Kolmas juridinen sukupuolimerkintä vahvistaisi sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksia, vähentäisi syrjintää ja tekisi heidän olemassaolonsa näkyväksi virallisissa järjestelmissä. Amnesty tukee Olemme olemassa -kansalaisaloitetta ei-binäärisen, juridisen sukupuolimerkinnän puolesta.
Jokaisella ihmisellä on oikeus määritellä oma sukupuolensa. Useimmille tämä tarkoittaa naista tai miestä, mutta kaikki sukupuolikokemukset eivät mahdu tähän jaotteluun. Sukupuolen moninaisuus kattaa niin sukupuolivähemmistöjen kuin sukupuolienemmistön kokemukset.
Nykyisin viralliset asiakirjat, kuten henkilöllisyystodistukset, sallivat vain merkinnät nainen tai mies. Tämä rajaus tekee monista sukupuolivähemmistöistä näkymättömiä ja altistaa heitä syrjinnälle tilanteissa, joissa henkilöllisyystodistuksessa oleva sukupuoli ei vastaa itse määriteltyä sukupuolta.
Sukupuoli rakentuu koko elämän ajan ja vaikuttaa siihen, millaista valtaa ja resursseja ihmisillä on yhteiskunnassa. Yhdenvertaisuus edellyttää, että ihmiset voivat saada palveluja ja suojaa omaa sukupuoli-identiteettiään vastaavasti.
Suomessa ymmärrys sukupuolen moninaisuudesta on vahvistunut esimerkiksi translain uudistuksen myötä, ja tasa-arvolaki kieltää syrjinnän sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella.
Marinin hallituskaudella Suomessa valmisteltiin uudistusta, jonka myötä sosiaaliturvatunnuksesta olisi poistettu sukupuolesta kertova loppuosa. Hanke kuitenkin jäi toteutumatta. Uudistus olisi toteutuessaan suojellut sukupuolivähemmistöjä syrjinnältä.
Pelkkä sosiaaliturvatunnuksen uudistus ei kuitenkaan riitä. Kaksijakoinen sukupuolimerkintä on edelleen käytössä monissa asiakirjoissa, tietojärjestelmissä ja laeissa. Mahdollisuus valita muu kuin nainen tai mies on ulotettava kaikkiin järjestelmiin.
Kolmas juridinen sukupuolimerkintä ei vie keneltäkään oikeutta määritellä itsensä naiseksi tai mieheksi. Se tunnustaa ei-binääriset ihmiset täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi ja suojaa heitä syrjinnältä.
Kun ihmisoikeusvastainen anti‑gender‑liike pyrkii kaventamaan käsitystä sukupuolesta, vastalääkkeenä on lainsäädäntö, joka tunnistaa sukupuolen moninaisuuden ja vahvistaa kaikkien ihmisarvoa. Ei-binäärinen juridinen sukupuolimerkintä vahvistaisi sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten itsemäärittelyoikeutta ja yhdenvertaisuutta. Siksi Amnesty tukee Olemme olemassa -kansalaisaloitetta.
Teksti:
Pia Puu Oksanen
Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija
Amnesty International Suomen osasto