet jutut, joista kerron hänelle, muistuttavat häntä siitä millaista elämä oli ennen pidätystä. Sasha kertoo myös kirjeistä, joita tuntemattomat ihmiset lähettävät: Stepalle on tärkeää tietää että häntä ei ole unohdettu, että hänellä on tukijoita, paljon, ja jopa ulkomailta. Me saamme paljon tukea. Monet ovat vankilassa eikä kukaan tiedä heidän kohtalostaan… he ovat yksin, kasvotusten järjestelmän kanssa.
Sasha ja Stepan olivat tutustuneet kahdeksantoistavuotiaina tanssikurssilla. He harrastivat lajia ja kävivät kansainvälisissä tanssitapahtumissa. En käy tanssitunneilla enää, kertoo Sasha. Siinä ei ole mitään hauskaa ilman Stepaa.
Iina Lindeman ja Anu Tuukkanen. Iina Lindeman työskentelee Amnestyssa viestinnän harjoittelijana ja Anu Tuukkanen maakohtaisen työn asiantuntijana.
Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.