EU:n turvapaikkasopimus tulee voimaan Suomessa kesällä 2026. Kyse on laajasta lakipaketista, joka muuttaa turvapaikkaprosessia monella tapaa. Suurin osa muutoksista heikentää hakijoiden oikeuksia. Sen lisäksi Suomen hallitus on päättänyt soveltaa uusia turvapaikkasääntöjä kireimmällä mahdollisella tavalla, vaikka EU ei sitä vaadi.
Niin kutsuttu EU-pakti pyrkii siihen, että viranomaiset käsittelevät turvapaikkahakemuksia aiempaa nopeammin ja tekevät päätökset lyhyemmässä ajassa. Samalla osassa päätöksistä valittamisen määräajat lyhenevät ja turvapaikanhakijoiden oikeusturva heikkenee.
Amnesty arvioi, että nopeutettu käsittely ja oikeusturvan heikentäminen lisää virheiden mahdollisuutta. Se kasvattaa silloin riskiä, että viranomaiset palauttavat ihmisiä maahan, jossa heitä uhkaa kuolemanrangaistus, vaino, kidutus tai muu vakava ihmisoikeusloukkaus.
Alla listaamme uuden turvapaikkasopimuksen keskeisiä muutoksia ja niihin liittyviä ongelmia.
1) Seulonta: uusi vaihe turvapaikkaprosessin alussa
Seulonta on rajalla tai sisämaassa tehtävä lyhyt alkuvaiheen tarkastus. Sen aikana turvapaikkaa hakevat henkilöt tunnistetaan ja päätetään, miten ja missä heidän asiansa käsitellään. Tänä aikana heidän liikkumistaan voidaan rajoittaa jopa viikon ajan; käytännössä he eivät saa poistua heille osoitetulta alueelta tai rakennuksesta.
Amnestyn arvio:
Liikkumisvapautta rajoitetaan niin voimakkaasti, että kyse on käytännössä vapaudenmenetyksestä. Hakijalla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta valittaa kohtelustaan tai päästä tuomioistuimen arvioitavaksi.
Järjestöt eivät myöskään lähtökohtaisesti pääse tarjoamaan neuvontaa seulontapaikalle, eli paikkaan, jossa rajalle saapuvien henkilöiden tietoja selvitetään ja päätetään miten heidän kanssaan edetään. Tässä vaiheessa moni ei kuitenkaan vielä tunne oikeuksiaan eikä osaa kertoa esimerkiksi kokemistaan ihmisoikeusloukkauksista tai haavoittuvuudestaan. Riippumaton neuvonta on usein ratkaisevaa, jotta hakijan tilanne ymmärretään oikein.
Amnesty edellyttää viranomaisilta toiminnan läpinäkyvyyttä ja jatkuvaa koulutusta haavoittuvuuksien tunnistamiseen. Järjestöjen on myös päästävä mukaan tarjoamaan neuvontaa seulontapaikoille.
2) Suomen tulee varmistaa, että turvapaikanhakijoiden oikeudet toteutuvat
EU edellyttää jäsenmailta, että riippumaton taho seuraa turvapaikanhakijoiden oikeuksien toteutumista seulonnan ja rajalla tapahtuvan turvapaikkaprosessin aikana.
Hallitus haluaa antaa tehtävän Yhdenvertaisuusvaltuutetulle (YVV), mutta vain yhden henkilötyövuoden resursseilla, vaikka työ koskee vuosittain arviolta vähintään 2 000 ihmisen oikeuksien toteutumisen seurantaa. YVV on itse arvioinut tarvitsevansa viisi henkilötyövuotta sekä lisärahoitusta tehtävän hoitamiseksi.
Amnestyn arvio:
Oikeuksien seurannalle on varattava riittävä rahoitus, jotta sen puitteissa voidaan tehdä tarkastuksia, käydä läpi dokumentteja ja seurata suositusten toteutumista. Ilman riittäviä resursseja seurantamekanismista tulee vain näennäinen, eikä se täytä EU-oikeuden vaatimuksia.
3) Turvapaikanhakijoiden oikeusturva romahtaa, kun Suomi poistaa maksuttoman oikeusavun turvapaikkaprosessin alusta
Hallitus esittää, että maksuton oikeusapu poistetaan turvapaikkaprosessin alkuvaiheesta, lukuun ottamatta ilman huoltajaa tulleita lapsia. Tässä turvapaikkaprosessin tärkeimmässä vaiheessa viranomaiset haastattelevat hakijaa, joka kertoo tilanteestaan ja suojelun tarpeestaan sekä tekevät päätöksen hakijan asiassa.
Maksuton oikeusapu tarkoittaa, että hakija saa avukseen riippumattoman juristin, joka auttaa kertomaan olennaiset asiat kuten perusteet suojelulle ja haavoittuvuudet sekä sen, mitä erityistä tukea hakija tarvitsee prosessin aikana, ymmärtämään turvapaikkaprosessin ja välttämään virheet. Ehdotuksen mukaan oikeusapua ei alkuvaiheessa tarvittaisi, koska EU-paktiin kuuluu maksuton “oikeudellinen neuvonta”. Hallitus kuitenkin katsoo, että neuvonta on riittävää, kun se on maahanmuuttoviranomaisen antamaa, ryhmämuotoista neuvontaa, joka on käytännössä yleisinfoa eikä henkilökohtaista tukea.
Amnestyn arvio:
Ilman asiantuntevaa oikeudellista avustajaa hakijan haavoittuvuudet jäävät helposti havaitsematta. Oikeudellinen avustaja auttaa myös tuomaan esille ne syyt, joiden takia henkilö hakee turvapaikkaa. Tämä voi johtaa virheellisiin päätöksiin, jotka mahdollisesti korjataan vasta valitusvaiheessa, jos hakija enää pystyy tai osaa hakea apua.
Amnesty vaatii, että maksuton oikeusapu säilytetään. Lisäksi maksuttoman oikeudellisen neuvonnan on oltava riippumatonta ja yksilöllistä eikä Maahanmuuttoviraston antamaa yleisneuvontaa.
4) Valitusaika virheellisestä turvapaikkapäätöksestä lyhenee
Joissain tilanteissa valitusaika turvapaikkapäätöksestä olisi jatkossa vain seitsemän päivää. Käytännössä tämä voi tarkoittaa vain 2–5 arkipäivää, jos väliin osuu viikonloppu tai pyhäpäiviä.
Samalla monilta poistuisi oikeus jäädä Suomeen valituksen käsittelyn ajaksi. Heidät voitaisiin siis poistaa maasta, vaikka valitusprosessi olisi vielä kesken.
Amnestyn arvio:
Valittaminen voi muodostua käytännössä mahdottomaksi. Hakijan tulisi löytää erittäin lyhyellä aikataululla avukseen juristi, jolla olisi mahdollisuus perehtyä tapaukseen ja laatia valitus jopa vain päivässä. Silloin oikeusvaltion perusajatus – että ihminen voi puolustaa oikeuksiaan ja saada virheellisen päätöksen oikaistuksi – ei toteudu. EU-lainsäädäntö sallii pidemmän, kymmenen päivän määräajan, ja Suomen tulisi käyttää tämä mahdollisuus.
5) Ja liuta muita heikennyksiä
- Uusintahakemusten tekeminen vaikeutuu. Myöhemmät hakemukset johtavat usein myönteiseen ratkaisuun, koska ensimmäisellä kerralla kaikki oleellinen ei aina tule esiin tai esimerkiksi haavoittuvuutta ei ole havaittu. Näin toteaa esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys.
- Vastaanottopalvelut voidaan lopettaa aiemmin, etenkin uusintahakijoilta. Näihin palveluihin kuuluvat esimerkiksi majoitus, ruokailu, terveydenhuolto ja muut välttämättömät peruspalvelut. Myös vastaanottoraha, joka on tarkoitettu perusmenoihin, on alennettu eikä riitä kattamaan arjen kuluja.
- Työnteko-oikeus viivästyy. Turvapaikanhakijat voivat jatkossa aloittaa työnteon vasta oltuaan maassa kuusi kuukautta. Aiemmin osa pääsi töihin jo kolmessa kuukaudessa. Nopea pääsy työmarkkinoille hyödyttää sekä hakijaa että yhteiskuntaa.
- Lue lisää Amnestyn asiantuntijoiden havainnoista sisäministeriölle toimittamastamme lausunnosta.
EU‑paktin toimeenpanoa koskevat päätökset Suomessa muuttavat turvapaikkajärjestelmää tavalla, joka Amnestyn arvion mukaan lisää virheiden, kiireen ja oikeuksien kaventumisen riskiä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhä useamman ihmisen kohtalo voidaan ratkaista ilman riittävää tukea ja hakijoiden oikeusturvan taso luhistuu, jolloin hakijoita saatetaan palauttaa heille vaarallisiin oloihin.
Päätöksentekijöiden on varmistettava, että uudistusten ihmisoikeusvaikutuksia seurataan riittävin resurssein. Hakijat eivät saa jää ilman oikeusapua prosessin alkuvaiheessa, joka voi ratkaista heidän tulevaisuutensa suunnan. Turvapaikanhakijalla – kuten meillä kaikilla – on oikeus ymmärtää, mitä häneltä odotetaan, miten hän voi puolustaa oikeuksiaan ja miten mahdolliset virheet voidaan korjata, ennen kuin niillä on kohtalokkaita seurauksia.
Hei vielä! Kun nyt olet täällä…
… niin uskomme, että välität ihmisoikeuksista kaikille, kaikkialla maailmassa. Tiesitkö, että Amnestyn työ perustuu juuri sinunkaltaistesi välittävien ihmisten tukeen? Olemme riippumaton toimija, joka ei ota vastaan julkista rahoitusta. Mutta riippumattomuutemme on mahdollista säilyttää vain yksityishenkilöiden tuen voimalla.
Työmme on tehokasta. Lahjoittajiemme ansiosta vapautamme satoja vääryydellä vangittuja ihmisiä, painostamme hallituksia muuttamaan syrjiviä lakeja paremmiksi, estämme teloituksia ja pelastamme ihmishenkiä. Lahjoittajien avulla asiantuntijamme pystyvät tutkimaan ja paljastamaan ihmisoikeusloukkauksia. Tuomme vääryyksiä julki ja vaadimme päättäjiä korjaamaan ne.
Tämä kaikki on mahdollista, mutta vain sinun avullasi. Yhdessä voimme lopettaa kidutuksen, sorron ja syrjinnän, auttaa pahoinpideltyjä naisia, sekä tarjota paremman tulevaisuuden sotaa ja tuhoa pakeneville ihmisille.
Siksi kysymme: tekisitkö lahjoituksen sinulle sopivalla summalla? Jokainen lahjoitus on tärkeä. Tue nyt ihmisoikeuksia Suomessa ja kaikkialla maailmassa ja lahjoita!