Hauraat sopimukset eivät riitä pysäyttämään Lähi-idän eskaloitunutta konfliktia. Amnestyn tänään julkaisema selvitys kuvaa, miten erityisesti iranilaiset ovat vaarassa, kun sortohallinto koventaa otteitaan keskellä aseellista yhteenottoa. Järjestö vaatii välitöntä, pysyvää ja kattavaa tulitaukoa koko alueelle, jotta siviilit eivät joudu kärsimään yhä uusista julmuuksista.
Miljoonat ihmiset Lähi-idässä elävät edelleen väkivallan ja epävarmuuden keskellä. Yhdysvallat ja Iran jatkavat toistensa uhkailua sekä alusten takavarikointeja Hormuzinsalmessa. Israelin armeija ei ole vetäytynyt Libanonista ja estää kymmenien rajaseudun kylien asukkaita palaamasta koteihinsa.
Yhdysvallat ja Israel iskivät laittomasti Iraniin 28. helmikuuta. Iskut johtivat Iranin kostotoimiin. Konflikti levisi nopeasti 12 maahan, jonka seurauksena yli 5 000 siviiliä on tapettu. Hyökkäykset ovat tuhonneet tavallisten ihmisten koteja ja elintärkeitä palveluja, vahingoittaneet ympäristöä sekä aiheuttaneet maailmanlaajuista taloudellista epävakautta.
”Maailman maiden on nyt vedettävä selkeä raja ja vaadittava kestävää tulitaukoa. Tämä edellyttää, että kaikki osapuolet lopettavat väkivallan kaikissa niissä maissa, joita konflikti koskee”, sanoo Amnesty Internationalin pääsihteeri Agnès Callamard.
Iranin kansa loukussa sodan ja sorron välissä
Tänään julkaistussa selvityksessä Amnesty kuvaa, miten ihmiset Iranissa joutuvat elämään aseellisen konfliktin ja valtion tappavan sorron keskellä.
Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät Iraniin tilanteessa, jossa kansa vasta toipui viranomaisten tammikuun 2026 mielenosoitusten yhteydessä tekemistä joukkomurhista. Yhdysvaltojen ja Israelin iskut ovat virallisten tilastojen mukaan tappaneet ainakin 3 400 ihmistä. 25 000 ihmistä on loukkaantunut. Joukossa on myös satoja lapsia. Iskut ovat tuhonneet ja vaurioittaneet yliopistoja, kouluja, koteja, sairaaloita, terästehtaita ja öljylaitoksia. Pommitukset ovat vaarantaneet miljoonien ihmisten hengen ja toimeentulon, sekä aiheuttaneet merkittäviä ympäristövahinkoja.
Kestävä tulitauko ei kuitenkaan takaa iranilaisille turvaa valtion sorrolta. Mielenosoittajat, toisinajattelijat ja poliittista muutosta ajavat ihmiset ovat edelleen vakavassa vaarassa joutua viranomaisten julmuuksien kohteeksi. Yhdysvaltojen ja Israelin iskujen jälkeen Iranin viranomaiset ovat kiristäneet otettaan todellista tai oletettua oppositiota vastaan keskellä maan historian pisintä valtion määräämää internetkatkoa. Viranomaisten lausunnoissa erimielisyyttä pidetään ”vihollisen puolelle asettumisena”. Hallinto uhkaa avoimesti uusilla joukkomurhilla kaikkia, jotka ilmaisevat vastarintaa tai vaativat islamilaisen tasavallan kaatamista rauhanomaisin keinoin.
Tulitauon lisäksi Amnesty edellyttää maailman mailta kiireellisiä diplomaattisia toimia, joilla estetään Iranin viranomaisten mahdolliset uudet rikokset ja tuetaan maan kansalaisyhteiskunnan vaatimuksia perustavanlaatuisista muutoksista, kuten perustuslain uudistamisesta tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen varmistamiseksi.
”Tulitauko, joka ei pureudu ongelmien perimmäisiin syihin ja tarjoa pitkäaikaisia ratkaisuja, on vain väliaikainen laastari avohaavaan.”, Callamard sanoo.
Maailmanlaajuinen toimettomuus hidastaa puuttumista ihmisoikeusloukkauksiin
Alun perin huhtikuun puolivälissä solmitun ja sittemmin jatketun tulitauon julistamiseen mennessä Israelin iskut olivat tappaneet Libanonissa 2 294 ihmistä, joista 177 oli lapsia. Yli 7 500 oli haavoittunut. Tulitauosta huolimatta Israel ja Hizbollah ovat jatkaneet iskuja, ja uusista siviiliuhreista raportoidaan edelleen. Israel on luvannut pidättäytyä hyökkäyksistä tulitauon aikana, mutta ilmoittaa samalla oikeudestaan ryhtyä ”kaikkiin tarvittaviin itsepuolustustoimiin milloin tahansa”, eikä aio vetäytyä Libanonista.
Israelin armeijan ylimitoitetut ”evakuointimääräykset” Etelä-Libanonissa ja Beirutin esikaupunkialueilla ovat ajaneet yli miljoona ihmistä kodeistaan. Israelin joukot ovat myös tuhonneet suuria asuinalueita ja muuta siviili-infrastruktuuria Etelä-Libanonissa ja jatkavat talojen purkamista rajakylissä.
Kestävä tulitauko edellyttää sekä Israelin että Hizbollahin sitoutumista, ja sen on varmistettava siviilien suojelu Libanonin rajan molemmin puolin.
Samaan aikaan Israelin ja miehitetyn palestiinalaisalueen siviilit ovat joutuneet sekä iranilaisten ohjusten että Hizbollahin rakettitulen kohteeksi. Israelissa on kuollut tänä vuonna ainakin 34 ihmistä. Neljä palestiinalaisnaista sai surmansa miehitetyllä Länsirannalla Iranin ohjusiskujen seurauksena.
Iranin iskut Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa, Kuwaitissa, Bahrainissa, Omanissa ja Saudi-Arabiassa ovat tappaneet ainakin 29 ihmistä. Iran on avoimesti ilmoittanut tähtäävänsä Yhdysvaltojen taloudelliseen vahingoittamiseen alueella, mutta iskut ovat vahingoittaneet myös sotilastukikohtien ulkopuolelle jääviä alueita, kuten lentokenttiä ja asuinalueita.
Tulitaukojen määräaikojen lähestyessä uusien väkivaltaisuuksien uhka kasvaa. Maailmanlaajuinen toimettomuus heikentää nyt niitä mekanismeja, jotka maailman maat ovat yhdessä luoneet estääkseen joukkotuhot.
”Maailman johtajien on kiireellisesti yhdistettävä voimansa ja varmistettava, että pysyvä ja kattava tulitauko astuu voimaan välittömästi. Siviilien kärsimyksestä ei saa tulla arkipäivää. Meidän on yhdessä puolustettava ihmisyyttä ja luotava koko alueelle edellytykset tulevaisuudelle, joka perustuu ihmisoikeuksiin, oikeudenmukaisuuteen ja kestävään vakauteen”, Agnès Callamard sanoo.
Hei vielä! Kun nyt olet täällä…
… niin uskomme, että välität ihmisoikeuksista kaikille, kaikkialla maailmassa. Tiesitkö, että Amnestyn työ perustuu juuri sinunkaltaistesi välittävien ihmisten tukeen? Olemme riippumaton toimija, joka ei ota vastaan julkista rahoitusta. Mutta riippumattomuutemme on mahdollista säilyttää vain yksityishenkilöiden tuen voimalla.
Työmme on tehokasta. Lahjoittajiemme ansiosta vapautamme satoja vääryydellä vangittuja ihmisiä, painostamme hallituksia muuttamaan syrjiviä lakeja paremmiksi, estämme teloituksia ja pelastamme ihmishenkiä. Lahjoittajien avulla asiantuntijamme pystyvät tutkimaan ja paljastamaan ihmisoikeusloukkauksia. Tuomme vääryyksiä julki ja vaadimme päättäjiä korjaamaan ne.
Tämä kaikki on mahdollista, mutta vain sinun avullasi. Yhdessä voimme lopettaa kidutuksen, sorron ja syrjinnän, auttaa pahoinpideltyjä naisia, sekä tarjota paremman tulevaisuuden sotaa ja tuhoa pakeneville ihmisille.
Siksi kysymme: tekisitkö lahjoituksen sinulle sopivalla summalla? Jokainen lahjoitus on tärkeä. Tue nyt ihmisoikeuksia Suomessa ja kaikkialla maailmassa ja lahjoita!