Amnesty International Suomen osasto lausui 17.3.2026 ulkoministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussääntöön vuosina 2017 ja 2019 tehtyjen muutosten hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi (VN/35786/2025).
Amnesty International pitää tervetulleena hallituksen esitysluonnosta Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussääntöön vuosina 2017 ja 2019 tehtyjen muutosten hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi. On tärkeää, että Suomi Rooman perussäännön sopimuspuolena tukee kansainvälistä oikeutta ja ehkäisee rankaisemattomuutta kansainvälisistä rikoksista, riippumatta niiden tapahtumapaikasta ja väitetystä tekijästä.
Hallituksen esitysluonnoksen mukaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa korostetaan kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän puolustamista. Tällä hetkellä Suomi kuitenkin itse purkaa kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää irtautumalla Ottawan henkilömiinoja koskevasta sopimuksesta. Eduskunta on myös säätänyt kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden vastaisen lain rajaturvallisuudesta ja hallitus pyrkii heikentämään palautuskiellon velvoittavuutta Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.
Rooman perussäännön kattavuuden edistämisen ohella on äärimmäisen tärkeää, että Suomi omalta osaltaan tukee Kansainvälisen rikostuomioistuimen (myöhemmin ICC:n) tosiasiallista toimintaa konkreettisella tuella, muun muassa varmistamalla tuomioistuimelle riittävät resurssit.