Vladimir Putinin hallinto on järjestelmällisesti ajanut Venäjän kansalaisyhteiskuntaa yhä ahtaammalle yli 20 vuoden ajan. Kun maa hyökkäsi Ukrainaan, viimeisetkin soraäänet tukahdutettiin. Toisinajattelua se ei silti ole onnistunut torppaamaan. Nyt venäläinen aktivismi etsii uusia kanavia valtion katseilta piilossa.
”Sota luo köyhyyttä, sota luo pakolaisuutta, sota iskee kovimmin ryhmiin, jotka ovat jo valmiiksi kaikkein haavoittuvaisimpia. Sota tuhoaa vuosien työn, jota olemme noiden ryhmien eteen tehneet. Oli itsestään selvää, että meidän täytyy vastustaa tätä rikosta, johon maamme hallinto syyllistyy.”
Moskovasta kotoisin oleva tutkijatohtori Ella Rossman pystyy puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, koska hän asuu nykyisin Lontoossa. Ulkomailta käsin hän voi antaa kasvonsa verkostolle, joka on kansainväliseltä nimeltään Feminist Anti-War Resistance (FAR tai FAWR).
Verkosto on esimerkki siitä, että vaikkei Venäjältä enää kantaudu uutisia hallinnon haastamisesta, kansalaisvaikuttaminen ei ole lakannut. Se on vain etsinyt uusia kanavia, jotka risteilevät katutason sijaan maan alla.
Rossman todisti vuosien ajan sekä tutkijana että feministiaktivistina, kuinka hänen kotimaansa luisui kohti totalitarismia. Yhtä lailla me suomalaiset totuimme yli 20 vuoden aikana uutisiin, joissa Vladimir Putin rajoitti vapauksia lainsäädännöllä, musersi riippumatonta mediaa, eliminoi poliittisia vastustajiaan, polki ihmisoikeuksia ja ajoi kaikin tavoin kansalaisyhteiskuntaa yhä ahtaammalle.
Jälkeenpäin hyökkäyssodan Ukrainaan voi nähdä kehityksen loogisena jatkeena. On tulevaisuuden historiankirjoittajien tehtävä arvioida, oliko hallintoa kyseenalaistavien äänten vaientaminen sodan pohjustamista vai ei. Rossman tunnustaa videosovelluksen välityksellä, että hän yllättyi hyökkäyksestä siinä missä muukin maailma.
”En uskonut, että riippumattomien poliittisten ryhmien tukahduttaminen olisi ollut valmistautumista sotaan. Ajattelin vain, että hallinto haluaa puhdistaa pois kaiken poliittisen opposition.”
“Sota luo köyhyyttä, sota luo pakolaisuutta, sota iskee kovimmin ryhmiin, jotka ovat jo valmiiksi kaikkein haavoittuvaisimpia.”
Moni Venäjän ulkopuolella kyllä muistaa Pussy Riotin mediatempaukset, mutta pitkään kehittynyt ruohonjuuritason feministinen aktivismi on jäänyt muilta osin pimentoon. Ella Rossman oli Venäjällä mukana toiminnassa kahdeksan vuoden ajan.
”Vuonna 2021 kirjoitin tutkimusartikkelin, jonka mukaan eri kaupungeissa toimi ainakin 45 feministiryhmittymää. Yleisesti kuvitellaan, että tällainen aktivismi keskittyisi Moskovan ja Pietarin kaltaisiin suurkaupunkeihin, mutta aktivismiryhmiä on Venäjän kaukoidässä Habarovskissa ja Vladivostokissa asti, eri tasavalloissa kuten Udmurtiassa ja Baškiriassa, ja niin edelleen.”
Rossman työskenteli kansalaisjärjestössä, joka auttoi vangittuja naisia ja näiden perheitä. Moskovassa hän oli mukana projektissa, joka tuki yksinhuoltajaäitejä. Tällaisissa yhteisissä hankkeissa aktivistit tutustuivat toisiinsa, vaihtoivat kontakteja viestisovelluksissa ja verkostoituivat luonnostaan. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, ryhmäviestejä alkoi sinkoilla: nyt on pakko tehdä jotain.
”Päätimme käyttää kaiken kokemuksemme ja voimamme sodanvastaiseen työhön. Ensin mukana oli kymmenkunta ihmistä, vain läheisimmät toverini. Nykyisin meitä on 20 hengen koordinointiryhmä, joka on liikkeen ydin, ja yli 30 000 ihmistä toimintaa koordinoivassa chattiryhmässä. Kaikki eivät tietenkään ole aktivisteja, jotka osallistuvat erilaisiin protesteihin, eli mukana on myös ihmisiä, jotka vain symppaavat liikettämme.”
Jonkinlaista mittakaavaa FAR:n toiminnasta voi hahmotella sen perusteella, että ideoita ja palautteita varten perustettu verkoston chat-botti vastaanottaa satoja viestejä päivässä.
”Media pitää karismaattisista johtajista, joihin liikkeet voi henkilöidä. Venäläinen uuden sukupolven aktivismi on kuitenkin horisontaalisesti organisoitunutta. Ryhmillä ei ole johtajaa, joka asettaa tavoitteet, vaan ne työskentelevät ruohonjuuritason verkostoina. Siksi toiminta ei ole mediassa niin näkyvää, vaikka se olisi hyvinkin aktiivista.”
”Päätimme käyttää kaiken kokemuksemme ja voimamme sodanvastaiseen työhön.”
Ukrainan sodan ensimmäisinä viikkoina ihmiset lähtivät kaduille osoittamaan mieltään kymmenissä Venäjän kaupungeissa. Osallistujamääristä ei ole luotettavaa tietoa, mutta riippumaton mediaprojekti OVD-Info on laskenut, että protesteissa pidätettiin yli 15 000 ihmistä. Pian laki ja sen tulkinta kiristettiin niin tiukaksi, että laajamittainen mielenilmaisu julkisessa tilassa on käytännössä mahdotonta. Se pakotti aktivismin maan alle.
Uudet rajoitukset olivat kuitenkin vain yksi askel kehityksessä, joka alkoi heti Putinin valtakauden alussa elokuussa 1999. Ulkopoliittisen instituutin tutkijatohtori Veera Laine muistuttaa, että kun tarkastellaan kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten alasajoa Putinin Venäjällä, vertailukohtana ei ole alkupistettä, jolloin olisi vallinnut täysi vapaus.
”Kun Putin tuli valtaan, meneillään oli toinen Tšetšenian sota, joka vaikutti hänen intoonsa suitsia mediaa kautensa alusta lähtien”, Laine sanoo.
Käännekohtana Laine pitää kevättä 2012. Tuolloin Putin palasi presidentiksi Dmitri Medvedevin kauden jälkeen. Sitä ennen monessa entisen Neuvostoliiton maassa, kuten Georgiassa ja Ukrainassa, oli nähty värivallankumouksia. Laineen mukaan ne iskostivat Venäjän hallintoon pelkoa demokraattisesta kansannoususta. Talvella 2011–2012 pelko näytti toteutuvan.
”Putinin paluu ja duuman vaalivilppi laukaisivat protesteja, jotka eivät hetkessä laantuneet. Ensimmäistä kertaa poliittiset mielenilmaukset suuntautuivat suoraan sen hetken poliittista johtoa vastaan. Olen kuvannut sitä säikähdyksen paikkana Putinin hallinnolle. Sen jälkeen tehtiin kokonaisvaltainen ruuvien kiristys.”
Laine tiivistää, että Putinin hallinnon tärkeimmäksi tehtäväksi on noussut oman asemansa turvaaminen. Käytännössä tehtävän suorittaminen on vaatinut opposition ja muiden poliittisten uhkien eliminointia.
”Järjestelmää oli jo ennen tätä sotaa valmisteltu vuosien ajan sellaiseksi, ettei sitä voi haastaa.”
Vuonna 2012 poliittiset mielenilmaukset suuntautuivat ensimmäistä kertaa suoraan sen hetken poliittista johtoa vastaan.
Lainsäädäntö on toiminut tärkeänä osana vallassa pysymisen työkalupakkia. Laineen mukaan kehityksen koko kuva ei välity vain silmäilemällä pykäliä aikajanalla. Lain astuminen voimaan ei välttämättä ole heti johtanut sen soveltamiseen. Juridisen merkityksen lisäksi vapauksia rajoittavalla lailla on kuitenkin pelotevaikutus: hallinnon haastajat eivät voi olla ajattelematta, mitä mahdollisuuksia laki viranomaisille antaa, jos sitä halutaan käyttää heitä vastaan.
Laine käyttää esimerkkinä Suomessakin otsikkoihin nousseen lain ulkomaisista agenteista. Sen ensimmäinen versio tuli voimaan 2012. Tuolloin laki koski kansalaisjärjestöjä, jotka tekevät poliittiseksi katsottua työtä ja saavat rahoitusta ulkomailta. Vuonna 2017 lakia laajennettiin koskemaan myös mediaa, joka julkaisee poliittiseksi luettua sisältöä. Seuraavana askeleena 2019 voimaan astui versio, jonka mukaan yksittäiset ihmisetkin voidaan rinnastaa mediaan.
”Kuka tahansa, jolla on netissä yleisöä edes teoriassa, voitiin periaatteessa laskea mediaksi”, Laine sanoo.
Tuorein, Laineen mukaan ”toistaiseksi kammottavin” uudistus lakiin tuli keväällä 2021. Sen mukaan kuka tahansa yksittäinen kansalainen, joka saa ulkomailta ”rahallista tai muunlaista” tukea, voidaan leimata agentiksi.
”Se teki laista työkalun, jota voi käyttää mihin tahansa. Juuri tällä hetkellä duuman käsittelyssä on lain uusin versio, joka ikään kuin kokoaa kaikki aiemmat agenttilait, mutta on niitä vieläkin ankarampi ja sanamuodoiltaan laveampi. Uskon, että tulevaisuudessa tätä lakia sovelletaan vielä laajemmin.”
Laine toteaa myös, että lait ja niiden tulkinta ovat kaksi eri asiaa. Ihmisillä on periaatteessa voinut olla kokoontumisvapaus, mutta mielenilmauksista on tehty luvanvaraisia. Se taas antaa mahdollisuuden vetkutella lupien myöntämisessä tai olla myöntämättä niitä lainkaan, jolloin ”laittomaan” protestiin osallistumisesta voi antaa kovempia rangaistuksia. Mielenosoitukset voi myös osoittaa paikkoihin, joissa niillä ei ole yleisöä.
”Rajoitusten ensimmäiset askeleet voivat näyttää viattomilta: mielenilmausta ei saa järjestää vaikkapa koulun tai jonkin kriittisen rakennuksen vieressä. Sen pystyy ehkä sietämään, mutta siitä ne sitten lähtevät etenemään.”
Lainsäädäntö on toiminut tärkeänä osana vallassa pysymisen työkalupakkia.
Myös Amnesty International on toiminut Venäjällä tietoisena siitä, että työkalupakki sen ahtaalle ajamiseksi on pakattu vuosien aikana täyteen ja kansi on jo raollaan. Itä-Euroopan ja Keski-Aasian mediajohtaja Aleksandr Artemjev vastaa puheluun anonyymin viestisovelluksen kautta. Hänkin on nyt Venäjän ulkopuolella.
”Amnestyn tilanne Venäjällä oli pitkään vakaa. Nyt sota on korottanut panoksia niin paljon, että hallinto on päättänyt hankkiutua eroon kaikista, jotka eivät jaa heidän tarinaansa: sitä, että Venäjä suojelee Ukrainan venäjänkielistä väestöä ukrainalaisilta uusnatseilta. Tällä hetkellä todistamme Venäjällä kaikkien tästä eriävien äänten täydellistä vaientamista”, Artemjev sanoo.
Huhtikuun 8. päivänä 2022 viranomaiset sulkivat Amnestyn Moskovan-toimiston ”Venäjän lainsäädännön rikkomisen vuoksi”. Sama tehtiin monelle muulle Venäjällä toimivalle kansainväliselle järjestölle, kuten esimerkiksi Human Rights Watchille. Järein työkalu on kuitenkin vielä käyttämättä. Toukokuussa 2015 Putin allekirjoitti lain ”ei-toivotuista järjestöistä”. Käytännössä sen nojalla voidaan lakkauttaa mikä tahansa järjestö pelkällä oikeusministeriön ilmoituksella.
”Meitä ei ole toistaiseksi, onneksi, julistettu ’ei-toivotuksi järjestöksi’. Se olisi tehokas keino rajoittaa meitä toimimasta Venäjällä, koska ei-toivotun järjestön kanssa työskenteleminen olisi rikollista, joten kukaan ei voisi olla laillisesti tekemisissä kanssamme.”
Artemjev vakuuttaa, että niin kauan kuin Amnesty Internationalia ei ole Venäjällä kriminalisoitu, he jatkavat toimintaansa: tutkimuksia tehdään, kampanjoita järjestetään, aktivisteja tuetaan, poliittisia vankeja autetaan kuten ennenkin.
”Teemme edelleen töitä käsi kädessä kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa.”
“Tällä hetkellä todistamme Venäjällä kaikkien tästä eriävien äänten täydellistä vaientamista.”
Autoritäärinen kehitys ei Ulkopoliittisen instituutin Veera Laineen mukaan suinkaan tukahduttanut Venäjältä kaikkea kansalaistoimintaa. Koska Putinin hallinto ei kestä poliittisia haastajia, sen hampaisiin ovat joutuneet nimenomaan poliittista työtä tekevät tai sellaisiksi leimatut toimijat.
”Moni sosiaalisesti tärkeää työtä tekevä järjestö on saanut toistaiseksi olla rauhassa. Hintana on, että ne joutuvat hirveästi korostamaan epäpoliittisuuttaan”, Laine sanoo.
FAR:n Ella Rossman kertoo, että aluksi feministejäkään ei pidetty Venäjällä poliittisina aktivisteina tai uhkana järjestelmälle. Siksi liike pääsi vielä kevään 2012 jälkeen kiristyneessä tilanteessakin kasvamaan, kehittymään ja verkostoitumaan vuosien ajan.
”Enemmänkin meitä ajateltiin neuvostoliittolaisen agendan jatkajina. Naisten oikeuksista puhuminen kuulosti siinä kontekstissa tutulta eikä vaaralliselta. Vielä vuonna 2017 saimme järjestää tapahtumia valtion laitoksissa, kuten yhdessä Moskovan isoimmista kirjastoista ja Volgogradin isoimmassa museossa.”
Rossman tarkkaili tilannetta myös tutkijana ja havaitsi, että samalla kun muita ryhmiä vaiennettiin yksi kerrallaan, ruohonjuuritason feministiorganisaatioiden määrä kasvoi koko ajan.
”Sanoisin, että emme olleet ensimmäisinä jonossa, kun oppositiota alettiin nujertaa, mutta vuoden 2018 paikkeilla hallinto alkoi nähdä tällaisen järjestäytymisen uhkana. Samalla taistelimme perheväkivallan vastaisen lain puolesta, ja sehän olikin jo poliittista. Viime vuodet ovat olleet tosi hankalia. Meitäkin on joutunut poliittisiksi vangeiksi. Sekä yksityishenkilöitä että organisaatioita on julistettu ulkomaisiksi agenteiksi. Lopulta hallinto halusi määritellä feminismin ääriliikkeeksi. Mutta sitten alkoi sota.”
Koska Putinin hallinto ei kestä poliittisia haastajia, sen hampaisiin ovat joutuneet nimenomaan poliittista työtä tekevät tai sellaisiksi leimatut toimijat.
Suomesta katsottuna näyttää, että sota on vienyt Putinin hallinnon haastajilta lopunkin tilan. Propagandakoneistoksi viritetty media jauhaa täydellä tehollaan. Muu totuus on vaiennettu. Jopa yhden hengen mielenilmauksesta voi napsahtaa jättisakot tai vankeusrangaistus. Mitä esimerkiksi FAR:n aktivistit voivat Venäjällä enää konkreettisesti tehdä?
”Teimme monta vuotta politiikkaa ympäristössä, jossa ei saanut tehdä politiikkaa. Siksi täytyi miettiä, kuinka voi puhua vaikkapa feminismistä puhumatta feminismistä. Se kehitti luovuutta”, Ella Rossman sanoo.
Rossmanin mielestä pääasia on ilmaista vastalause sodalle – ja ylipäätään tehdä näkyväksi, että Venäjällä on ihmisiä, jotka vastustavat sotaa. Kansainvälisesti verkosto on patistellut eri maiden aktivistiryhmiä vaatimaan hallituksiltaan, että ne lopettavat sodan rahoittamisen ostamalla venäläistä öljyä ja kaasua.
Toinen tavoite on murtaa valtion yksinvalta tiedonvälityksessä. Aktivistit levittävät informaatiota sodasta lentolehtisillä ja tarroilla. Yhdet jakavat postilaatikoihin lehtileikkeitä riippumattoman median artikkeleista, toiset kirjoittavat kierrossa oleviin seteleihin sodanvastaisia iskulauseita, kolmannet vaihtavat markettien hyllynpäätyihin hintalappujen tilalle tietoiskuja. Sodanvastaista kampanjaa käydään myös venäläisessä sosiaalisessa mediassa.
Rossman luettelee lisää esimerkkejä: ”Meillä on ryhmä, joka auttaa väkivaltaisesti Venäjälle kaapattuja ukrainalaisia. Perustimme myös psykologista tukea tarjoavan ryhmän aktivisteille, jotka ovat joutuneet poliisiväkivallan uhreiksi tai jotka kärsivät loppuunpalamisesta.”
Putinin hallinnon vastustaminen sota-aikana vaatii rohkeutta. Rossmanin mukaan aktivisteja vastaan on nostettu useita ”massiivisia” syytteitä.
”Yli sata ihmistä, suurin osa Pietarista, sai syytteen puhelinterrorismista. Viranomaiset väittivät, että he olivat esittäneet puhelimessa uhkauksia, kuten että poliisilaitoksella olisi pommi. Se ei tietenkään pitänyt paikkaansa, ja sattumalta kaikki syytetyt olivat sodanvastaisia aktivisteja eri liikkeistä.”
Myös FAR:n jäseniä on joutunut oikeustoimien kohteeksi. Rossmanin mukaan eräs pietarilainen hintalappuja vaihtanut aktivisti jäi ilmiannon vuoksi kiinni. Nyt hän on vangittuna pidätyskeskuksessa.
”Olemme erittäin avoimia siitä, että toimintamme on äärimmäisen vaarallista. Huolehdimme siitä, että kaikki mukaan tulevat tiedostavat riskit ja mahdolliset seuraukset.”
“On tosi tärkeää näyttää, että emme enää ole hiljaa. Kaikki aktivistit kaikissa maissa – protestoikaa tätä sotaa ja sotarikoksia vastaan.”
Ennen helmikuun 2022 hyökkäyssotaa Putinin hallinto oli ollut vallassa jo 22 ja puoli vuotta, jos tuolileikki Medvedevin kanssa lasketaan osaksi kautta. Se on niin pitkä aika, että vähä vähältä tehdyt ihmisoikeuksien rajoitukset ovat yltäneet peruuttamattoman pitkälle.
Tohtoritutkija Veera Laine ei voi olla käyttämättä tuttua sammakkovertausta: jos sammakon heittää kiehuvaan veteen, se loikkaa pois. Jos sammakko sen sijaan uiskentelee kattilassa kylmässä vedessä, jota aletaan hiljalleen lämmittää, se kiehuu lopulta hengiltä.
”Pitkään myös näytti, että ihmiset hyväksyvät sen kehityksen. Venäjä-tutkimuksessa puhuttiin paljon sosiaalisesta sopimuksesta, jossa ihmiset antavat pois poliittisia oikeuksiaan ja saavat vastalahjaksi autoritäärisemmän, mutta järjestelmän vakaudesta ja kansalaisten vauraudesta huolehtivan hallinnon.”
Nyt vakaus on romahtanut arvaamattomaan sotatilaan ja talouskriisi uhkaa tuhota vaurauden. ”Sosiaalinen sopimus” osoittautui kestämättömäksi. Sen tulisi Laineen mielestä avata kaikkien silmät.
”Moni muukin maa tekee valtavasti ihmisoikeusloukkauksia, mutta miten niihin on suhtauduttu? Miksi esimerkiksi Kiina ja Saudi-Arabia ovat niin koskemattomia? Myös täällä kotipesässä on syytä miettiä kansalaisoikeuksien ja demokratian periaatteiden turvaamista. Omissa piireissämme esimerkiksi EU:n sisällä tulisi todella pitää huolta ihmisoikeuksista ja poliittisista oikeuksista.”
Entä millaisia terveisiä Ella Rossman välittää Suomeen venäläisiltä aktivisteilta?
”Venäjällä on paljon poliittisia aktivisteja, kuten uusia vasemmistolaisia ryhmiä, joita ette varmaankaan tunne. Ne eivät ole yhtä näkyviä kuin vaikkapa Navalnyin tukiryhmät, mutta niiden jäsenet ovat nyt suuressa vaarassa joutua vankilaan tai pakenemaan maasta. Arvostaisimme, jos kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt auttaisivat heitä tarpeen vaatiessa.”
Ennen kaikkea Rossman toivoo, että Suomessakin ihmiset jaksaisivat yhä osoittaa mieltään sotaa vastaan. Hänellä on ymmärrystä sille, että sota on jatkunut helmikuusta saakka, eikä elämä voi pyöriä kaiken aikaa sotauutisten ympärillä. Hän kuitenkin toteaa Putinin pysyneen vallassa nimenomaan hiljaisuuden ansiosta. Se hiljaisuus täytyy rikkoa päivittäin.
”Vuosien ajan kaikki Venäjän ulkopuolella tiesivät, että Putin syyllistyi rikoksiin, tappoi journalisteja, loukkasi ihmisoikeuksia ja niin edelleen, mutta jatkoivat silti yhteistyötä hänen hallintonsa kanssa. Uskon, että ennen tätä sotaa hän kuvitteli tuon hiljaisuuden jatkuvan entisellään, toimihan se vuosikausia. Siksi on tosi tärkeää näyttää, että emme enää ole hiljaa. Kaikki aktivistit kaikissa maissa – protestoikaa tätä sotaa ja sotarikoksia vastaan.”
Teksti: Janne Flinkkilä
Kuvitus: Miukki Kekkonen