Valtioiden rajat eivät ole ainoastaan kartoille piirrettyjä viivoja, jotka erottavat maat toisistaan. Ne ovat myös kontrolloimisen ja syrjäyttämisen välineitä. Miten historian suurvaltapolitiikka ja kolonialismi vaikuttavat tämän päivän maahanmuuttopolitiikkaan?
Ihmisoikeussopimusten viesti on selvä: turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus, eikä ketään saa syrjiä taustansa vuoksi. Silti aikana, jolloin turvaa hakevia ihmisiä pakenee kotiseuduiltaan enemmän kuin koskaan, maahanmuuttopolitiikalla heikennetään tietoisesti turvapaikanhakijoiden oikeuksia – myös Suomessa.
Päättäjät eri puolilla maailmaa perustelevat rasistista maahanmuuttopolitiikkaa kansallisella turvallisuudella – siis sillä, että valtioiden rajat on tarkoitettu suojelemaan niiden sisäpuolella olevia ihmisiä.
Uutisissa rajoilla näkyvät tilanteet esitetään usein “kriiseinä”, ikään kuin ongelma syntyisi siitä, että turvaa hakevat ihmiset saapuvat läntisten maiden rajoille. Todelliset kriisit ovat kuitenkin ne olosuhteet, jotka pakottavat ihmiset pakenemaan kodeistaan.
Miten kolonialismi on muokannut ja vaikuttanut valtioiden rajoihin?
Siirtomaa-aikana valtioiden rajat olivat voimakkaille suurvalloille vallankäytön välineitä. Kolonialismin myötä ulkopuoliset vallat valloittivat alueita ja alistivat paikallisia ihmisiä omien sääntöjensä ja etujensa mukaisesti. Rajat rakensivat hierarkioita ihmisten välille ja vakiinnuttivat valkoista ylivaltaa maailmanlaajuisesti.
Esimerkiksi Berliinin konferenssissa vuosina 1884–1885 vahvistettiin Afrikan kolonisaatiota koskevat säännöt. Euroopan suurvallat jakoivat keskenään valtavia alueita piittaamatta mantereen alkuperäisväestöstä.
Samaan aikaan luotiin passi- ja viisumijärjestelmät, joilla ulkomaalaiset tunnistettiin ja heidän matkustusmahdollisuuksiaan rajoitettiin. Järjestelmillä hallittiin myös siirtotyöläisten käyttöä.
Miten kolonialismi näkyy nykyisissä maahanmuuttojärjestelmissä?
Siirtomaavallan aikana vakiintuneet käytännöt näkyvät rajoilla yhä tänä päivänä. Siirtomaavaltojen asukkaat saivat matkustaa vapaasti kotimaansa ja siirtomaiden välillä. Sen sijaan siirtomaiden asukkaat saivat matkustaa ainoastaan tarjoamaan halpaa työvoimaa.
Yhä edelleen globaalin pohjoisen, eli vauraiden, pääosin Euroopan ja Pohjois-Amerikan maiden kansalaiset, voivat matkustaa helpommin kuin globaalin etelän eli usein entisten siirtomaiden kansalaiset.
Amnesty on paljastanut, miten useissa maissa viisumipolitiikan perimmäinen tarkoitus on helpottaa halvan siirtotyövoiman palkkaamista globaalin etelän maista. Se asettaa siirtolaiset erittäin haavoittuvaan asemaan ja altistaa hyväksikäytölle sekä ihmisoikeusloukkauksille. Siirtolaiset joutuvat esimerkiksi tekemään töitä epäinhimillisissä oloissa ja alipalkattuina. Väärinkäytöksistä ilmoittaminen on usein mahdotonta, koska siirtolaiset voivat olla riippuvaisia työnantajistaan.
Miten teknologia ja tekoäly lisäävät syrjintää?
Käytettävä teknologia ei ole koskaan neutraalia. Yhteiskunnan asenteet ja syvään juurtunut rasismi siirtyvät käytettävään teknologiaan ja lisäävät ennakkoluuloja ja syrjintää.
Teknologiaa käytetään enenevissä määrin turvapaikka- ja maahanmuuttokontekstissa. Se kasvattaa riskiä ihmisoikeusloukkauksille. Viranomaisten käytössä on esimerkiksi elektronista valvontaa, kasvojentunnistusta, viisumiprosessien algoritmista päätöksentekoa, valheenpaljastimia ja iirisskannausta.
Jos teknologiaa käytetään ensisijaisesti ihmisten valvontaan, siitä on yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä. Turvaa hakevien ihmisten oikeuksia vahingoittava teknologia ei estä rajojen ylittämistä. Se vain tekee siitä vaarallisempaa.