Israelin kiihtyvä sotilaallinen hyökkäys on johtanut massiiviseen palestiinalaisten joukkopakoon Gazan kaupungista. Samaan aikaan sadat tuhannet siviilit ovat jääneet loukkuun jatkuvan pommituksen keskelle. Amnesty Internationalin paikan päällä haastattelemat palestiinalaiset kertovat nukkuvansa nyt kaduilla ilman suojaa tai paikkaa, mihin mennä.
Israelin hyökkäysten kiihtyminen elokuun puolivälin jälkeen on johtanut Gazan konfliktin uuteen katastrofaaliseen vaiheeseen. Sadat tuhannet palestiinalaiset, joista monet ovat jo kertaalleen paenneet väkivaltaa, on pakotettu siirtymään eteläisen Gazan ääriään myöten täysille alueille. Alueilla ei ole puhdasta vettä, ruokaa, terveydenhuoltoa, suojaa eikä elintärkeää infrastruktuuria. Pakkosiirrot täyttävät tunnusmerkit sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Israelin armeijalla on monia keinoja, joilla se pakottaa Gazan kaupungin asukkaat siirtymään vaarallisille alueille. Näitä ovat laittomat “evakuointikäskyt”, korkeiden asuinrakennusten tuhoaminen, räjähteillä varustettujen kauko-ohjattavien ajoneuvojen käyttö sekä ilmaiskut täysille asuinalueille ja pakolaisleireihin.
– Israel on päättänyt tuhota Gazan kaupungin. Se näyttää määrätietoisesti pyrkivän ajamaan koko väestön pois, pommittamaan kaupungin maan tasalle ja ottamaan alueen hallintaansa. Kyseessä on räikeä kansainvälisen oikeuden loukkaus, sanoo Amnesty Internationalin tutkimusjohtaja Erika Guevara Rosas.
Lokakuun 1. päivänä Israelin armeija ilmoitti sulkevansa al-Rashidin rannikkotien, mikä käytännössä katkaisee poispääsyn Gazan kaupungista. Samalla armeija esti harvojen käytettävissä olevien kuljetusvälineiden etenemisen, mikä vaikeutti entisestään pakenevien mahdollisuuksia siirtyä turvallisemmille alueille.
Myöhemmin samana päivänä Israelin puolustusministeri Israel Katz ilmoitti X-palvelussa, että gazalaisilla olisi viimeinen mahdollisuus siirtyä etelään. Hänen mukaansa kaikki Gazan kaupunkiin jäävät tullaan luokittelemaan ”terroristeiksi ja terrorismin tukijoiksi”.
– Israelin johtajat nauttivat niin äärimmäisestä rankaisemattomuudesta, että maan puolustusministeri voi avoimesti mitätöidä yhden kansainvälisen humanitaarisen oikeuden keskeisimmistä periaatteista: velvollisuuden erottaa siviilit ja sotilaalliset kohteet. Ministerin lausunto antaa käytännössä vihreää valoa sotarikoksille, Guevara Rosas toteaa.
YK:n humanitaaristen asioiden koordinaatiotoimisto OCHA on elokuun puolivälin jälkeen dokumentoinut yli 400 000 ihmisen siirtyneen Pohjois-Gazasta etelään, erityisesti Deir al-Balahin ja Khan Younisin kaupunkeihin. Pako on kiihtynyt syyskuun 5. päivän jälkeen, jolloin Israelin armeija aloitti korkeiden asuinrakennusten tuhoamisen Gazan kaupungissa. Tuhannet väkivaltaisuuksia paenneet perheet olivat hakeneet suojaa näistä rakennuksista, ja niiden ympärille oli muodostunut telttaleirejä, joissa asui pakolaisia erityisesti Gazan pohjois- ja itäosista.
Syyskuun 9. päivänä Israel antoi “evakuointikäskyn” koko Gazan kaupungille. Sadat tuhannet siviilit ovat kuitenkin edelleen loukussa kaupungissa ja Gazan pohjoisosissa. Monet eivät pysty pakenemaan, koska heillä ei ole varaa kuljetukseen tai koska Israelin osoittama evakuointialue on täysi ja elinkelvoton. Erityisesti vammaisilla ja iäkkäillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jäädä kaupunkiin pommituksen keskelle.
“Lapset ovat liian pieniä nukkuakseen kadulla”
Amnesty on haastatellut 16 ihmistä, jotka pakenivat Gazan kaupungista syyskuun 6.–17. välisenä aikana. Seitsemän heistä kertoi kävelleensä 20 kilometrin matkan Gazasta Deir al-Balahin kaupunkiin. Alueella ei ole peruspalveluita: käymälänä toimii teltan taakse kaivettu kuoppa, joka peitetään kankaalla, ja alle 10-vuotiaat lapset auttavat kantamaan vettä telttoihin.
46-vuotias neljän lapsen äiti Mirvat nukkuu nyt liikenneympyrässä Deir al-Balahissa, jouduttuaan pakenemaan jo seitsemättä kertaa. Kroonisten jalkakipujen vuoksi kävelymatka kesti kaksi päivää.
– 25-vuotias tyttäreni sairastaa syöpää. Jouduin jättämään hänet Gazan kaupunkiin, koska hän ei pysty kulkemaan jalan. Hän tarvitsee kuukausittaista sairaalahoitoa, mutta ei ole saanut sitä elokuun lopun jälkeen. Tämä on pahin painajaiseni, Mirvat kertoo.
Kolmen lapsen äiti Weam joutui jättämään kaksi nuorinta lastaan isoäidin luokse Gazan kaupunkiin, kunnes löytää perheelle turvallisen paikan Deir al-Balahista.
– Minä voin nukkua kadulla, mutta lapseni ovat liian pieniä. Ajattele vaihtoehtojamme: Gazassa he elävät vaurioituneessa talossa pommitusten keskellä. Täällä on rauhallisempaa, mutta meillä ei ole kattoa pään päällä, hän sanoo.
Pako räjähtäviltä robottiajoneuvoilta
Israelin joukot jatkavat Gazan kaupungin tuhoamista räjähteillä varustetuilla kauko-ohjattavilla ajoneuvoilla. Seitsemän Amnestyn haastattelemaa henkilöä kertoi, että ajoneuvojen eteneminen pakotti perheet pakenemaan kodeistaan henkensä uhalla.
Kuuden lapsen äiti Firyal sanoo etsineensä suojaa jo kymmenen päivän ajan, tuloksetta.
– Pelko pakotti meidät lähtemään. Pystytimme teltan rannalle, mutta sitten taivaalta pudotettiin lentolehtisiä, joissa meitä käskettiin poistumaan. Meillä ei ollut varaa kuljetukseen – kaikki rahamme oli käytetty säilykkeisiin. Niinpä kävelimme Gazasta Deir al-Balahiin.
– Emme löytäneet paikkaa, jonne mennä, joten nukumme kadulla. Käytämme lasten vaatteita peittoina. Olemme jatkuvasti vaarassa jäädä kuorma-autojen alle, jotka ajavat tästä ohi, Firyal kertoo.
Symboliset teot eivät riitä
Israel on syyskuun aikana pakottanut sadat tuhannet Gazan kaupungin asukkaat siirtymään lähialueille: Deir al-Balahiin, al-Mawasiin tai Khan Younisiin.
Raeda on neljännellä pakomatkallaan sitten huhtikuun:
– Viimeiseen kymmeneen päivään minulla ei ole ollut edes telttaa. Olen nukkunut kadulla. Perheessämme on seitsemän henkeä ja me kaikki nukumme taivasalla. Meillä ei ole yksityisyyttä, eikä tämä ole elämää. Emme ole peseytyneet moneen päivään.
Shireen jäi perheineen al-Shatin pakolaisleirille Pohjois-Gazaan, vaikka heille jaettiin siirtokäskyillä varustettuja lentolehtisiä. Kaikki etelän evakuointialueet olivat täynnä. Syyskuun 15. päivänä he saivat puhelun Israelin armeijalta, jossa heitä käskettiin lähtemään.
– Kerroimme puhelimessa, ettei meillä ole paikkaa, minne mennä. Jäimme alueelle pommituksista huolimatta. Jokainen yö oli toistaan pahempi: naapurirakennus pommitettiin ja tuhoutui täysin. Aiemmin meillä oli teltta, aurinkopaneeli ja vähän rahaa – nyt meillä ei ole mitään. Käytimme kaiken kuljetuskuluihin, Shireen kertoo.
Toistuvat pakkosiirrot epäinhimillisiin oloihin, elintärkeän infrastruktuurin järjestelmällinen tuhoaminen ja Gazan saarto ovat osa Israelin harkittua strategiaa, jonka tarkoituksena on palestiinalaisten fyysinen tuhoaminen.
– Jokainen päivä maksaa ihmishenkiä ja murskaa ihmisyyttämme. Symboliset teot, kuten Palestiinan valtion tunnustaminen samalla kun maat jatkavat aseiden toimittamista Israelille ja jättävät rikoksiin syyllistyneet rankaisematta, ovat riittämättömiä. Valtiot voivat ja niiden täytyy käyttää vaikutusvaltaansa välittömän tulitauon aikaansaamiseksi ja pakottaa Israel lopettamaan kansanmurhan Gazassa, sanoo Erika Guevara Rosas.
Amnesty ei julkaise haastateltujen sukunimiä heidän turvallisuutensa varjelemiseksi.