Amnesty International Suomen osasto lausui 27.8.2026 ympäristöministeriölle ja maa- ja metsätalousministeriölle Suomen ennallistamissuunnitelmaluonnoksesta.
Amnesty korostaa, että luontokato, ekosysteemien köyhtyminen ja ilmastonmuutos ovat toisiinsa kytkeytyviä kriisejä, joiden vaikutukset vaarantavat lukuisien keskeisten ihmisoikeuksien toteutumisen. Siksi kunnianhimoiset ja vaikuttavat toimet luontokadon pysäyttämisesi ja ekosysteemien ennallistamiseksi eivät ole ainoastaan ympäristöpoliittinen välttämättömyys, vaan myös osa valtion velvollisuutta turvata ihmisoikeuksien toteutuminen nykyisille ja tuleville sukupolville. Luonnon ennallistamista koskevan päätöksenteon tulee perustua parhaaseen saatavilla olevaan tieteelliseen tietoon eikä tiedeperustaisuudesta tulisi tinkiä esimerkiksi taloudellisten näkökohtien nojalla.