Aktivistin surmaajat tuotava oikeuden eteen
Ana Maria Santos Cruz on Brasilian Salvadorista kotoisin oleva musta nainen, ihmisoikeuspuolustaja ja rakastava äiti. Hän menetti poikansa, eikä murhasta syytettyjä ole vieläkään tuotu oikeuden eteen. Ana Maria on muuttanut surunsa voimaksi taistella oikeuden ja hyvityksen puolesta.
Ana Marian poika, ihmisoikeuspuolustaja Pedro Henrique Santos Cruz ehti lyhyen elämänsä aikana saavuttaa paljon. Hän oli kotikaupungissaan Tucanossa laajalti tunnettu aktivisti, joka toimi antirasismin puolesta ja poliisiväkivaltaa vastaan.
Pedro Henrique muistetaan erityisesti rauhankävelyiksi kutsuttujen tapahtumien järjestäjänä Vuosittaiset rauhankävely-marssit kokoavat ihmisiä yhteen vastustamaan poliisin väärinkäytöksistä, jotka kohdistuvat ensisijaisesti mustiin yhteisöihin. Tapahtumissa on myös kerätty tukea haavoittuvassa asemassa oleville perheille. Poliisi on reagoinut rauhankävelyihin vihamielisyydellä ja uhkailulla.
Rauhanomaisen aktivismin takia poliisin vainon kohteeksi
Poliisit ryhtyivät tarkkailemaan Pedro Henriquea hänen aktivisminsa takia. He uhkailivat häntä ja hyökkäsivät häntä vastaan väkivaltaisesti.
27. joulukuuta 2018 31-vuotias Pedro Henrique surmattiin. Kolme huppupäistä miestä hyökkäsi hänen taloonsa hänen nukkuessaan tyttöystävänsä vieressä. Pedroa Henriquea ammuttiin kahdeksan kertaa päähän ja niskaan. Hänen tyttöystävänsä tunnisti hyökkääjät poliiseiksi.
Murhasta epäiltyjä poliiseja vastaan nostettiin syytteet vuonna 2019. Lähes viisi vuotta myöhemmin he ovat kuitenkin edelleen poliisivoimien palveluksessa. Surman tutkintaa ei ole saatu päätökseen, eikä oikeudenkäyntiä ole edelleenkään järjestetty.
Huolimatta oman lapsen menettämisen aiheuttamasta surusta Ana Maria on rohkeasti etsinyt totuutta ja vaatinut viranomaisilta perusteellista tutkintaa ja oikeudenkäyntiä. Viranomaiset ovat järjestelmällisesti uhkailleet ja pelotelleet pojalleen oikeutta vaativaa Ana Mariaa ja yrittäneet leimata häntä rikolliseksi. Häntä on syytetty kunnianloukkauksesta, ja häntä vastaan on aloitettu useita oikeusprosesseja.
Amnesty International on kahden vuosikymmenen ajan dokumentoinut nuorten mustien miesten laittomia tappoja, joihin poliisivoimat ovat Brasiliassa syyllistyneet. Amnestyn keräämät tiedot paljastavat yhden rakenteellisen rasismin kieroutuneimmista ulottuvuuksista maassa: yleisen turvallisuuden ylläpitämisen nimissä musta väestö leimataan rikollisiksi tappavin seurauksin. Viranomaiset kehuvat poliisin tekemiä tappoja onnistuneiksi poliisioperaatioiksi ja oikeuttavat kuolleiden suurta määrää leimaamalla uhrit huumeiden käyttäjiksi ja rikollisiksi.