Amnestyn vuosittainen Nordic Youth Conference järjestettiin heinäkuun lopulla Oslossa. Nuorisokonferenssi kokoaa yhteen liki viisikymmentä nuorta aktivismin ja kampanjoinnin pariin. Yksi mukana olleista nuorista oli Lauren Stevens, lue hänen matkakertomuksensa alta.
Maanantai 24. heinäkuuta.
Matkustimme aamusta Helsinki-Vantaan lentokentälle. Laskeuduttuamme Osloon menimme suoraan konferenssin tapahtumapaikkaan Holtekilenin kansanopistoon. Nuorisokonferenssiin osallistui Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta kymmenen henkeä kustakin maasta. Sen lisäksi paikalla oli viisi henkeä Islannista ja kaksi Färsaarilta, Amnestyn henkilökuntaa ja Norjan Amnestyn hallituksen nuorisoedustaja.
Konferenssiin osallistui myös kolme ihmisoikeuspuolustajaa. Sakris Kupila on suomalainen ihmisoikeuspuolustaja, joka ajaa transihmisten oikeuksia. Hän on osa Amnestyn maailmanlaajuista ’Rohkeus’-kampanjaa. Mostafa El-Sayed, egyptiläinen opiskelija ja ihmisoikeuspuolustaja, oli myös seurassamme koko viikon. Sen lisäksi myös norjalainen ihmisoikeuspuolustaja Nancy Herz vieraili luonamme.
Keskusteltuamme konferenssiin liittyvistä odotuksistamme vietimme kulttuurienvälisen illan, jossa eri pöydissä tarjottiin ruokaa eri maista.
Tiistai 25. heinäkuuta.
Nuorisokonferenssi alkoi virallisesti ‘Rohkeus’-kampanjan ja julkisten mielenilmausten esittelyllä. Ensimmäisen mielenilmauksen kohde oli Suomen hallitus. Vaadimme sukupuolenkorjausprosessin laillisen puolen nopeuttamista ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Toinen mielenilmaus oli suunnattu Egyptin viranomaisille, joille tahdottiin kertoa, että rauhanomainen journalismi ei ole rikos. Valokuvaaja-toimittaja Mahmoud Abu (tunnetaan nimellä Shawkan) on joutumassa oikeuden eteen rauhanomaisen työnsä takia ja häntä uhkaa kuolemantuomio.
Kuulimme eri ihmisoikeuspuolustajien tarinoita ja tavoista, joilla jotkut hallitukset ja yritykset toimivat aktivisteja vastaan. Mostafa El-Sayed kertoi kokemuksistaan, mutta keskittyi enimmäkseen ystäviensä tarinoihin itsensä sijaan. Pidin ihailtavana sitä, kuinka hänen huumorintajunsa oli säilynyt hänen kärsimistään julmuuksista huolimatta. Lounaan jälkeen järjestettiin työpajoja, joissa keskustelimme kampanjoinnin haasteista ja hyvistä kampanjointikeinoista.
Meillä oli enemmän vapaa-aikaa verrattuna konferensseihin, joihin olen aiemmin osallistunut. Virallisen ohjelman ohella vietin aikaa kävelyretkillä leirialueella ja Cards Against Humanity -korttipelin parissa. Eräänä iltana pieni joukko meitä lähti satamaan, josta uimme vastarannalle ja takaisin.
Keskiviikko 26. heinäkuuta.
Aloimme ryhmissä suunnitella seuraavan päivän julkista mielenilmausta. Liityin ryhmään, jossa suunniteltiin materiaaleja transihmisten oikeuksia vaativaan mielenilmaukseen. Muita ryhmiä olivat viesti ja koreografia sekä sosiaalinen media.
Lounaan jälkeen vuorossa oli paneelikeskustelu ihmisoikeuksien puolustamisesta pohjoismaissa Mostafa El-Sayedin, Sakris Kupilan ja Nancy Herzin kanssa. Eräässä vaiheessa tajusin, että melkein kaikki paikallaolijat – panelistit mukaan lukien – olivat minua nuorempia. Olin hämmästynyt siitä, kuinka aktiivisia ja innokkaita he olivat verrattuna itseeni saman ikäisenä. Se valoi minuun toivoa paremmasta huomisesta. Sakris oli suosikkini, koska hän oli uskomattoman maanläheinen, mutta silti niin toimelias ja tarmokas. Hän vaikutti melko hiljaiselta ja ujolta. Itsekin olen sellainen toisinaan, mutta Sakriksen esimerkki vahvisti itseluottamustani ihmisoikeuksien puolustajana, vaikka en olekaan aina ulospäin suuntautunut.
Torstai 27. heinäkuuta.
Torstaiksi suunnittelemamme julkiset mielenilmaukset olivat viikon kohokohta. Vietimme aamun harjoitellen ja valmistellen, ennen kuin matkustimme Egertorgetille Oslon keskustassa. Transsukupuolisuus-mielenilmauksessa osa meistä muodosti T-kirjaimen. Olimme ensin kyykistyneinä, ja nousimme hitaasti ylös samalla hokien: ”Nouskaa vaatimaan transihmisten oikeuksia”.
Lehdistönvapaus-mielenilmauksessa järjestimme itsemme jonoon, ja pidimme käsissämme kirjaimia, joista muodostui teksti ”Vapauttakaa Shawkan”. Samalla osa meistä oli polvillaan tekstin edessä, suu teipattuna ja kamera kaulassa.
Keräsin nimiä vetoomuksiin jonkin aikaa, ja pidin siitä. Yllätyin, kuinka monet ihmiset – etenkin turistit – pysähtyivät kuvaamaan mielenilmausta, mutta kun heitä lähestyi, he eivät olleet kiinnostuneet kuulemaan aiheesta. Ihmiset olivat myös valmiita allekirjoittamaan vetoomuksen kuulematta mitä se koski. Usein kun kampanjoitsija lähestyy minua kadulla, jään keskustelemaan hänen kanssaan joksikin aikaa.
Tämän jälkeen menimme Suomen lähetystölle, jossa Sakris ja muutama muu meni keskustelemaan transihmisten oikeuksista. Jakauduimme kansallisuuksien mukaan lähetystön eteen ja huusimme: ”Translaki nyt” omilla kielillämme. Egyptin lähetystö ei suostunut tapaamiseen, joten osoitimme vain mieltämme lähetystön edessä.
Lopuksi meillä oli mielenilmauksen koonti ja arviointi Amnestyn toimistolla, ja sen jälkeen muutama tunti vapaa-aikaa Oslossa. Lähdin kahden tanskalaisen ja yhden ruotsalaisen ystävän kanssa katselemaan kaupunkia.
Perjantai 28. heinäkuuta.
Viimeisenä päivänä meillä oli vielä työpaja ryhmädynamiikasta ja sosiaalisesta mediasta, sekä konferenssin arviointitilaisuus. Sen jälkeen hyvästelimme uudet ystävämme ja lähdimme kotimatkalle.
Pohjoismaiseen nuorisokonferenssiin osallistuminen oli arvokasta, koska nyt minulla on ystäviä eri Pohjoismaista. Tunnen myös saaneeni uuden yhteyden Amnesty Internationaliin ja olen saanut uutta intoa ihmisoikeuksien puolustamiseen.
Lauren Stevens
Kirjoittaja on Amnestyn aktiivi, joka opiskelee rauhan, sovittelun ja konfliktin tutkimusta Tampereen yliopistossa