Amnestyn uusi raportti kertoo, että Israel syyllistyy palestiinalaisten etniseen puhdistukseen Länsirannalla. Israelin tavoitteena on poistaa palestiinalaiset Länsirannalta ja liittää alue osaksi Israelia.
Mitä tarkoittaa etninen puhdistus, miehitetty alue tai pakkosiirto? Entä keitä siirtokuntalaiset ovat? Tämä artikkeli avaa keskeisiä käsitteitä Länsirannan tilanteesta.
Missä on Länsiranta?
Länsiranta on Kuusamon kokoinen alue Jordanjoen länsipuolella, Israelin ja Jordanian välissä. Alueen suurin kaupunki on Ramallah.
Länsiranta on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen: A-alueella toimii palestiinalaishallinto, B-alueella yhteishallinto ja C-alue on Israelin hallinnon alainen. Aluejako määrittää muun muassa sen, kuka saa rakentaa alueelle tai kuka saa käyttää esimerkiksi vesipisteitä ja luonnonvaroja.
Mikä on YK:n jakosuunnitelma ja palestiinalaisvaltio?
Vuonna 1947 YK teki ehdotuksen kahden valtion mallista, jossa juutalaisille ja arabeille oli omat valtionsa. Länsiranta oli YK:n ehdotuksessa palestiinalaisvaltion ytimessä.
Nykyään Länsirannan palestiinalaisalue on pienempi kuin YK:n ehdotuksessa, koska Israel valloitti siitä osan jo vuonna 1948 alkaneessa sodassa. Vuosina 1948–1967 Länsirannan aluetta hallinnoi Jordania, koska palestiinalaishallintoa ei ollut.
Israel on miehittänyt Länsirantaa vuodesta 1967 saakka.
Mitä tarkoittaa miehitetty alue?
Kun valtio tai ryhmä ottaa hallintaansa toisen valtion alueen, puhutaan miehityksestä. Konfliktin aikainen miehitys on tarkoitettu tilapäiseksi. Miehitysvallan on hallinnoitava aluetta miehitetyn väestön edun mukaisesti, eli suojeltava alueella asuvien ihmisten perusoikeuksia, elinkeinoja ja omaisuutta.
YK:n ja Kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) mukaan Israelin Länsirannan miehitys on kansainvälisen oikeuden vastainen.
“Palestiinalaisalueen miehitys on pisin ja yksi tappavimmista sotilaallisista miehityksistä. Palestiinalaisiin kohdistuneet laajamittaiset ja järjestelmälliset ihmisoikeusloukkaukset ovat olleet osa miehitystä jo vuosikymmenien ajan.”
Agnés Callamard, Amnesty Internationalin pääsihteeri
Mikä on siirtokunta?
Siirtokunta tarkoittaa toiseen maahan tai alueelle asettunutta ihmisryhmää ja heidän asutustaan.
Israelin siirtokunnat Länsirannalla ovat alueelle perustettuja juutalaisia asutuskeskuksia. Niissä asuu noin puoli miljoonaa israelilaista. Kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) ja YK:n päätöslauselman mukaan Israelin siirtokunnat Länsirannalla ovat laittomia. Siirtokuntia ei tule ylläpitää tai laajentaa, vaan ne pitää purkaa.
Kuka on siirtokuntalainen?
Siirtokunnissa asuvia ihmisiä kutsutaan siirtokuntalaisiksi. Länsirannan siirtokuntalaiset ovat israelilaisia, jotka ovat asettuneet palestiinalaisalueelle laittomasti perustettuihin juutalaisiin asutuskeskuksiin, eli siirtokuntiin.
Mikä on pakkosiirto?
Pakkosiirto tarkoittaa väestön siirtämistä vastoin heidän tahtoaan. Pakkosiirretyllä ihmisellä tai yhteisöllä ei ole muita vaihtoehtoja kuin kotinsa hylkääminen. Pakkosiirtojen taustalla voi olla esimerkiksi uhkauksia, väkivaltaa tai elinolojen tahallista huonontamista. Kansainvälisen oikeuden mukaan pakkosiirrot ovat rikos ihmisyyttä vastaan.
Siirtokuntalaisten väkivaltaiset hyökkäykset, niiden rankaisematta jättäminen ja Israelin viranomaisten sortotoimet ovat johtaneet palestiinalaisten pakkosiirtoihin eri puolilla Länsirantaa.
Mitä tarkoittaa etninen puhdistus?
Etninen puhdistus ei ole kansainvälisissä sopimuksissa määritelty oikeudellinen termi, mutta se tarkoittaa ihmisryhmän poistamista tietyltä alueelta. Siihen voi kuulua uhkauksia, pakkosiirtoja, väkivaltaa, omaisuuden tuhoamista ja elinolojen tahallista heikentämistä. Etniset puhdistukset voivat olla joko sotarikoksia tai rikoksia ihmisyyttä vastaan.
Israel syyllistyy palestiinalaisten etniseen puhdistukseen Länsirannalla. Kyseessä on Israelin viranomaisten järjestelmällisesti johtama operaatio, jonka tavoitteena on liittää Länsirannan miehitetyt alueet Israeliin.
Hei vielä! Kun nyt olet täällä…
… niin uskomme, että välität ihmisoikeuksista kaikille, kaikkialla maailmassa. Tiesitkö, että Amnestyn työ perustuu juuri sinunkaltaistesi välittävien ihmisten tukeen? Olemme riippumaton toimija, joka ei ota vastaan julkista rahoitusta. Mutta riippumattomuutemme on mahdollista säilyttää vain yksityishenkilöiden tuen voimalla.
Työmme on tehokasta. Lahjoittajiemme ansiosta vapautamme satoja vääryydellä vangittuja ihmisiä, painostamme hallituksia muuttamaan syrjiviä lakeja paremmiksi, estämme teloituksia ja pelastamme ihmishenkiä. Lahjoittajien avulla asiantuntijamme pystyvät tutkimaan ja paljastamaan ihmisoikeusloukkauksia. Tuomme vääryyksiä julki ja vaadimme päättäjiä korjaamaan ne.
Tämä kaikki on mahdollista, mutta vain sinun avullasi. Yhdessä voimme lopettaa kidutuksen, sorron ja syrjinnän, auttaa pahoinpideltyjä naisia, sekä tarjota paremman tulevaisuuden sotaa ja tuhoa pakeneville ihmisille.
Siksi kysymme: tekisitkö lahjoituksen sinulle sopivalla summalla? Jokainen lahjoitus on tärkeä. Tue nyt ihmisoikeuksia Suomessa ja kaikkialla maailmassa ja lahjoita!